tiistaina, elokuuta 16, 2022

Remo ja Lenni in memorian

 Sain viikonloppuna kaksin verroin surullisia uutisia, kun kaksi vanhaa kasvattia oli kuollut. 

Jangas Fir Tree eli "Remo" eli Hämeenlinnan seudulla onnellisen elämän isännän metsästyskaverina ja emännän ja pojan seurakoiran virka hoitaen. Remo olisi täyttänyt muutaman viikon päästä 12 vuotta. Kunto on hiljalleen viime vuosien varrella heikentynyt ja askel alkanut painaa, kuten vanhoille koirille yleensä käy.

2.9.2010- 13.8.2022



Jangas Horse Feathers eli "Lenni" oli jouduttu lopettamaan samana päivänä ja sillä syy oli sama kuin aikanaan emällään Essillä eli spondyloosin aiheuttamat vakavat kivut, jotka tekivät koiran elämästä tuskaista. Lenni oli yhtä lailla isännän metsästyskaveri ja rakastettu perheenjäsen. Lenni olisi täyttänyt kahden kuukauden päästä 10 vuotta. 


Lenni nuorena poikana

12.10.2012 - 13.8.2022

Ei kommentteja: