torstaina, elokuuta 23, 2007

TOKOa ja agilitya

Tiistaina lähdimme taas Raisan ja Vinka-siskon kanssa TOKO-treeneihin. Raisan kanssa harjoittelimme korkeampia luokkia varten kauko-ohjausta (istu-seiso). Raisa osaa hyvin vaihtaa asentoa käsimerkin avulla ja tarjoaakin omatoimisesti sekä istumista että seisomista. Nyt pitäisi harjoitella niin, että itse seison ja jätän käsiohjauksen mahdollisimman vähälle. Luoksetulon pysäytyksiä ajatellen olen harjoitellut kesällä aina toisinaan puiden ja lyhtypylväiden kiertämistä. Valitettavasti treenauksesta on puuttunut tietty tavoitteellisuus ja olemme harjoitelleet silloin tällöin ja aina eri paikoissa. Pysäytykset lelun heitosta onnistuivat hyvin ja kiertämisjuttu on Raisan mielestä hauska leikki. Nyt pitäisi saada tiettyä säännöllisyyttä ja alkaa harjoittelemaan enemmän myös liikkeestä pysähtymisiä. Vauhtia tytöllä kyllä riittää eikä juoksun alkaminen ainakaan toistaiseksi ole vaikuttanut treenaamiseemme.

Eilen oli agilityn alkeiskurssin testitilaisuus. Emme tosin päässeet muiden koirakoiden kanssa juoksusta johtuen, vaan meidät katsastettiin jälkikäteen. Tänään tuli ilmoitus, että meidät on hyväksytty kurssille. Testiin Raisan osalta kuului paikallaolo, alokasluokan luoksetulo ja seuraaminen ihmisten ohi kahdeksikon muodossa. Paikallaolo epäonnistui Raisan noustua seisomaan, mutta se ei sentään lähtenyt liikkeelle. Tiistain treeni Iiriksen vieressä teki Raisusta hieman epävarman. Iiriksen noustua istumaan Arja komensi sitä tiukasti maahan, mikä sai Raisan epävarmaksi, painautumaan maahan ja heiluttelemaan häntää. Nyt täytyy tehdä vähän lisää töitä, jotta Riesa saa taas itseluottamuksensa tallelle. Seuraaminen sujui taas Raisamaiseen tyyliin innokkaasti ja hyvin kontaktia pitäen, luoksetulo täyttä laukkaa perusasentoon. Hyvää harjoitusta keotta silmällä pitäen.

Iltamyöhällä otettiin vielä treenit Tico-siskon kanssa. Tico ja Sari ovat jo tosi hyviä: puomi, A-este ja keinu sujuvat kauniisti ja vauhdikkaasti namikipolle pysähtyen. Tico jää takajalat alastulolle odottamaan, vaikka Sari liikkuisikin kauemmaksi. Kujakepit sujuvat jo varsin itsenäisesti niiden ollessa noin 20 senttiä auki. Kolmen suorassa linjassa olevan esteen sarja onnistui hyvin kummaltakin puolen ohjattuna ja lopuksi vielä hieman hankalampi neljän esteen kuvio. Naurettiin Sarin kanssa, että tavoitteena on päästä sisarusten kanssa jo ensi kesänä kisaamaan. Toivottavasti kaikki vaan sujuu tästä eteenpäinkin hyvin ja koirat pysyvät terveinä.

Ensi viikonloppuna saan itse lomailla ja toipua uuden työpaikan väsymyksestä, kun Tico ja Manteli osallistuvat taippariin ja Remu jälkikokeisiin.

Ei kommentteja: