perjantaina, tammikuuta 04, 2019

Eilen oli Ticon aika lähteä viimeiselle matkalle

Tico eli Jangas Dirty Dancing, 12-vuotias persoonallinen koiravanhus, meni niin huonoon kuntoon, että Sarin perheen oli tehtävä vaikea päätös Ticon poismenosta. Koti kuulemma tuntuu tyhjältä ilman erästä ruokaa pummivaa vanhusta, joka tempauksineen on viihdyttänyt lapsiperhettä.

  Tico syntyi Keravalla luonani D-pentueeseen ja pieni ruskeaposkinen tytöntyllerö muutti Sarin ja Markuksen hoiviin Helsinkiin heti luovutusiässä. Tico osoittautui varsin omapäiseksi, mutta kuitenkin helposti oppivaksi tyypiksi, joka kisasi agilityssä muutaman kerran, kävi parissa näyttelyssä pyörähtämässä (mm. ROP-pentu), suoritti taipumuskokeen ja tuolloin vielä epävirallisen MH-luonnekuvauksen. Tyttösellä oli terveet lonkat (A) ja silmät, jossain vaiheessa nautaa vältettiin nappuloissa, mutta viime vuosina koiralla alkoi olla patteja ympäri kroppaa ja kunto alkoi hiljalleen heiketä.
Vuosia sitten sisarukset agirodussa: Tarmo, Tico ja Remu nykyisin pilvenreunalla sekä Raisa (tiukasti elämässämme).
      Perheeseen syntyi kaksi lasta, jotka Tico hyväksyi mukisematta ja suuren osan elämästään se viettikin vauhdikasta elämää ihan perhepiirissä lasten seurana ja välillä isovanhempienkin luona hoidossa.

   Siinä kun Nuppu-siskonsa kuoli 14.6 B-pentueen 15. syntyäpäivänä, kuoli Tico 3.1  C-pentueen 15. syntymäpäivänä. Kummallinen sattuma, koska juuri noina päivinä olen tottunut kirjoittamaan blogiin syntymäpäiväonnitteluja, mutta viimeinen B-pentueen jäsen Milla kuoli 14-vuotiaana ja C-pentueen Aksu 13-vuotiaana. Viimeisen vuoden aikana ne ovat sen sijaan olleet hieman mollivoittoisia uutisia. D-pentueesta vielä Raisa ja Paavo ovat elossa.

   Kiitos vielä Sarille perheineen Ticon hyvästä hoidosta kaikkina näinä vuosina!

kuvat: Eklundin perhe


Jangas Dirty Dancing 17.10.2006 - 3.1.2019

Ei kommentteja: