sunnuntaina, maaliskuuta 02, 2014

Nollia triplasti

Tänään kisattiin JAU ry:n järjestämät agilitykisat Vuokkoset Areenalla ja kasvattieni neljästä kisastartista tuli tulokseksi kolme nollaa ja kaksi LUVAa. Ei siis yhtään hullumpi päivä :)

  Aamupäivästä aloittivat Jangas Gale Wind "Pihla" ja Eve Moilanen Medi-1 luokassa. Ekalta radalta tuli hylky kuulemma ohjaajan pienen myöhästymisen takia, mutta toiselta radalta kotiin viemisinä oli hienosti 0-tulos ja sijoitus 2.Tuomarina agilityradoilla toimi Jari Helin. Onneksi olkoon, tämä oli jo Pihlan ja Even toinen nollatulos ykkösluokasta! Seuraavan saatuaan kakkosluokka kutsuu heitä jo.

Jangas Enttententten eli "Essin" kanssa kisasimme vasta iltapäivästä, mutta ei mennyt meilläkään hullummin. Ritva Herrala oli suunnitellut mukavat radat kakkosluokille ja Essi oli hyvässä vireessä ja kuuliainen. Maksien hyppyradalta saimme nollan ja sijoitus oli 5./19. Neljännelle tuli vielä LUVA, joten hävisimme sen vajaalla sekunnilla ja kahdenkymmennen koirakon joukosta viides sijoitus olisi riittänyt... Jossittelu on hauskaa, mutta siihen ei kannata jäädä liikaa kiinni. Radoilla oli mukana paljon pitkiä kaarroksia, joten sijoituksemme oli ihan "ansaittu". Agilityradalta saimme myös nollan ja sijoituimme muutaman todella nopean koirakon jälkeen neljänneksi ja tällä kertaa 22 kisaajan joukosta se oli LUVA eli luokan vaihtoon oikeuttava nollatulosa!! Seuraavan eli kolmannen LUVAn jälkeen kolmosluokka kutsuu meitä, mutta rehellisyyden nimissä nautin pienissä kakkosluokan kisoissa käymisestä, kun kolmosluokan kisat ovat aina niin massiivisia. Kotiin sai siis palata hyvillä mielin tänään :) 
Jangas Fir Tree

Kotona odottikin vielä kasvattini Jangas Fir Tree eli "Remo", joka on meillä tänään päivähoidossa. Remo on käyttäytynyt kokonaisuudessan asiallisesti, vaikka olikin aluksi sitä mieltä, että joku pieni walesi unohtui matkasta, kun perhe lähti jatkamaan täältä Haminaa kohti. Eiköhän poika huoahda helpotuksesta, kun huomaa illalla pääsevänsä ihan omaan kotiin. 
3-vuotias Remo

Ei kommentteja: