lauantaina, maaliskuuta 08, 2008

Agilityn perusteita

Tänään kun ei tarvinnut vaivautua töihin, niin rauhauduin puolikuntoisena agilitykentälle. Lieneekö ihan fiksua, mutta yritän tällä ennaltaehkäistä Raisan pahempaa riesoittumista. Tänään oli taas kerran esteiden osaamisen vahvistamista.

Aloitettiin tuttuun tapaan kujakepeistä. Noin 5 sentin päässä toisistaan olevat kepit Raisaa juoksee vaihdikkaasti ja hyvin, mutta yrittäessäni suoristaa kolme ekaa se vaan ohitti ne aivan kuin ne eivät olisi olleet olemassakaan... turhauttavaa. No, siirsin kolmannen jo kujan muotoon ja vain kaksi ekaa suoraan linjaan ja homma sujui taas hienosti ja itsenäisesti. Raisan saa lähetettyä myös edesltävältä hypyltä kaukaa pujotteluun. Nyt kun vaan päästäisiin tekemään myös suoria keppejä...

Sen jälkeen kontaktit, puomilta palkkasin lelun repimisellä, muuten namilla. Keinua Raisa suoritti jo tänään monen monta kertaa ihan omatoimisesti ja arkailematta.

Rengasta vieressä juostessa itse asiassa parillakin eri renkaalla. Yhtään epäonnistumista ei tullut: me siis edistymme tässäkin.

Loppuun vielä ohjausharjoituksia, joista osa sujui hyvin, osa huonommin. Kolme aitaa ympyrän muodossa meni muuten hyvin, mutta aluksi Raisa irtosi kauempana näkyvälle keinulle... Kaksi aitaa ja putkeen, joka oli puomin vieressä, meni hyvin, mutta kun yritin seuraavaksi saada neidin suorittamaan puomia saimmekin tehdä useamman toiston, koska walesineito oli jo putkessa. Sama juttu A:n kanssa ja neiti kiipesi A:lle putken sijaan. Piti työntää melkein koiraa tönien tai siirtyä ohjaamaan toiselta puolen. Lisäksi teimme muutamia valssiharjoituksia aitaharjoitusten yhteydessä ja totesin, että olen niissä nykyään ihan äärettömän hidas ja kankea. Tuskin kaikki johtuu edes puolikuntoisuudesta vaan pitkälti nykyisestä yleisestä rapakunnosta ja harjoituksen puutteesta. Eli kevään tullen pitää alkaa kohottaa kuntoa ja ohjausta hurjasti.

Nyt näyttäisi siltä, että Meri Alku voisi ottaa meidät tavoitteellisten 1-2 luokkalaisten ryhmäänsä kevään tullen. Olen ihan innoissani mahdollisuudesta. Meri tuntuu sopivan vaativalta ja tarkalta ohjaajalta ja uskoisin, että oppisimme hurjasti hänen koulutuksissaan. Lajissa etenemisen edellytys on kuitenkin hyvä koulutusohjaaja. Nuotion Outin alkeiskurssi oli loistava, mutta nyt Outi ottaa uuden alkeisryhmän... Toisaalta näiden oppien pohjalta on hyvä jatkaa harjoituksia.

Viime viikonloppuna Nummelinin Jussi otti kuvia ja onnistui saamaan otoksen, jossa Raisa hyppäsi. Sillä näyttäisi olevan aika hyvä hyppytyyli: se ylitti esteen melkein sitä hipoen, muttei silti meinannutkaan pudottaa rimaa. Kati-parka kun loikkasi aina varmuuden vuoksi kymmenisen senttiä rimaa korkeammalta. Muutenkin Raisan meno on kovin kevyen ja helpon näköistä. ja intoa piisaa! Eiköhän noita kuvia jossain vaiheessa saa joko blogiin tai kotisivuillekin.

Kentälle tullessa otimme yhden paikallaolon noin 12 metrin päässä piilosta. ojangossa on ihanat PK-piilot, joista näkee pienestä kurskistusaukosta koiran. Raisa oli periaatteessa rauhallinen koko minuutin, mutta jossain välissä se venytteli ja aluksi oli sen oloinen, että meinaa nousta ja silloin komensin sitä piilosta turhasta touhuilusta.

Ennen kotiin päin talluselua harjoittelimme vielä kertaalleen avoimen luokan TOKO-hyppyä, joka meni paremmin kuin hyvin: Raisa odotti käskyä, hyppäsi esteen yli suoraan ja istahti heti käskystä. Tälläiseen suoritukseen oli hyvä lopettaa ja Raisa saikin pallon palkakseen.

Ei kommentteja: