keskiviikkona, marraskuuta 21, 2012

Seisotuskuvat melkein 6-viikkoisista

Huomenna tulee kuusi viikkoa mittariin ja tänään saatiin viimein aikaiseksi seisotuskuvat pennuista. Kiirus (koitan toistella ahkerasti itselleni etten ole stressaantunut, vaan minulla on paljon tekemistä) senkun jatkuu, mutta onneksi ensi viikonloppuna pitäisi olla tavallista lunkimpaa :)

Viime viikonloppuna agiliitoon pääsivät Pipsa (vitonen kakkosluokasta), Raisa (15 vp, niistot ei ollut neidin mieleen vaan se pudotti rimat) ja Dante (kaksi kaunista hyllyrataa). Tiistaina puolestaan treenattin ja tällä kertaa eritoten Ada ja Ida sekä kisaavat Pipsa, Dante ja Ella ohjaajineen loistivat.

Pennut pääsivät tänään toista kertaa ulkoilemaan, vaikka kiirettä piti, että ehdittiin juuri ja juuri valoisalla ulos. Naperot nauttivat taas ulkoilusta ja pääsivät illalla vielä nakertamaan hirvenluita (kiitos vain Viiman isäntäväelle herkuista). Tänään saatiin siis viimein myös seisotuskuvat ja matokuurin aika on huomenissa. Nämä pennut ovat uskomattoman pulleita, en muista, että aiemmat olisivat olleet ihan näin palloja. Ruokahalu on siis ainakin kohdallaan. Väsy alkaa painaa silmä, joten loppuun vain seisotuskuvat:
Tumma Poika


Tämä söpöliini etsii vielä omaa harrastavaa kotia
Herra Liituraita

Sama pikkuherra
Brunette

Brunette edestä
Blondiini

Blondiini edestä
Silmukka

Namin kanssa napakasti

Silmukka edestä
Stara

Stara edestä
Spot

Spot edestä

1 kommentti:

Sinttu kirjoitti...

Vitsi mitä palleroita noi oikein on... :)