maanantaina, tammikuuta 04, 2021

R-pentue 4 viikon iässä

Tänään tapahtui pennuille monenlaista: kaksi perhettä kävi niitä tapaamassa ja sen lisäksi ne joutivat maistelemaan Canex-matolääkettä, joka aiheutti puistatuksia useammalle pennulle. Pentuaitauksessa ne nukkuvat pedissä yhdessä kasassa ja pissoille ja kakoille selvästi yritetään vähän kauemmaksi. Vapaana ollessaan ne ovat valloittaneet jo l'ähes koko vanhan puolen ja pikkujaloilla pääsee aika kovaa. Kiituri seikkailee eniten, Rämäpää taas nauttii kiipeilystä peittojen päällä. Kukaan ei jää vaan nyhjäämään, vaan ne ovat reipasta sakkia. Katsotaan josko ne uskaltaisi ottaa huomenna muutamaksi hetkeksi ulkoilemaan lumiseen maisemaan. Illalla on tarkoitus tarjoilla ensimmäinen kunnon ateria Maukas Intoa. 

 Tänään otettiin taas seisotuskuvat neljän viikon kunniaksi. Seisominen ei vielä oikein onnistu, kun jauheliha on ihan liian hyvää. On kuitenkin kiva aina jatkossa seurata, kuinka pennut ovat kasvaneet ja kehittyneet. 

Tässä taas ensin pojat: 

Rapa-Ripa

Rapa-Ripa suostui hienosti yhteistyöhön


Kiituri malttoi hetken istua sylissä


Kiituri

Ristolla on söpö ruskea poski

Risto mallikelpoisena (kasvattajatäti yrittää turhaan kiusata)

Ja sitten tytöt: 

Tähkäpää

Tähkäpää on hauskan laikukas


Pieni ja siro Raya

Rayalla on nälkä!

Riitta

Rituli poseeraa

Rämäpäällä on paljon valkoista kasvoissa.

Rämäpää suostui tekemään yhteistyötä :)


Ei kommentteja: