Olen monesti miettinyt, kuinka moni harrastusjutuista jäisi järjestämättä ilman talkootyötä. Lapset eivät pääsisi pallopeleihin, jumppaan ja tanssiin, kasvatit eivät pääsisi kisoihin, kokeisiin ja näyttelyihin, itse voisi sanoa hellät hyvästit treeneille, kisoille ja muille tapahtumille. Omassa elämässäni oma ja muiden talkootyö mahdollistaa kovin paljon asioita, joita ilman elämä olisi kuin ikuista koronavuoden kurimusta.
Tänä viikonloppuna tuli suuri kiitollisuuden tunne siitä syystä, että viime vuonna valmistui uusia taipparituomareita. Uusia tuomareita kaivataan säännöllisesti, kun osa jää hommista sivuun iän tai muun syyn takia ja rotujemme jalostuksen takia olisi tärkeä saada tarpeeksi suuri osa koirista taipumuskokeeseen, joka mittaa spanielin perusasioita: koira uskaltaa liikkua metsässä, ei pelkää laukausta, uskaltaa seurata jälkeä, ui ja noutaa riistapukkia. Olen todella tyytyväinen, kun kesän aikana 13 kasvattia on päässyt taipumuskokeeseen ja niistä 10 on selvittänyt kokeen hyväksytysti. Kahta koekäyntiä lukuunottamatta ne ovat osallistuneet oman rotuyhdistyksen Springerspanielit ry:n kokeisiin ja monessa kokeessa viime vuonna valmistuneet Sannan Porola ja Riikka Ahtila ovat jo ehtineet apuun, jotta kokeita on saatu järjestettyä. Onneksi myös vanhat luottotuomarit jatkavat vuodesta toiseen arvioida koirien taipumuksia kesäkauden päivinä ja iltoina. Kokeiden järjestäminen vaatii tietty paitsi tuomareiden, myös jäljentekijöiden, ampujien, sihteerin, taloudenhoitajan ja keittiövastaavan työpanosta...
Välillä ihmisiltä katoaa käsitys siitä, miten paljon talkootyö Suomessa pyörittää asioita. Koiranäyttelyissä tarvitaan lukematon määrä talkoolaisia eri tehtäviin, agilitykisat, rally-tokokisat, vepe-kokeet ja koiratanssikarkelot pyörivät talkoovoimin, MH-luonnekuvaukset eivät järjestä itse itseään jne. Ajat ovat muuttuneet ja monet kouluttavat rahasta, mutta silti seurakouluttajiakin löytyy. Itse koen agilityn ja rally-tokon kouluttamisen mielekkäänä, joskin koen olevani parhaimmillani silloin, kun saan aloittaa alkeista aloittelevien kanssa ja jatkaa pitkään mieluusti koiran vanhuuteen saakka. Usein koulutettavista tulee ystäviä ja treenien yhteydessä vaihdetaan koirien kuulumiset, puhutaan iloista ja suruista, lapsista, elämästä, töistä, opiskeluista, lapsettomuudesta, raskauksista, pikkulapsiajasta, (esi)teinien touhuista, sairauksista, muistisairaista vanhuksista, häistä ja hautajaisista. Oma elämäni olisi ollut hurjan paljon köyhempää ilman koiraharrastusta ja ilman talkootyötä. En olisi tutustunut moneenkaan loistavaan tyyppiin, joista osalla elämä on aika samanlaisessa muotissa ja monet ovat hyvinkin erilaisissa elämäntilanteissa.
Sunnuntaina oman seuran vepe-kokeisiin osallistuminen oli hieno kokemus: mihin muualle voisi viedä lajissa hieman raakileen ylittämään itsensä? Oman yhdistyksen kokeessa paikkana on tuttu treeniranta, mukana oli paljon treenikavereita, hukkuvana toimiva Suvi on treenannut kesän samassa ryhmässä kanssamme ja on Pipille tuttu, myös veneet ja poijujen paikan tuntuivat tutuilta. Uutta oli vain kisatilanne :)
Vuosien varrella talkootyö on opettanut itselleni paljon koirien käyttäytymisestä, kisarutiineista, oppimisesta ja opettamisesta, siellä on tutustunut moniin ihaniin ihmisiin ja nauranut monesti maha kippurassa: toisinaan itselleen, toisinaan jalat taivasti kohti tönöttävälle näyttelyteltalle.
Mitä talkootyö sitten antaa tekijälleen? Monien tutkimusten mukaan vapaaehtoistyö lisää tekijänsä omaa onnellisuutta: https://www.etlehti.fi/artikkeli/terveys/mieli/haluatko-tulla-onnelliseksi-tama-tutkittu-keino-tepsii
 |
| Marjukan kanssa on tehty Springeri-lehteä vuodesta 2015. |
Kuten niin moni asia, niin talkootyökin useimmiten antaa enemmän ottaa. Oikeastaan ainoa vakava asia pidempään talkoillessa on se, että ruokaa on saatava ja sitä on oltava riittävästi ;D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti