sunnuntaina, lokakuuta 31, 2021

Pipin koiratanssidebyytti

Eilen illalla korkkasimme onnistuneesti uuden kisalajin, jota jännitin etukäteen hirmuisesti. Olin älyttömän tyytyväinen ensiesiintymiseemme, jossa Pippi oli ihanasti mukana koko ajan eikä eka tanssissa kuono painunut lainkaan maahan :) Itsellä oli iloinen ja hyvä olo kehässä, vaikka lopussa jäikin aikaa enemmän kuin yleensä treenatessa. Kiitos vaan Jasulle ja Niinalle seuranpidosta ja Jasun kuningatarpiirakka-joogasta, jonka jälkeen ei enää jännittänyt läheskään niin paljon ;D 



Pisteitäkin kerääntyi ihan kivasti 20,90, kun 21 pistettä on rajana erittäin hyvään eli hyvin lähelle päästiin. Maksimipisteet ovat 30 kipaletta. Koiratanssin arvostelu ja pisteytys on itselle vielä hieman harmaata aluetta ja kolmella tuomarilla oli eroja pisteissä ja arvosteluissa, joten opittavaa riittää vielä näiden ymmärtämisessä ;) 

Ekassa kisassa pääsimme vieläpä palkintopallille kolmantena (8 koirakon joukosta) ja voitimme HSKH:n seuramestaruuden :) 

Yllättäen pääsimme palkintopallille. Pippi oli autossa, joten Sissi tuli tuuraamaan ;)


Toinen  kisa meni jo hieman väsyneempänä ja oli mielestäni paljon huonompi, joskin joissain kohtaa uskalsin luottaa aiempaa enemmän osaamiseen, vaikka pisteitä tästäkin kisasta kerääntyi hieman yli 20. 

Tässä ensimmäisen kisan pisteet ja arvostelut: 

Salla Haavisto: esiintyminen 6,2; sisältö 6,1; taiteellinen vaikutelma 6,3; koiran huomioon ottaminen 2,6 eli yhteensä 21,2 p.

"Ihanaa, iloista yhteistyötä. iloinen koira. Koreografia ja esineen käyttöä voisi vielä miettiä hieman sujuvammaksi ja ehkä rakennella vielä muutama liike lisää."

Hanna Maines: esiintyminen 6,1; sisältö 6,1; taiteellinen vaikutelma 6,0; koiran huomioon ottaminen 2,7 eli yhteensä 21,1 p.

"Iloinen esitys, jossa ohjaaja liikkuu enemmän kuin koira. Pääosin mukavaa työskentelyä ja koiralla hyvä kontakti läpi ohjelman." 

Henna Meriharju:  esiintyminen 5,8; sisältö 6,3; taiteellinen vaikutelma 6,3; koiran huomioon ottaminen 2,0 eli yhteensä 20,4 p.

"Aivan kelpo ensiesiintyminen! Kiva ohjelma, jossa sinänsä riittävästi osaamista alokasluokkaan. Kuitenkin tänään useampia kieltoja, jotka pudottivat esiintymispisteitä. Hiukan lisää rutiinia, niin tämä varmasti toimii!"

 

 

 


Ei kommentteja: