keskiviikkona, maaliskuuta 23, 2016

Pihla-tädille SM-0 ja pentulaatikon tohinaa

Alkuviikko ja viikonloppu on ollut kiireinen, vaikkakin aurinkoinen.

Aloitetaanpa kisoista ja treenauksesta. Pentujen täti Pihla eli Jangas Gale Wind kisasi emäntänsä Eve Moilaisen kanssa HSKH:n kisoissa viikonloppuna ja he saivat hienosti SM-0 tuloksen eli virheettömän radan medi-3 luokassa :) Hienoa!

Raisa on saanut treenailla aikas ahkerasti, joskin tokoa hieman rauhallisemmin. Seuraavia hyviä vinkkejä saimme torstain ja perjantain toko- ja rally-tokotreeneissä:
- otetaan taas kuuri merkin harjoitteluun, jossa itse kierrän merkkiä ympäri lähettäen Raisan merkille ja palkkaan aina seisomisesta merkillä minua vastapäätä. Hyvin ovat nämä treenit onnistuneet. Neitokainen meinaan alkoi jossain vaiheessa valua turhan paljon merkin kierrettyään luokseni.
- rally-tokossa saimme hyvän vinkin kouluttaja-Hannalta oikean puolen käännöksiin oikealle: alamme harjoitella pepun käyttöä pyöriesääni namin kanssa koko 360 astetta. Tämä tuintuu auttaneen ja nyt 90 asteen käännökset oikealle namin perässä tuntuvat lasten leikiltä ;)
- rally-tokon "kummatkin oikeaan/vasempaan täyskäännös" liikkeisiin sain hyvän vinkin käyttää tiukempaa käsiohjausta, jolloin suoritus ei valu liian pitkälle.

Sunnuntaina pennut olivat vielä pentulaatikossa pienen kenneltytön ihmeteltävänä
Maanantai-iltana Essin kanssa treeneissä kävimme vaunujen kanssa aluverryttelyn, otin hallissa hieman seuraamista ja katsoessani Sissiä Essi piehtaroi. Yhtäkkiä kuului "iik" ja sen jälkeen Essi ei ottanut painoa toiselle takajalalleen. Tylsää, kun meillä on toinenkinkipuilija, juuri kun Raisa on taas alkanut hiljalleen vetreytyä selän jumin jälkeen. Nyt Essi on alkanut hieman käyttää jalkaa, mutta osteopaatille tarttisi Essikin saada.
Sitten siirryttiin isompaan aitaukseen, mutta edelleen pennut ovat Sissin mielestä ihania

Sunnuntaina meillä oli useitakin pennun katsojia, joten vilinää riitti. Knight eli Ritari Ässä, kuten sitä olemme alkaneet kutsua, oli jo kovaa vauhtia tulossa ulos pentulaatikosta. Niinpä olikin aika laittaa korkeat aidat pentulaatikon ympärille ja pennut saivat huomattavasti isomman tilan käyttöönsä. Niistä tulikin saman tien isoja riiviöitä!
Ruokaillessa tyyli on vapaa



  Ruokaakin pienet ovat maistelleet ja syömään on kutsuttu pillillä. Ruokavalioon ovat jo kuuluneet raaka naudan-, poron- ja broilerin jauheliha, Sissin jämät peruna-parsakaalisosetta, hieman puuroa ja siihen keitettyä porkkanaa ja tänään maisteltiin valmista Into-sosetta (Maukas). Kaikki maittaa loistavasti ja pennut ovat yltäpäältä ruoassa sukeltaessaan kuppeihin.

  Nyt ollaan jo siinä vaiheessa, että pennut ovat alkaneet leikkiä keskenään, kantaa paperisilppua ja hieman leluakin, hampaat ovat puhjenneet, ne käyvät selvästi pesästä kauempana kakalla ja yrittävät pissallekin hieman pidemmälle. Ne seikkailevat koiran sängyn alla ja tulevat heti syliin laatikkoon mennessä. Ihania nappisilmiä :) 
Sukellus kuppiin

Tämä kun on kymmenes pentueeni, niin saan hakea hakea myös Vuolasvirta-palkintoa. Meillä kävikin maanantaina kennelneuvoja vierailulla ja muuten suurin osa raportissa oli erinomaista, muutama kohta hyvää, mutta en olekaan tajunnut laittaa meille "huoneistossa lemmikkieläimiä"-lappua. Täytyykin tosissaan hankkia sellainen :) Vinkiksi sain, että välioveen kannattaa laittaa vapaamuotoinen lappu, että meillä asuu kaksi koiraa. Kuulemma joskus on käynyt kurjasti ja palomiehiä on jäänyt harmittamaan, kun asunnosta on palon kynsistä pelastettu talon koira ja aikaa olisi ollut, mutta ei tietoa toisesta koirasta... Tämä oli ihan hyvä huomio, en vaan ollut tullut ajatelleeksi.

Ei kommentteja: