keskiviikkona, kesäkuuta 12, 2019

TOKO-treenivinkkejä osa 3

HSKH:n TOKO-leiri oli niin antoisa, että oppia tuli roppakaupalla. Josko niistä vielä osan muistaisikin. Jokainen kouluttajista oli Suomen huippua ja silti kullakin oli selvästi hieman oma tyylinsä - toimivia kaikki!

Luoksetuloa saatiin tehtyä Heidin ja Sirken kanssa sunnuntaina, jolloin apuohjaaja piti pentua istumassa kävellessäni poispäin, käännyin ja kutsuin pennun vasemmassa kädessä olevaan leluun, jonka laskin pennun tasalle ihan loppuvaiheessa. Ja sitten leikitään! Tämäkin video on kymmenen vuoden takaa, mutta idea on siis edelleen ihan sama.



   Jessican kanssa käytiin luoksetulon pysäytysten alkeita, joita olen joskus Raisan kanssa tehnyt ikään kuin jälkikäteen korjaustreeninä, mutta nyt aloitetaan ihan järkevässä järjestyksessä eli opetan pennulle ensin käskyt edessä itse peruuttaen ennen kuin yhdistetään minkäänlaista vauhtia siihen. Eli pentu istuu, seisoo ja menee maahan edessäni ja oppii näin suorittamaan kaikki liikkeet siinä käskystä.

   Seuraamisen apujen häivyttämiseen hyvävä vinkkinä sain sen, etten enää nostakaan kättä ylös, vaan pidän käden paikallaan ilman namia ja siirrän namin palkaksi lopuksi vasempaan käteen toisesta kädestä.

 Ruudun alkeisiin Jessica painotti sitä, että tärkeintä on saada pennulle suuri halu juosta ruutuun esimerkiksi lelun perässä. Sirke suositteli hieman pienempää ruutua (1,5 m x 1,5 m tai 2 m x 2  m) ja mahdollisimman pian pitkää matkaa, jotta koira oppisi bongaamaan ruudun kauempaa. Ohjaaja voi toki olla hieman lähempänä ruutua palkkausta ajatellen, jos koira pysyy paikallaan tai apuohjaaja sitä voi pitää. Sirken suositus oli, että palkkaa ei olisi koskaan näkyvillä, vaan koira oppisi etsimään ruudun merkkejä ja nauhaa. Jessican neuvona oli alkuun, että pidän ruudun samassa paikassa useita treenikertoja ennen kuin alan vaihdella sen paikkaa. Onneksi pihassa on suuri nurmialue, joten tämän viikon ruutu saa jököttää vattupuskien edessä.

Merkin kiertoonkin sain hyviä vinkkejä. Pippi osaa jo kiertää hienosti ja muutaman näytön jälkeen pelkästä käskystä. En saa kuitenkaan jäädä liikaa kiinni siihen, että ensimmäiset kerrat kierretään aina ohjatusti, vaan tätäkin täytyy vaihdella. Sirke suositti tähänkin, että mahdollisimman aikaisessa vaiheessa koira katselisi merkkiä kauempaa, vaikka ohjaaja sitten olisikin merkin lähellä. Jessican kanssa puhuttiin, että Pippi jo nyt luontaisesti kiertää vasemmalta puolen, mutta olisi sen sijaan hyvä opettaa puun kierto oikealta kiertäen, jotta lihakset rasittuisivat tasaisesti. Agilityssä tuleekin tietty kierrot kummaltakin puolen.

Itselle TOKO-kokeet ovat hurjan jännityksen paikka. Etenkin liikkurointi on turhan jännittävää. Sain Ansulta hyviä vinkkejä kisajännittämiseen, oman ajan ottamiseen ja lisäksi täytyy hankkia puhelimeen app "Fot kommendering fritt följ", jonka avulla saan itse harjoiteltua liikkumista ja käskyttämistä omassa pihassa ilman koiraa ja/tai Raisan kanssa, jotta ensi vuonna se olisi Pipin kanssa helpompaa eikä niin jännittävää. 



Ei kommentteja: