torstaina, joulukuuta 23, 2010

Hyvän joulun toivotus!

Toivotamme erittäin hyvää ja rauhallista joulua!



Taas sain kivoja uutisia Kennelliitosta koskien E-pentueen lonkkakuvaustuloksia. Myös Wilman lonkat olivat tulleet A/A:na takaisin. Eli koko pentueen tilanne näyttää tällä hetkellä tältä: 
Jangas Ees-Taas A/A silmät ok
Jangas Enttententten A/A silmät ok
Jangas Elin Kelin Klot A/A silmät ok
Jangas Elli-Velli A/A silmät ok
Jangas Easy Peasy B/B silmät ok
Jangas Even-Stevens B/C silmät ok
Jangas Eager-Beaver silmät ok

Lisäksi sain taas kivoja kuvia sijoituksessa olevasta Hertasta (Jangas Forget-Me-Not):
Hevi ja Hertta

Hertta 12 viikkoa

Hertta 14 viikkoa
Nyt onkin aika alkaa pakata ja suunnata auton nokka kohti Tamperetta ja alkaa joulun viettoon toden teolla :)

perjantaina, joulukuuta 17, 2010

Paras joululahja ikinä :)

Pitäisi kirjoitella viime viikon tapahtumista, joten aloitetaanpa aikajärjestyksessä. Viime viikon torstaina (9.12) pidettiin viimeinen treenikerta hallissa ennen joulua. Sekä pentu- että kisavalmiiden ryhmässä pidettiin leikkimieliset glögikisat ja luonnollisesti juotiin glögiä ja syötiin pipareita. Kummankin ryhmän radalla oli sekä toko- että agilityjuttuja. Pennut harjoittelivat knock out-kisana luoksetuloa, istumista, katsekontaktia, maahanmenoa, putkea ja hyppyä. Lopullisen "vakavan" kisan voitti lopulta Kamu ohjaajineen. Kisaavissa harjoiteltiin luoksetuloa, seuraamista, katsekontaktia, liikkeestä maahanmenoa sekä hyppyjen ja putkeen takaa kiertämistä. Ella ja Tiina vetivät pisimmän korren tässä kisassa :) Kaikki olivat tosi taitavia ja oli mukava nähdä taas! 

Lauantaina olikin sitten messukeskuksen näyttely, jossa oli Springerspanielit ry:n ständillä iltapäivän. Oli taas kiva nähdä tuttuja ja eritoten juoruta Leenan kanssa ;) Sunnuntaina oli tarkoitus mennä uudelleen, mutta 12.12 oli laskettu aikani ja toisin kuin äitinsä poika tuntuu olevan hyvin täsmällinen tapaus. Aamulla kymmeneltä alkoivat supistukset ja soitin Leenalle etten tulekaan messariin. Sen sijaan lähdimme reippaalle metsälenkille koirien kanssa 30 cm lumihankeen. Kati ja Raisa kun olivat menossa hoitoon ja kivempi antaa ne hoitoon kunnolla lenkitettyinä. Kotona sinnittelin aina iltayhdeksään, joilloin veljeni haki Raisan Tampereelle hoitoon ja Kati heitettiin Lauralle lähes naapuriin. 

Synnytys meni paljon helpommin kuin olin ikinä kuvitellutkaan, enkä osannut edes jännittää. Tuntuu, että koirien synnytysten seuraamisesta on ollut paljon apua, kun osasi pitkälti odottaa mitä tuleman pitää. Sairaalaan ehdittiin hieman ennen kymmentä illalla ja pieni suloinen poikamme syntyi jo 23.16 ilman mitään kivunlievitystä. Pysyttelin vain itse liikkeessä ja synnytyslauloin mahdollisimman paljon supistusten aikana. Tokihan lopussa sattui, mutta kolmen vartin tuskainen kipu oli pieni hinta tästä joulukuisesta ihmeestä :) 10 pisteen poika painoi syntyessään 3512 g ja pituutta oli 51 cm. Seuraavana päivänä jouduin valittavasti kaavintaan kohtuun jääneen lisäistukan takia ja siitä päivästä tulikin aika tuskainen koettelemus. Keskiviikkona päästiin kotiin ja Katikin tuli illalla kotiin ja kävi haistelemassa pienen ihmisen. Sen enempää Katia ei vauva tuntunut kiinnostavan. Raisa tulee varmaan kotiin viikonloppuna. Vauva-arki on alkanut oiken helposti, pieni itkee hädin tuskin lainkaan, itse olen saanut yllättävän hyvin nukuttua ja Katin kanssa rauhalliset kävelyt ulkona lumisessa säässä tekevät hyvää. Elämä siis hymyilee, vaikka koirajuttuihin keskittyminen tällä hetkellä ei tunnukaan tärkeimmältä asialta...
Vastasyntynyt poikamme

Toista päivää kotona

keskiviikkona, joulukuuta 08, 2010

Sakke näyttelyssä ja Fannyn kuulumisia

Sakke eli Jangas Eager-Beaver oli maanantaina itsenäisyyspäivän näyttelyssä Tampereella ja pääsin itsekin tapaamaan niin Sakkea kuin Hakalan perhettäkin. Valitettavasti meidän oli lähdettävä jo ennen arvostelua kotiin aterioitsemaan, kun äitini oli laittanut kystä kyllän, mutta onneksi ehdin sentään nähdä hurmaavaa kasvattiani omistajineen :) 11-vuotias Siiri esitti Saken toista kertaa virallisessa näyttelyssä, viimeksi Karkussa he saivat ERIn ja sijoittuivat isossa luokassa neljänneksi. Tällä kertaa tulos oli EH3. ja kiva arvostelu: 
"Mittasuhteiltaan oikea, vahva uros, jolla voimakas pää, jossa oikeat linjat, mutta turhan leveä kallo ja posket. Riittävä kaula. Hieman luisu lantio. Hyvä luusto ja kulmaukset. Saisi liikkua pidemmällä etuaskeleella, liikkuu hyvin takaa. Hyvä turkki ja luonne. "

Launtaina Siiri ja Sakke olivat olleet harjoittelemassa Match Showssa ollen sinisten kolmansia! Tosi hienosti! Näyttelykuvat on vielä kamerassa.

Fanny eli Jangas Field Poppy senkun kasvaa ja kehittyy ja tuntuu vaan muuttuvan söpömmäksi joka kerran, kun neitokaisesta saa uusia kuvia. Se on päässyt jo tututumaan naapurin koiriin, pihassa agilityn pujotteluun ja hyppyihin, käymään mätsärissä harjoittelemassa ja nautti arjesta perheen pienten lasten kanssa. Fanny näyttää ihan äidiltään tuossa viimeisessä kuvassa ja mikäs sen paremin sulattaisi minun sydämeni ;) Tässä muutama ihana otos Fannyn arjesta:
Söpöliini Fanny harjoittelee pujottelua (kuvat: Päivi Toivola)

maanantaina, marraskuuta 29, 2010

Pieniä TV-tähtiä ja Sakke lintukoirana

Faijat eli Farsor-sarja alkoi pyöriä TV:ssä pari viikkoa sitten ja Stig on mukana yhtenä (tulevista) isistä. Viime viikolla sarjan toisessa jaksossa mukana olivat eritoten Kati, mutta myös Raisa ja Lotte vilahtivat niin kotosalla kuin agilityssakin. Eilen sunnuntaina klo 18.30 kolmanteen jaksoon (uusinta tänään FST5:llä klo 22.55) mukaan pääsivät vuorostaan Nuppu ja F-pentueen tuolloin 4-viikkoiset naperot. Eritoten pikku-Ada (Jangas Flower Power) suorastaan änkeää ruutuun ja kameraan kiinni, myös Fanny (Jangas Field Poppy) erottuu selkeästi. Mutta eivätköhän ainakin pentujen omistajat erota oman naperonsa joukosta ;) Kaksi viimeisintä jaksoa voi edelleen katsoa yle areenasta:
Faijat/Farsor 2. jakso
Faijat/Farsor 3. jakso (pennut esiintyvät noin 15 minuuttia alusta)

Sain päivitettyä pentukoulun alun myös kotisivuille pdf-muodossa. Eli tästä linkistä löytyy tähän astinen pentukoulu eli 8-, 9- ja 10- (12) viikkoisten pentukoulu. Loput tullee taas jälkijunassa. Nämä harjoitukset olisi siis tässä iässä pentujen hyvä osata :)

Viikonloppuna kävimme lauantaina agilityä treenaamassa Keravan hallissa. Stig harjoitteli varsin taitavasti Raisan kanssa ja itse treenasin Rommin kanssa. Vaikka Rommi on selkeästi Raisaa hitaampi, alkoi sekin jo komentaa minua haukkumalla, kun vauhtia ei ollut tarpeeksi. Raisa oli aivan innoissaan päästessään mukaan. Kiitos taas Lauralle Rommin lainasta ;)

Viime viikolla sain kuvia Sakesta (Jangas Eager-Beaver), joka oli syksyllä isäntänsä Jannen apuna sorsametsällä. Hienosti se oli vedestä ja kaislikosta etsinyt ammutut sorsat ja tuonut rantaan. Kuivalla maalla noutamista saa vielä treenata ensi vuoteen mennessä. Tässä komea nuori lintukoira: 
Sakke - ylpeä lintukoira (kuva: Janne Hakala)

perjantaina, marraskuuta 26, 2010

Pentukoulun jatkoa

 Eilen kokoonnuttiin F-pentueen Adan, Nellin, Kamun, Pikon ja Kaspianin kanssa yhteistreeneihin halliin. Harjoittelimme tutkimista, luoksetuloa, perusasentoon tulemista, seuraamisen alkeita, pujottelua sisarusten lomassa, rauhoittumista, katsekontaktia sekä agilityn puolella putken suorittamista ohjaajan luo ja ohjaajasta poispäin sekä kontaktin alastuloa.

Lisäksi Raisa ja Ella pääsivät tokoilemaan ja harjoittelemaan ruutua, siivekkeen kiertämistä, pujottelua, tokomaista estehyppyä ja seuraamista/kontaktia. Raisan kanssa treenattiin hetki myös ohjattua noutoa, joka sujuikin varsin kivasti. Ensi kerralla on tarkoitus harjoitella liikkeiden ketjuttamista eli jätetään palkka pois liikkeiden välistä.

Tässä viikolla tehtäviä harjoituksia F-pennuille:

Sosiaalistaminen on hyvin tärkeää edelleen. Jatketaan siis edelleen seikkailuja ympäröivään maailmaan, tutustutaan vieraisiin koiriin, leikitään sisarusten kanssa ja tavataan erilaisia ihmisiä.


Kontakti ja yhteistyö

Katsekontaktia on tähän mennessä harjoiteltu kotosalla ohjaajan istuessa maassa, seisoessa pennun edessä ja pennun ollessa perusasennossa. Vielä vaikeampi harjoitus on ottaa katsekontakti ohjaajan kävellessä. Tässä ohjaaja liikkuu eteenpäin ja houkuttelee pennun mukaansa. Kun pentu seuraa kivasti sanotaan "katso" ja palkataan pentu sen katsoessa ohjaajaa silmiin. Tätä kannattaa harjoitella myös lenkillä.

Nyt aiemmat katsekontaktiharjoitukset tulisi saada onnistumaan myös omassa pihassa, tutulla lenkkipolulla ja kotimetsässä. Kun näissäkin paikoissa katsekontakti on helppoa, harjoitellaan silmiin katsomista myös hankalissa ja hälyisissä paikoissa kuten rautatieasemalla, kaupan parkkipaikalla, parkkihallissa ja koiratapahtumissa. 

Muistakaa jatkaa luoksetulo-harjoituksia niin pillillä, iloisesti syliin tullen kuin tokomaista luoksetuloa perusasentoon ohjaajan seistessä selkä suorana (harjoitukset löytyvät aiemmista linkeistä). Nämä kaikki ovat tärkeitä oppeja tulevaisuutta ajatellen.

Tässä vaiheessa pentu varmasti osaa istua käskystä hienosti. Nyt voidaan alkaa harjoitella istumista myös lyhyen matkan päässä.  Voidaan siis jatkaa pillillä istumisen harjoittelua niin, että pentu istuukin tällä kertaa hieman ohjaajasta kauempana. Eli pennun ollessa noin 1-2 metrin päässä ohjaajasta vihelletään pilliin (yksi pitkä vihellys) ja ohjataan pentu istumaan niille sijoilleen käden avulla. Tärkeintä on siis saada pentu istumaan siihen paikkaan, jossa se oli vihellyksen kuullussaan. Hiljalleen matkaa voidaan alkaa kasvattaa ja pennun pitäisi istua aina siihen paikkaan, missä se on vihellyksen kuullessaan.

Noutamisharjoituksia tulisi myös jatkaa viime viikon tapaan. Noutamisen tulisi olla aina leikkiä ja pentua tulisi kehua aina, kun se tuo aarteitaan näytille omistajaperheelle, oli aarre sitten keppi tai kenkä. Harjoitelkaa edelleen noutamista kotosalla, missä harjoitus varmasti onnistuu. Nyt voi alkaa hiljalleen totuttaa pentua erilaisiin noutoesineisiin lempilelun sijaan. Pennun tulisi noutaa dummya, riistapukkia, linnun siipeä, puista noutokapulaa ja metalliesinettä. Muistathan kuitenkin pitää huolta, ettei pentu pääse makaamaan ja syömään rikki puista noutoesinettä tai linnun siipeä/riistapukkia.


Malttaminen ja odottaminen

Edelleen on tärkeätä jatkaa malttamis- ja odottamisharjoituksia ovella sisään tullessa, ruokakupin saadessa ja muissa arkipäiväisissä tilanteissa. Muistakaa jatkaa myös rentoutumisharjoituksia vaikeammissakin paikoissa, samalla se on hyvä keino lopettaa pennun pahin riehumisvimma. Pennun tutkimista ja näyttelyasennossa seisomista tulisi myös muistaa jatkossakin harjoitella. 

Paikallaoloa harjoitellessa voidaan jo edetä askel askeleelta hieman kauemmaksi pennusta. Muista kuitenkin edetä hitaasti ja tee harjoitukset niin helppoina, että pentu onnistuu suorituksessaan joka kerta. Palaa vielä takaisin peruuttaen, jotta saat pennun aina palkattua istuvasta asennosta.


Pentu on toivottavasti tähän mennessä oppinut tarjoamaan maahanmenoa ohjaajan pitäessä namikättä maassa ollessaan itse kyykyssä. Kun pentu tarjoaa oma-aloitteisesti maahanmenoa, voidaan liikkeeseen yhdistää käsky. Monesti käskynä sana "Maa" on "maahan"-sanaa lyhyempi, ytimekkäämpi ja positiivisempi. Itse sanallahan ei sinänsä ole merkitystä. Nyt siis ohjaaja toimii samaan tapaan kuin aiemmin, mutta laittaessaan käden maahan sanotaan käskysana ja palkataan pentu aina maahanmenosta.

Lisäksi maassa malttamista (paikallaolon alkeita) voidaan harjoitella niin, että pidetään pentua pidempiä aikoja maassa makaamassa ohjaajan ollessa kyykyssä vieressä. Ohjaaja voi koko ajan kehua pentua ”Hyvä, hieno maa, maa siinä, hyvä maa” ja samalla palkita rauhallisesti namilla. Näin vahvistetaan myös käskysanan oppimista. Hiljalleen ohjaaja voi nousta ensin polvilleen ja sitten ylös asti pennun mutustellessa namipaloja maassa ollessaan.

torstaina, marraskuuta 25, 2010

E-pentujen lonkkakuvia ja F-pentujen kuulumisia

Aloitetaanpa F-pentueen ajankohtaisilla asioilla. Eli ensi viikolle pitäisi varata rokotusaika pennuille ja rokottamisen suhteen on kaksi vaihtoehtoa:
1) nyt 12 viikon iässä neloisrokote + Rabdonum-rabiesrokote ja seuraava rokote 1 vuoden iässä tai 
2) nyt 12 viikon iässä neloisrokote ja 16 viikon iässä mikä tahansa rabiesrokotteista ja sen jälkeen uusinta rokote 1 vuoden iässä

Ennen rokotusta mieluiten tämän viikon puolella pentu tulisi madottaa kolmena perättäisenä päivänä Axilur-matolääkkeellä.

Pentukoulua jatketaan, tänään on viidelle pääkaupunkiseudun pennulle oikein yhteistreenitkin hallissa.
Kamusta (Jangas Four-leaf Clover) sain hauskoja kuvia viikolla ja kotiutuminen tuntuu sujuneen hyvin: 

Eilen Raisan E-pentueesta lonkkakuvissa ja silmätarkastuksessa Tampereella kävi kaksi nuorta:
Jangas Ees-Taas "Wilma" silmät ok, lonkat arviolta A/B
Jangas Eager-Beaver "Sakke"silmät ok, lonkat arviolta C
Viralliset tulokset tulevat taas muutaman viikon päästä lonkkien osalta. Mutta hyvältä siis näytti etenkin sijoituksessa olevan Wilman suhteen. Nyt on enää Tara ja Hani tutkimatta.

lauantaina, marraskuuta 20, 2010

Kamu lähti uuteen kotiin

Kamu aka Jangas Four-leaf Clover lähti keskiviikkona uuteen kotiinsa Vantaalle Hovikorven perheeseen. Toivottavasti Kamusta tulee aikanaan perheen Roosa-tyttären harrastuskoira. Perheellä on ollut aiemmin Idefix-walesi. Paljon onnea uuteen kotiin ja pian taas tavataankin!

Kamun kanssa jatkettiin vielä viime viikko sosiaalistamisharjoituksia. Viikonloppu vietettiin Tampereella, jossa pääsi ihmettelemään vastasatanutta lunta ja Riikan Ronja-koiraa. Kamun kanssa ehdittiin vielä tiistaina käydä metrolla ja bussilla ajelemassa Lauttasaaressa ja seuraavana päivänä eläinlääkärillä tikkien poistossa. Silmä vaikutti tulleen hyvään kuntoon. Keskiviikkona päivällä käytiin myös tapaamassa Lauran luona Lumi-kissaa ja Kamu tuntuu olevan vähän turhankin reipas kaveri. Siinä kun Raisa heittäytyi selälleen kissan edessä, alkoi Kamu leikittää ja juosta kissan perässä heti alkuunsa... Muutaman kuvankin sain napattua tapaamisesta. 

Hertta-siskosta sain äärettömän söpön kuvan. Neiti harjoittelee sisäsiisteyttä vaihtelevalla menestyksellä, treenaa tapoja ja TOKOa sekä saa leikkiä tuttujen koirien ja eritoten oman perheen Hevin kanssa.
Hertta-söpöliini

Torstaina käytiin agilityä treenaamassa Raisan pentujen kanssa: mukana olivat Dante, Ella ja Lotte. Kepeille sisäänmenot vauhdilla putkesta sujuivat ho hienosti Dantelta ja Ellalta, Lotten kanssa on vielä vähän harjoiteltavaa, mutta se jäänee ensi kevääseen, kun Sanna on miehensä kanssa talven ulkomaan matkalla. 

Tänään sitten treenattiinkin TOKOa Leena Välimäen johdolla koko päivän ajan. Vaikka hallissa oli luonnollisesti kylmä pakkassäässä oli koulutus oikein hyödyllinen.Sain Raisankin tulemaan täysillä luokse kapula suussa, kun se sai samalla kiertää siivekettä. Tätä harjoitusta varmasti jatketaan :)

Josko huomenna saisin pentukouluakin jatkettua... Mihin se kaikki aika taas häviääkään ;) 

Huomenna tuleekin Farsor/Faijat sarjat toinen jakso (sunnuntaina klo 18.30 FST5:ltä), jossa Kati, Raisa ja Lotte ovat mukana niin kotosalla kuin agilitytreeneissäkin.

perjantaina, marraskuuta 12, 2010

Treenailua ja sosiaalistamista

Viikko on ollut taas kerran kiireinen - älkää kysykö miten se on mahdollista, kun kerran olen kotona äitiyslomalla eikä vauva ole vielä syntynyt. Tuntuu kuitenkin, että tekemistä on enemmän kuin tarpeeksi. Asiaa selittänee se, etten jaksanut tarkistaa vihkoja, kokeita ja projektitöitä viimeisinä työviikkoina, vaan ne ovat nyt työn alla. 

Pikku-Kamun kanssa on ollut myös kiirettä. Silmä on parantunut hienosti. Tiistaina käytiin kävelyllä metsän poluilla, bussiajelulla Hakunilassa ja vähän ostarilla hengaamassa samalla kun ostettiin Kamulle kauluri ja poika pääsi tutustumaan eläinlääkäriaseman ihmeisiin sekä moikkaamaan Lauraa ja Rommi-walesia. Keskiviikkona tavattiin ulkoillessa herttainen Bella-papillon ja eilen oltiin päivällä Tikkurilan asemalla kävelyllä ja illalla vielä treenailemassa hallissa. Raisakin on taas saanut seurustella pennun kanssa, kunhan lähellä ei ole ruokaa eikä ketään leikitetä ;)

Eilen olikin kasassa peräti viisi Nupun pennuista, kun kokoonnuttiin eka kertaa halliin treenaamaan. Ohjelmassa oli katsekontaktia, rentoutmista, perusasentoon tulemista, luoksetuloa sekä hieman seuraamista ja paikallaoloa. Lisäksi harjoiteltiin puomin alastuloa, putkea ja keinulla keinumista. Pennut olivat tosi reippaita ja etenkin agilityesteiden suorittaminen oli hurjan hauskaa. Kaikki olivat hallissa vauhdikkaita. Kamu pääsi hieman treenailemaan Nora-tytön kanssa ja Stig kehui heitä oikein taitavaksi parivaljakoksi. Voipi olla, että Kamu muuttaa uuteen kotiin ensi viikolla, kunhan silmä on ensin kokonaan parantunut ja tikit poistettu. Kyllä tänään on pentua väsyttänyt eilisten seikkailujen jäljiltä.

Treenailimme lopulta myös Raisan ja Danten kanssa. Muilla oli käynyt kato, kun Essikin oli ehtinyt aloittaa toisen juoksunsa. Essistä puheenollen: E-pentueen viiden pennun lonkka- ja silmätulokset ovat saapuneet ja kaksi/kolme seuraavaa sisarusta tutkitaan Tampereella 24.11. Eli näin hyvältä näyttivät viralliset tulokset:

Jangas Easy-Peasy lonkat B/B silmät ok
Jangas Elin Kelin Klot lonkat A/A silmät ok
Jangas Elli-Velli lonkat A/A silmät ok
Jangas Enttententten lonkat A/A silmät ok
Jangas Even-Stevens lonkat B/C silmät ok

tiistaina, marraskuuta 09, 2010

9 viikon ikäisten pentukoulu

Sosiaalistaminen on hyvin tärkeää edelleen. Eli olisi hyvin tärkeätä käydä kaupungilla, rautatieasemalla tai jossain koiratapahtumassa pennun kanssa tutustumassa. Lisäksi metsälenkit ja julkisilla kulkuvälineillä liikkuminen tekevät hyvää. Vierailu paikassa, jossa on muita eläimiä (kissoja, kaneja, hevosia tms) olisi erittäin toivottavaa. Muistattehan tutustuttaa pentua mahdollisimman paljon myös erilaisiin ihmisiiin ja muihin ystävällisiin ja mahdollisimman erirotuisiin ja erinäköisiin koiriin. Nämä seikkailut myös väsyttävät pentua mukavasti ja sen kanssa elo on huomattavasti mukavampaa ja miellyttävämpää. Taluttimeen totuttaminen on edellytys monille näistä mukavista seikkailuista, muuten pentua kannattaa pitää mahdollisimman paljon vapaana. 

Kontakti ja yhteistyö

Tähän mennessä pentujen kanssa on harjoiteltu katsekontaktia ohjaajan ollessa kyykyssä pennun edessä sekä omaehtoisesti että käskystä. Videot ja ohjeet tähän löytyvät runsaan viikon takaa nimikkeellä "kahdeksanviikkoisten pentukoulu". Nyt vaikeutetaan vaatimustasoa.

Pennun tulisi osata pitää katsekontaktia ohjaajaan myös ollessaan (usein pentu luonnostaan istahtaa) seisovan ohjaajan edessä. Taas pentua palkataan namilla onnistuneesta katsekontaktista. Harjoitusta voi vaikeuttaa pitämällä namikättä sivulla ja osottamalla, että pentu silti katsoo ohjaajaa silmiin. Vielä vaikeampi harjoitus olisi se, että ohjaaja liikuttaa kättä, mutta pennun pitäisi silti katsella ohjaajaa silmiin.
Katsekontakti ohjaajan edessä (Lotte)

TOKOa ajatellen katsekontaktin ottaminen perusasennossa on tosi tärkeä taito. Pennun istuessa perusasennossa voidaan pyytää sitä katsomaan silmiin ja taas palkka paikallaan istumisesta silmiin katsoen. Jos pohjatyöt sekä perusasentoon tulemisen, paikallaolon että katsekontaktin suhteen on tehty hyvin, on tämä lasten leikkiä :)
Katsekontakti perusasennossa (Lotte)

Vielä vaikeampi harjoitus on ottaa katsekontakti ohjaajan kävellessä. Tässä ohjaaja liikuu eteenpäin ja houkuttelee pennun mukaansa. Kun pentu seuraa kivasti sanotaan "katso" ja palkataan pentu sen katsoessa ohjaajaa silmiin. Tätä kannattaa harjoitella myös lenkillä.
Katsekontakti-harjoitus ohjaajan liikkuessa (Lotte)

Kontaktiharjoitukssista ja pennun koulutuksesta löytyy hyvä linkki Tending-bordercollieden sivustolta: Yleistä ja kontakti (Brian McGovern, suomentanut Nina Keski-Korpela)

Täytyisi myös muistaa alkaa harjoitella noita viime viikon asioita entistä vaikeammissa paikoissa, missä on häiriöitä. Esimerkiksi kadulla, koulutuskentällä tai puistossa pitäisi pennun osata ottaa katsekontakti ohjaajan ollessa kyykyssä sen edessä. Lisäksi pennun osaamista helpoista asioita voidaan välillä palkita vain kehuilla, eikä sille tarvitse enää joka kerta antaa namia tai leikittää lelulla.

Luoksetulo-harjoituksiakin voi alkaa vaikeuttaa, kun pentu tulee vauhdilla seisovan ohjaajan luo vasempaan käteen ja osaa tulla oikein perusasentoon. Nyt vaan yhdistetään nämä kaksi liikettä ja saadaan melkein valmis luoksetulo. Muistattehan vielä auttaa pentua vasemman jalan kanssa oikeanlaiseen perusasentoon.
Luoksetulo perusasentoon (Lotte)


Noutamisharjoituksia tulisi myös jatkaa viime viikon tapaan. Noutamisen tulisi olla aina leikkiä ja pentua tulisi kehua aina, kun se tuo aarteitaan näytille omistajaperheelle, oli aarre sitten keppi tai kenkä.


Malttaminen ja odottaminen

Edelleen on syytä jatkaa päivittäin pennun kanssa rentoutumis- ja käsittelyharjoituksia. Niistä löytyy ohjeet viikon takaisesta pentukoulusta. Rentoutumisharjoituksia voi alkaa tehdä jo yhteisillä retkilläkin ja hiljalleen opettaa pentua rauhoittumaan myös erilaisissa paikoissa.

Pennun tullessa ruokakupille sen pitäisi jo paitsi osata käskystä istahtaa, pysyä istumassa niin kauan kunnes kuppi on laskettu maahan ja pentu on pyytänyt luvan ruokailuun katsahtamalla silmiin. Tätä harjoitusta voidaan vielä avittaa pitämällä pennusta kevyesti kiinni, jottei se pääse kiiruhtamaan ruokakupille ennen luvan saamista. Samalla tavoin istuminen ja katsekontakti ennen ovesta ulos pääsemistä.

Pentu tulisi totuttaa myös tutkimiseen. Eli aloitetaan hampaista ja lopetetaan hännänpäähän. Lisäksi pennun tulisi tottua seisomaan näyttelyasennossa.

Paikallaolo on myös tärkeä taito. Tätä harjoitusta aloitellaan pennun istuessa perusasennossa. Ekassa treenissä ohjaaja vain heiluttaa hieman oikeata jalkaa ja pentu palkataan rauhallisesti paikallaolemisesta. Jos pentu kuitenkin nousee, palautetaan se rauhallisesti paikalleen ja tehdään sama harjoitus hieman entistä helpompana uudestaan.
Video: paikallaolo (Pipsa)

Aktivointi

Vilkkaan pennun kanssa on hyvä järjestää sille myös aivojumppaa. Pennulle voi piilottaa nameja kotiin tai esimerkiksi maitopurkkiin tai vessapaperirullan hylsyyn, jotka se saa sitten repiä ja askarrella auki. Kaupoista saa ostaa myös erilaisia aktivointileluja ja esimerkiksi ns. molekyylipalloja, joiden sisään voi piilottaa nameja. 
Hertta (Jangas Forget-me-Not) keskittyneenä aktivointilelun kimpussa (kuva: Riina Vasko)
Muita hyviä aktivointiharjoituksia ovat kaikenlaiset etsimisjutut. Pennulle on helppo tehdä puolen metrin tai metrin mittainen laahausjälki esimerkiksi kananpalalla:
jäljen tekeminen kivetykselle

Ja sitten pentu tuodaan jäljen alkuun, kehotetaan sitä etsimään ja ollaan hiljaa, kunnes herkkupala löytyy. Sitten kehutaan taitavaa naperoa. Tässä Pipsa jäljestää ensi kertaa.
Pipsa jäljestää ensimmäistä kertaa

Jos on mahdollista käyttää linnun pakastettuja siipiä, hirven sorkkaa tms, niin sillä voi tehdä vastaavalla tavalla lyhyen laahausjäljen pennulle. Muistattehan iloiset kehut aina harjoituksen päätteeksi.
Maahanmenoa voidaan harjoitella niin, että pentu saa itse hoksata jutun jujun. Tämä vaatii hieman kärsivällisyyttä, mutta välillä pennun harmaille aivosoluille kannattaa antaa vähän töitä: homma toimisi vielä tehokkaammin naksuttimen kanssa. Ideana on siis se, että ohjaaja pitää kättä alhaalla maan tasossa ja pentu saa ihanitse keksiä, mitä sen pitäisi tehdä saadakseen nyrkissä olevan namin. Aluksi hoksaaminen kestää kauan, mutta jutun jujun selvittyä pentu tarjoaa toimintaa nopeasti. Kun pentu osaa mennä käden perässä maahan, voidaan harjoitukseen lisätä myös käskysana. Ei kannata kuitenkaan harjoitella samanaikaisesti sekä katsekontaktia että maahanmenoa, vaan mieluummin ensin katsekontakti kuntoon ja sen jälkeen treenataan maahan menemistä.
Video: maahanmenon harjoittelua => vielä tarttee miettiä mitä tarttis tehdä (Enttententten)
Video: maahanmenon harjoittelua => nyt juju on jo hoksattu (Enttententten)

sunnuntai, marraskuuta 07, 2010

Dantelle ja Viiville 5 vp agilitykisoissa!

Viivi Koivunen ja Dante eli Jangas Even-Stevens kisasivat kolmannessa kisassaan Helsingissä tänään Anne Viitasen tuomaroidessa HSKH:n kisoissa. He tekivät vauhdikasta ja puhdasta rataa loppumetreille saakka aina kolmanneksi viimeiselle esteelle. Valitettavasti lentokeinusta tuli virhe ja näin nollarata jäi haaveeksi. Tulos oli siis 5 vp, aika  -6,80 ja sijoitus ihan kivasti 11. 46 koirakon joukosta.

Päivän toisella radalla, hyppyradalla, koirakko teki eheän ja hienon suorituksen, mutta valitettavasti matkalle mahtui myös yksi ylimääräinen este, jolloin tuloksena oli hylkäys. Tässä kuitenkin video sujuvasta radasta:
Danten ja Viivin agilitykisa nro 4

Myös Sanna ja Lotten "isoveli" Wade saivat 5 virheen suorituksen yhden harmittavan riman pudotessa matkan varrella. Walesiedustus oli muutenkin hyvä, kun myös Pyry ja Täplä (ei kuitenkaan Danten mummu) osallistuivat ohjaajineen kisoihin. 

Mekin olimme Stigin ja pikku-Kamun kanssa katsomassa kisoja ja pentu sai taas paljon hyviä uusia kokemuksi. Halli, kuulutukset, pillin vihellykset, ihmiset, koirat tai muu yleinen hälinä eivät pientä pelottaneet, vaan se suhtautui ympäristöönsä luottavaisen innostuneesti. Erityisesti mukavat punavalkoiset ja sileäkarvainen noutaja Meri olivat pennun mielestä aikas kivoja. 
Kamu kisapaikalla moikkaamassa Dante-serkkua ja Fannya
Kati esiintyi pikaisesti tänään oikein TV:ssä, kun FST:llä pyörii seuraavan viikon kuluessa sarja "5 minuter / 5 minuuttia", jossa esitellään tuoretta "Farsor / Faijat"-sarjaa. Sama ohjelma esitetään niin maanantaina kuin torstainakin myöhäisillassa puoli yhdentoista maissa. Kati siis vilahtaa hetkisen ruudussa Stigin seurana:  
Linkki Yle areenan 5 minuter-ohjelmaan

Sain myös mukavaa postia F-pentueen sijoitusnarttujenomistajilta ja aivan ihania kuvia :) Fanny Jangas Field Poppy matkustaa lastenvaunujen alaosassa hauskan näköisesti ja hyvin on alku tuntunut sujuvan, vaikka yksin nukkuminen onkin hankalaa. Neiti on päässyt tutustumaan metsään, remmiin (kuulemma ihan inhaa touhua) ja naapurin koiraan. Lasten kanssa neiti tuntuu tulevan hyvin toimeen, vaikka pitäneekin pikku-Saraa ihan leikkikaverinaan.
Fanny matkustaa (kuva: Päivi Toivola)

Fanny-söpöliini (kuva: Päivi Toivola)

Hertta-sisko eli Jangas Forget-Me-Not elää aktiivista elämää Riinan ja Juhan lemmikkinä. Viikonloppuna neiti pääsi Elimäellä ja tapasi tukuittain uusia ihmisiä ja koiria sekä leikki lasten kanssa. Neiti tuntuu olevan hyvin reipas ja varma, vaikka jotkut asiat toki sattavat alussa hieman jännittääkin.Tyttönen on päässyt myös pellolle revittelemään terrieri-Hevin kanssa. Pientä matkapahoinvointi tosin edelleen ilmenee autoillessa. 
Suloinen pikku-Hertta
Hertta näyttelyasennossa

Meillä kotona olevan Kamu-pennun kanssa saatiin olla sydän syrjällään sunnuntain ja maanantian välisenä yönä. Raisa-täti kun oli saanut seurustella pennun kanssa koko sunnuntain ja ihan hyvin oli mennyt kaikin puolin. Valitettavasti pennun iltahepulin aikaan se erehtyi leikkimään Raisan hännällä ja sen jälkeen leikittäessäni pentua lelulla (jolla Raisu oli juuri leikkinyt), hyökkäsi täti pienen kimppuun. Pennun silmä vuosi verta niin, että oli itsellä itku lähellä pennun ulistessa sydäntä särkien. pian napero rauhoittui syliin ja antoi tutkia silmää. Yläluomessa oli reikä eikä siinä muu auttanut kuin soittaa päivystykseen ja lähteä ajamaan Vantaan kunnaneläinlääkärin vastaanotolle. Onneksi pentu sai heti hyvää hoitoa ja haavaan laitettiin kaksi tikkiä. Nyt tarvitsee seurata vielä, ettei pienen pieni naarmu itse silmässä aiheuta oireita. Napero on nyt viikon verran antibiootti- ja silmätippakuurilla ja ensi viikolla tikit voi poistaa. Kyllä meinas sydän särkyä niin itseltä kuin Stigiltäkin. Onneksi tyyppi tuntuu ihan oma itsensä ja vauhtia riittää taas normaalista, vaikka pentu näyttääkin ihan Rockyltä roikkuvine ja turvonneine silmineen. (päivitetty  9.11)

Pieni toipilas

lauantaina, marraskuuta 06, 2010

Pentutreffit, hallitreenit sekä Nupun ja Remon kotiinlähtö

Kamu (Jangas Four-leaf Clover) etsii omaa harrastavaa ja aktiivista kotia
Tällä viikolla kirjoitettavaa olisi riittänyt joka päivälle, mutta viimeinen työviikko ja viiden koiran lauma on tehokkaasti pitänyt minut loitolla tietokoneesta.

Remo ja Kamu kinastelevat lelusta

Saako lipastoa syödä? Oikea vastaus on luonnollisesti EI.
 Tiistaina meille saapui hauska porukka, kun neljä pennuista ja  uudet omistajat saapuivat tänne leikkitreffeille. Yhteensä kuusi kahdeksanviikkoista walesiviikaria pääsu painimaan olohuoneeseen. Hauskaa oli, murina ja vauhti oli hurjaa ja lisäksi harjoittelimme hieman tutkimiseen tottumista, rentoutumista ja katsekontaktia yksitellen. Nuppu imetti vielä kiltisti koko laumaa, vaikka joutui niitä jo komentamaankin aika tiukasti. Kaikilla tottuminen uuteen kotiin tuntuu sujuneen hyvin.

