Tuire Kaimion Pennun kasvatus (2002) on järeä opas, josta löytyy vastaus melkein kysymykseen kuin kysymykseen. Kirjan hyvä puoli on monipuolisuus ja siitä näkyy kirjoittajan tausta villieläinten kouluttamisessa. Joka asia käydään aivan pienen pieniä osasina läpi, mikä onkin hyvä, jos koiran kanssa on jotain haasteita. Esimerkiksi kaulapantaan totuttaminen tehdään niin asteittain, että vasta kolmannella harjoituksella pentu saa pannan hetkeksi kaulaansa tai yksinolo-harjoituksissa kuudennessa harjoituksessa avataan ulko-ovi. Usein tavallisen reippaan ja helpon pennun kanssa voi huoletta hyppiä muutamankin harjoituksen kerralla, koska valitettavasti harvalla on aikaa ja mahdollisuuttakaan tehdä harjoituksia ihan niin hitaassa tahdissa.
Salme Mujusen kirjan Pennun polku puolivuotiaaksi olen hankkinut viime vuosina pentujen mukaan annettavaksi. Se ei ole yhtä monipuolinen kuin edellinen ja keskittyy nimensä mukaisesti lähinnä pikkupentuaikaa. Kirjan ehdottomia positiivia puolia on keskittyminen sosiaalistamiseen (kokemus päivässä-koulutus), kontaktiharjoituksiin ja hyviin tapoihin.
Salli Suorsan ja Pertti Vilanderin Pentuneuvola (2013) on uusi pentuopas, joka ytimekkyydessään keskittyy tärkeisiin teemoihin kuten pennun ja kasvattajan valintaa, yksinolo-, sisäsiisteys-, hihnassa kulkemisen- koulutukseen sekä pennun eleiden ja käytöksen tulkintaan.
Nämä kolme kirjaa apunaan uusi pennun hankkija löytää hyvät vinkit monenlaiseen tekemiseen. Muut pentukirjoiksi listaamani ovatkin hieman sekalaista seurakuntaa.
Cecilia Holmstedtin Koiranpennun kasvatus (1980, suom. 1988) oli ensimmäisen koiramme kanssa ohjenuorana, mutta siitä jäi hieman sekava kuva, miksi ja miten pennun kanssa tulisi toimia.
Eva Bodfäldtin Tottelevainen koira Kontaktikoulutus-kirja nimensä mukaisesti painottaa kontaktia koulutuksessa ja toden totta koulutuksen kulmakivenä kontakti onkin hyvä perusta. Yksi kappale on nimeltään Koiran ostaminen, mutta muuten kirja sopii niin pennun kuin aikuisen koirankin kanssa elämään.
Sven Järverudin ja Gunvor af Kilnteberg-Järverudin Koirakoulu koiranpennun ja nuoren koiran opetus (1989, suom. 1990) on hieman sekava sekoitus pikkupennun ja nuoren koiran koulutusta. Monia hyviä oppeja kirjasta löytyy ja osa hieman vanhentuneitakin. Mukaan on saatu tapakasvatusta ja lajikoulutusta (toko, jälki, haku) koskevia oppeja.
Tommy Wirén ja Päivi Romppainen ovat kirjoittaneet kirjan Onnistu koirasi koulutuksessa, joka on osoitettu kaiken ikäisten koirien omistajille. Mukana on kuitenkin esitelty selkeästi myös pennun perustaidot eli lähellä pysyminen ja kontakti, luopuminen, rauhaoittuminen ja kohteiden käyttö. Tämä opas ei siis ole missään nimessä sopiva ainoaksi pentuoppaaksi, mutta hyvänä lisänä koulutuksesta kiinnostuneelle pennun omistajalle. Operantti ehdollistuminen tulee pakostakin tutuksi kirjaa lukiessa.
Jan Fennellin Koulutan koirani 30 päivän teho-ohjelma (2002, suom. 2003) on springerikasvattajan kirja kaiken ikäisten koirien omistajille ja perustuu koiran biologisen taustan ymmärtämiseen. Tästä saa hyviä vinkkejä juuri noihin tärkeimpiin asioihin eli yksinoloon, ruokailuihin, leikkimiseen ja muihin perustaitoihin. Tätäkään en suosittelisi ensisijaiseksi opukseksi, vaikka toki tässäkin on vahvuutensa. Etenkin useamman koiran kanssa liikkumiseen ja olemiseen, saa tästä kirjasta monia vinkkejä.
Aina välillä kirjoissa on joitain omaan korvaan hieman koomisia juttuja, esimerkiksi Pentuneuvolassa ilmoitetaan näin: "Käytännössä - ja kärjistäen sanottuna - koiran sijoittaminen on vain kasvattajan tapa tehdä rahaa. Sijoituskoirilla kasvattaja varmistaa, että hänellä on pennutusmateriaalia ilman että hänen itsensä tarvitsee maksaa koiran elinkustannuksia." Omalta kohdalta sanoisin enemmin toistapäin: olisi varmasti halvempaa lainata jalostusoikeudella koiria kuin sijoittaa. Sijoituskoirastahan omistaja maksaa vakuusmaksuna puolet koiran hinnasta, kasvattaja hoitaa lonkkakuvan, silmätarkastuksen, MH-luonnekuvauksen, useimmiten näyttelyt ja taipparin maksut sekä tietysti pennutukseen liittyvät kulut. Useimmiten ainakin minulla sijoituskoirista puolet jää silti käyttämättä jalostukseen. Tuntuu hieman nurinkuriselta, että sijoitussopimus olisi kummallekaan osapuolella mitään rahan tuloa - se on sopimus, joka mahdollistaa minulle jalostustyön, vaikka kotona on vain kaksi koiraa, ja pennun ostaja saa hieman enemmän tukea, hoitoapua ja saa harrastaa hieman halvemmalla koiransa kanssa. Kummallekaan osapuolelle sijoituskoira ei saisi olla taloudellinen ratkaisu, vaan se pitäisi syntyä toiveesta tehdä yhteistyötä :)
Toinen silmiin pistänyt kohta oli seuraava: "Jos pentusi hyökkäilee rajusti toisten koirien kimppuun vaikkapa pentumaisuuttaan, sinun on ehdottomasti lopetettava riehuminen. Ota sitä yksinkertaisesti korvasta ja sano, että sen on lopetettava." (Koirakoulu) Mitäs siihen sanoisi? Joskus olen varmaan tuotakin hölmöyttäni kokeillut ja tuloksena on, että koira yhdistää vastaantulijan ja kivun - tarvitseeko jatkaa enempää?
Täytynee jakaa muutamia mielestäni hyviä vinkkejä, joita olen itsekin käyttänyt:
" Tarpeiden tekeminen pyynnöstä: pentu oppii helposti liittämään vihjesanan tarpeiden tekoon. Sano "pissa" joka kerta, kun pentu kyykistyy virtsaamaan ja "kakka" pennun ryhdyttyä ulostamaan." (Pennun kasvatus).Toimii ja testattu jo ennen tätä kirjaa. Meillä tytöt osaavat hienosti tehdä pissan käskystä ja Raisa käy useimmiten kakallakin käskystä, jos vaan on vähänkin hätä.
"Avoimeksi jätetystä häkistä koira saa kotoisan, turvallisen ja mukava pesän... Suosittelen lasten turvaportin asentomista tarpeellisiin paikkoihin" (Koulutan koirani) Monet koirat todellakin kokevat häkin turvalliseksi nukkumapaikaksi, jossa kukaan ei niitä häiritse. Erityisesti Harry aikanaan arvosti häkkiä kovasti. Eläinsuojelain mukaan koiraa ei saa sulkea ns. näyttelyhäkkiin kotona, mutta oven voi joko poistaa tai sitoa tiukasti niin, että sieltä pääsee ulos ja sisään rauhasta nauttimaan. Lasten portit ovat loistavia :)
"Hieman kokeneemmat koiranomistajat tietävät, että koiran luonteella ja hermorakenteella on valtavan suuri merkitys koko koiranpidolle. Ensimmäistä koiraansa ottavat... ajattelevat, että koira kuin koira, ja valitaan se pentueen söpöin tai kauneimman värinen yksilö." (Pentuneuvola) Itse kuulun noihin ärsyttäviin ihmisiin, joka haluaa valita sopivat pennut koteihin vasta petutestin jälkeen seurattuaan pentujen kehitys 7 viikon ajan. Useimmiten sopiva pentu onkin löytänyt sille sopivan kodin, muutaman kanssa en ole ihan parhaiten onnistunut. Hurjimmillaan kuulin aikanaan junassa kahden nuoren naisen keskustelun, jossa toinen tytösitä oli ollut katsomassa husky-pentuetta ja oli todella närkästynyt, kun kasvattaja ei halunnut antaa hänelle sitä hänen mielestään kauneimman väristä ja söpöintä pentua. Yleensä puren kieltäni näissä tapauksisa, mutta silloin en kyennyt olemaan hiljaa, vaan jouduin puuttumaan puheeseen ärsyttävän Pätkämäisesti: "Asiahan ei tietysti minulle kuulu, mutta oletko ajatellut, että juuri se söpöimmän värinen voi olla pentueen hankalin, kovaäänisin ja dominoivin pentu, jonka kanssa eläminen saattaa olla mahdotonta esimerkiksi kerrostalossa seurakoirana pidettäessä?"
"Miten ongelmakäyttäytyminen ratkaistaan?
1. Mieti, mitä et halua
2. Mieti, mitä haluat
3. Ennakoi ja estä
4. Opeta koiralle uusi käytös"
(Onnistu koirasi koulutuksessa)
Yksinkertaista ja viisasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti