perjantaina, maaliskuuta 25, 2016

Ketterä kottero keltainen kana

Pennut saivat pentulaatikkoon keltaisen kanan ja se olikin hauska kaveri. Mutta palataanpa ensin pieneen treenipäivitykseen...

Eilen kävimme Raisan (Jangas Duck Soup) kanssa toko-treeneissä, tai teeneissä kuten Sebastian asian ilmoittaa, ja olikin taas oikein hyvän mielen treenit. Aamulla oli itsekseen tehty voittajaluokan rally-rata, joka meni tosi hyvin. Ja illalla treeneissä harjoittelimme ruutua, joka oli ihan mahtava :) Eteenmeno vauhdilla, mutta matka oli runsas 10 metriä ja Raisu ilmeisesti pysähtyi aika tasan kymmeneen metriin, mutta jatkoi siitä vielä käskyllä eteenpäin. Pysähdys ja odottaminen keskittyneet, vauhdilla ruutuun, jossa pysähdys ok. Tosin mennessäni sitä palkkaamaan se otti taas muutaman askeleen eteenpäin ruudusta ulos. Näitä siis jatketaan edelleen. Vinkiksi sain alkaa käyttää (suljettua) namirasiaa ruudun takana ja sinne vapautus koko ruudun kuvioiden (seisominen ja toisinaan myös maahanmeno ja malttaminen) jälkeen. Eteenemenoa tehtiin pari kertaa lelulle tai kouluttajan palkatessa lelun heitolla. Raisa alkaa taas juoksun jälkeen olla ihan erilaisessa lihaskunnossa ja sen kanssa uskaltaa taas hieman treeneilla. Tavoitekisa olisi ollut tänä viikonloppuna, mutta odotetaan osteopaattikäyntiä ennen kuin ilmoitan Raisaa kevään kokeeseen. Essikin kulkee taas neljällä jalalla eikä ainakaan huomattavasti onnu.

Ruudun lisäksi teimme häiriöharjoittelua eli istumista perusasennossa, kun muut seurasivat ja tekivät muita harjoituksia vieressä. Lisäksi otettiin jokaisen kanssa luoksetulo kahden koiran välistä, muut pysäyttäen väliin, Raisan kanssa suora luoksetulo. Loppuun EVL:n paikallaolot, joissa Raisa oli ihan super :) Kouluttajat nauroivat taas alussa, että on taas luppakorvat paikalla ja hikarit poissa... Mihin ei auttanut kuin todeta, että lahjattomat treenaa. Ainakin meillä emäntä kuuluu tähän kategoriaan ;) 

Pennut lähtivät juuri pääsiäisen viettoon Viiman perheen hoiviin emänsä kanssa. Viiman omistajaperhe on lomalla ja mekin saamme hieman pennutonta lomaa, vaikka toisaalta vähän on ikäväkin pieniä nappisilmiä :) Eka automatka oli mennyt hiljaisesti ja pahoinvoimatta ja uudessa paikassa oli heti lähdetty tutkimaan paikkoja ja labradori-Niraan tutustumaan.

Tässä kuvia naperoiden touhuista eiliseltä ja tältä aamulta:
Häkkilinnut

Veli ja sen sisko (Karlsson ja Kiss, ellen erehdy)


Kate on leikkisä tyttö

Kana saa kovaa kyytiä

Kiss tuumaa, että hän ei jää maitobaarista osattomaksi

Knight kiipeilee

Knight

Komisario

Komisario osasi ensimmäisenä kiivetä koiran sängylle

Komisarion profiili
Siskokset eli Kate, Kiss, Kajsa ja Kamelia ja keltainen kana
Laulun sanoin hyvän pääsiäisen toivotus:

Ketterä, kottero keltainen kana,
keltainen kana, keltainen kana,
ketterä kottero keltainen kana,
kanalla keltainen (punainen) nokka
kot kot kot kot...

Ei kommentteja: