Josko taas jatkaisin välillä noita kirjoittamieni artikkeleiden sarjaa. Tämä artikkeli julkaistiin Springeri-lehdessä 1/2018. Ahkerasti on siis kuunneltu luentoja :)
KoiraExpossa luennoi helmikuussa Johanna Anturanniemi, joka
on kotieläinjalostusta, nutrigenomiikkaa ja atopiaa tutkinut agronomi ja
eläinlääketieteen ylioppilas. Hän työskentelee muun muassa Yliopistollisen
Eläinsairaalan ruokintaklinikalla.
Luennolla saimme kuulla ruokintaklinikan potilaista ja kuinka erilaisten
sairauksien hoitoa voi tukea ruokinnalla.
Tavallisimmat ruokinnalla helpotettavat vaivat ovat allergiat,
atopiat ja yliherkkyydet, haima-, munuais- ja suolisto-ongelmat, virtsakivet
tai -kiteet, närästys, iho-ongelmat sekä ylipaino. Useimpia näistä vaivoista
saadaan helpotettua ruokinnalla noin kahdessa kuukaudessa. Ruokintaklinikalla
jokaiselle koiralle laaditaan yksilöllinen ruokavalio, mutta muutaman vaivan
hoitoon voidaan antaa tutkittuun tietoon pohjaavia yleisiä ohjeita.
Ylipaino
Normaalipainoisella koiralla rasvaa on 15–20 % elimistön
painosta, ylipainoisella tätä enemmän. Ylipaino on tavallisin ravitsemuksellinen
virhe, ja Englannissa ja USA:ssa jopa 25 % kaikista koirista ja 42 %
iäkkäämmistä 5–11-vuotiaista koirista on ylipainoisia. Ylipaino lyhentää
tutkitusti elinikää ja tutkimuksessa lihavien labradorien elinikä oli
keskimäärin 11 vuotta, kun sutjakammat sukulaisensa elivät keskimäärin
13-vuotiaiksi. Ylimääräinen rasvakudos erittää hormoneja, sytokiinejä ja
proinflammatorisia peptidejä. Ylipaino lisää oksidatiivista stressiä soluissa.
Niinpä tavallisia ylipainosta lisääntyviä vaivoja ovat diabetes,
virtsatiesairaudet, sydän- ja maksasairaudet, heikentynyt immuunipuolustus,
kohonnut verenpaine, kilpirauhasen vajaatoiminta ja munuais- tai haimatulehdus.
Ylipaino johtaa usein myös ongelmiin rauhoituksen eli anestesian yhteydessä. Myös
lonkkavian yhteyttä ylipainoon on tutkittu ja laihtuminen auttoi nivelvaivoja
huomattavasti. Mitä laihemmassa kunnossa koira, sitä vähemmän sillä oli kipuja
sekä askelpainallustestin että omistajan arvion mukaan.
Ravintoklinikan asiakkaista monella on ylipainoinen koira,
jota halutaan laihduttaa. Yleensä koiria aletaan laihduttaa vähentäen rasvan
määrää (esimerkiksi poistamalla rasvaiset luut ruokavaliosta) ja lisäten kuidun
eli kasvisten määrää, jotta koira tuntisi silti itsensä kylläiseksi. Yleensä
sopiva tahti painon pudotukseen on 1,5 % viikossa, jolloin pudotettujen
grammojen määrä tietysti vähenee, mitä laihemmaksi koira tulee. Luennoitsijan
esimerkkinä käyttämän rottweilerin 8 kg:n laihdutus olisi pitänyt siis onnistua
13 viikossa, mutta aikaa kuluikin 27 viikkoa. Nivelrikosta ja spondyloosista
kärsivä liikuntahaluton koira laihtui hitaammin, koska liikunta ei kipeänä
innostanut. Nivelrikosta kärsivälle koiralle suositellaankin usein uimista
sopivana liikuntamuotona. Tämänkin koiran kivut ja olo helpottuivat selkeästi
painon putoamisen myötä.
Närästys
Närästys kuuluu myös tavallisiin ruokintaklinikan
asiakkaiden ongelmiin ja tätä aihetta on vähän tutkittu. Myös omistajan
käsitykset siitä, mikä on närästystä vaihtelevat. Pahimmillaan närästys on joka
öistä vaahdon oksentelua, pienimmillään omistaja tulkitsee vähäisiäkin oireita
närästykseksi. Sen verran tiedetään, että närästys on yleisempää lyhytkuonoisilla
eli brakykefaalisilla roduilla. Stressi pahentaa vaivaa esimerkiksi yliherkillä
ja pelokkailla koirilla. Rasvojen suuri osuus närästää helposti, mutta
toisaalta myös korkea kuidun määrä,
eritoten vihreät kasvikset, saattaa altistaa tälle vaivalle. Myös ravintolisät saattavat edesauttaa
vaivaa. Pehmeä ruoan koostumus ja useat ruokintakerrat, jopa 4–5 ateriaa päivässä
auttavat monia. Joillakin maitohappobakteeri helpottaa oireita ja kuidun
lähteenä ruokintaklinikalla on todettu kukkakaalin sopivan useimmille.
Atopia ja allergiat
Atopian yhteyttä raakaruokaan ja kuivamuonaan on tutkittu
Helsingin yliopistolla ja siitä tutkimuksesta kuulimmekin viime vuonna enemmän.
Mukana tutkimuksessa olivat sekä ruokintaklinikan Johanna Anturanniemi että
myös KoiraExpossa luennoinut Robin Moore. Atopiat ja allergiat ovat yleistyneet
niin ihmisillä kuin koirilla ja siitä syystä ympäristötekijöiden osuutta on
alettu tutkia. Kuivaruokaa syöneillä atoopikkostaffeilla voitiin todeta
geenimuutoksia useissa sadoissa geeneissä ja häiriöitä muun muassa
B12-vitamiinin metabolomiikassa eli niiden verestä löytyi paljon lähtöaineita,
mutta varsinaista reaktiotuotetta eli B12-vitamiinia niiltä löytyi verestä
hyvin vähän. Samaa ongelmaa ei todettu rakaaruokaryhmässä.
Myös Omega-3 rasvahappojen on todettu helpottavan
atopiaoireita. Useimmiten ruokintaklinikalla aloitetaan koirille ensin eliminaatiodieetti,
jolloin annetaan vain yhden eläimen lihaa ja saman eläimen sisäelimiä.
Munuaisten vajaatoiminta
Yleensä kyseessä on krooninen munuaisten vajaatoiminta ja
diagnoosin jälkeen elinikäennuste on vain 226 vuorokautta. Munuaisviat jaetaan
neljään eri vakavuusasteeseen, mutta ne diagnosoidaan vain harvoin lievänä,
joten lievästä vajaatoiminnasta ei juuri ole tietoakaan. Tasosta II alkaen
aloitetaan yleensä ruokavaliomuutokset. Kyseessä on siis tauti, johon koira
kuolee, mutta ruokavaliolla voidaan hidastaa taudin etenemistä. Kuivamuonalla
ruokkimisessa on se ongelma, että koira ei saa tarpeeksi nestettä ja siitä
syystä sairaita koiria tulisikin ruokkia raakaruoalla. Omega-3 on todettu
hyväksi myös munuaissairaille koirille. Munuaisongelmat ovat tavallisia
koirilla.
Kalsiumoksalaattikivet
Kalsiumoksalaattikivet ovat yleisempiä virtsakiviä
struviittien ohella. Virtsakiville altistavat ruokinnassa ihmisten ruoka (ja
vaiva on yleistynyt myös ihmisillä!), kaupalliset koiran herkut, liian suuret
määrät C- tai D-vitamiinia sekä liian suuret määrät magnesiumia tai natriumia.
Vaiva on tavallisin vanhoilla uroskoirilla ja tietyillä roduilla ja myös liian
happaman virtsan on todettu altistavan virtsakiteille.
Jos koiran virtsassa on liikaa kalsiumia, voidaan syyt jakaa
muutamaan eri kategoriaan:
1)
Suolistosta imeytyy liikaa kalsiumia elimistöön
ja tätä voidaan helpottaa ruokavaliolla
2)
Jos kalsiumia imeytyy liian vähän takaisin
munuaisissa, voidaan koiralle antaa kilpirauhashormonia
3)
Kalsiumia voi irrota luustosta, jolloin veren
kalsiumpitoisuus puolestaan nousee.
Ruokinnassa tulisi välttää sekä kalsiumia että oksalaattia.
Kalsiumia sisältävät paljon mm. lohi, sardiini, parsakaali, pinaatti ja
maitotuotteet. Oksalaattia on puolestaan paljon porkkanassa, kurkussa,
bataatissa, maissiassa, omenissa ja marjoissa.
Tärkein asia hoidossa on koiran runsas veden juominen, joka
tarkoittaa muun muassa sitä, että kuivaruokia tulee välttää ja vettä voi
maustaa esimerkiksi lihan keitinliemellä. Kalsiumsitraatti nostaa virtsan pH:ta
ja sen tulisikin pysyä neutraalina 7,1–7,5 vaiheilla. B6-vitamiinilisä saattaa
myös helpottaa. Sopivia raaka-aineita virtsakivistä kärsiville ovat kana,
nauta, lammas, kananmunat, kukkakaali, banaani ja riisi, jos halutaan
hiilihydraattia mukaan. Tässä ei tietenkään ole kyseessä liuotushoito, vaan
ruokinnalla estetään tai hidastetaan vaivan uusimista. Näin voidaan pidentää uusimisväliä
usein vähintään kaksinkertaiseksi.
Ruokintaklinikka
Helsingin yliopiston eläinsairaalan ruokintaklinikka on auki
kerran kuukaudessa ja siellä työskentelee useita eläinlääketieteen ja
kotieläintalouden ammattilaisia. He suunnittelevat ruokavaliot erilaisille
sairaille ja terveille koirille yhteistyössä. Usein koirat tulevat
eläinlääkärin lähetteellä klinikalla ja silloin myös ruokintaklinikan kulut on
mahdollista saada vakuutukseen. He toivovatkin klinikalla, että koiralla olisi
jo valmis diagnoosi, jonka hoitoa voidaan tukea myös oikealla ruokavaliolla.
Ruokintaklinikalle voi varata ajan myös yksityishenkilö koiralleen. Hinta 260 €
sisältää tunnin tapaamisen ja kahden kuukauden seuranta-ajan, jolloin omistaja
on säännöllisesti yhteydessä klinikalle. Jokaiselle koiralle suunnitellaan
yksilöllinen ruokavalio omistajan toiveita kuunnelleen. Ruokavaliota muutetaan
aina tarvittaessa koiran olon ja oireiden mukaan. Yleensä he suosittelevat
raakaruokaa. Yhteystiedot klinikalle löytyvät linkistä: http://elainsairaala.helsinki.fi/fi/yliopistollisen-elainsairaalan-ruokintaklinikka