Keskiviikkona Riikka ja Joonatan tulivat hakemaan Nupun kotiin ja nyt mamma tuntuikin saaneen tarpeekseen pentujen hoidosta ja lähti silmät säihkyen omaan kotiin. Vielä viime viikolla se koki pentujen hoidon tärkeämmäksi, mutta nyt ei ollut enää epäilystäkään siitä, etteikö omaan kotiin pääsy olisi voittanut :)

Torstaina oli Raisan pentujen agilitytreenit ja Kamu (Mr Cool) sekä Remo (Rusoposki) pääsivät tutustumaan halliin ja suorittamaan putkea. Reippaat pojat tallustelivat hallissa, pellolla ja leikkivät etenkin Essi-serkun kanssa. Ainoastaan koirien haukunta oli niiden mielestä hyvin erikoista. Essi oli aivan ihana leikittäessään pikku-Kamua.
Remo ja lelu
Tänään oli Remon eli Jangas Fir Tree (Rusoposki) aika lähteä uuteen kotiinsa. Niin sekin poika lähti häntä heiluen uuden isäntäväen mukaan innoissaan. Onnea siis uuteen kotiin Turenkiin! Toivottavasti lupaavasti pikkupojasta tulee hyvä metsästyskoira aikanaan.

Remo kylvyn jälkeen
Aloitin juuri äitiysloman, joten saaneen viimeistään alkuviikosta päivitettyä kuvia ja juttuja viime viikkojen varrelta. Pennut täyttivät juuri yhdeksän viikkoa, joten on aika palata pentukouluunkin viimeistään maanantaina.

Jangas Four-Leaf Clover eli "Kamu" (Mr Cool) etsii edelleen aktiivista ja harrastavaa uutta kotia. Päivittelen lisätietoja pojasta Pentuja-sivulle.
Jangas Four-leaf Clover   
Kamu ja lelu

Stigin sylissä


maanantaina, marraskuuta 01, 2010

8-viikkoisten pentukoulu

Pentujen tapakasvatus on jo aika aloittaa nyt kun naperot ovat tutustuneet uusiin koteihinsa. Päivittäin tulisi harjoitella seuraavia asioita aina hetki kerrallaan. 

Yhteistyö ja kontakti


Leikkiminen
On tärkeätä  touhuta, leikkiä ja nauttia yhdessäolosta.

Ensimmäisiä ja tärkeimpiä opettamisen arvoisia asioita on katsekontakti. Palkitse pentua aina sen ottaessa katsekontaktia. Itse harjoitukseen tarvitaan vain keitettyä kanaa, pissatettu tyytyväinen pentu ja rauhallinen paikka. Laitetaan nyrkkiin kanaa ja käsi polvien tasolle istuessa alas. Heti kun pentu vilkaiseekin hetkeksi silmiin sitä kehutaan ja palkitaan namilla. Jos haluaa niin namin voi myös pudottaa myös pienelle maassa olevalle namilautaselle.

Kun pentu on oppinut itsenäisesti ottamaan katsekontaktin, voi liikkeeseen liittää käskysanan eli koiran nimen tai katso-käskyn. Taas palkitaan joka kerta koiran käskystä katsoessa silmiin.

Luoksetulo on tietysti myös yksi tärkeimmistä asioista. Luoksetuloa kannattaa opettaa sekä pillillä että käskystä. Pillillä luoksetuloa kannattaa käyttää sekä ruokakupille kutsuttaessa että pihalle ulkoillessa, kun pentu näyttää kyllästyneen omiin touhuihinsa.
 Video: Pillillä ruokakupille luoksetulo (Kamu)
 Video: Luoksetulo ja palkitseminen lelulla (Remo)

Käskystä luoksetuloa kannattaa harjoitella pennusta asti myös tokomaisesti niin, että poistuu avustajan luota tämän pitäessä pentua kiinni ohjaajan kulkiessa pennusta kauemmaksi. Ohjaaja kutsuu pentua käännyttyään selkä suorana ja pennun ollessa melkein kohdalla se voidaan palkita vasemmassa kädessä olevalla lelulla leikkimällä.

Istu-käskyn harjoittelu on helppoa ja pennun saa kätevästi istumaan siirtäessään kättään hieman pennun kuonon yli, jolloin takapuoli helposti putoaa maahan: ei muuta kuin kehut ja nami palkaksi.

Pillin avulla istumista voi harjoitella kävellessä ja pysähtyessään viheltää pilliin, jolloin pentua todennäköisesti istua naputtaa. Eikun vaan taas kehut ja palkka (nami, leikki, lelu, kehut), niin pentu oppii hetkessä asioita.

Seuraaminen ja mukana kulkeminen:
Pentua kannattaa palkita ja kehua aina, kun se seuraa vasemmalla puolella oma-aloitteisesti. Tällä tavoin luodaan hyvä pohja tulevalle tottelevaisuuskoulutukselle ja yhteiselle elämälle. Vanhempana koiran tulisi osata seurata vastaantulevien ihmisten ja koirienkin ohi kauniisti. Varsinainen seuraamisharjoittelu koostuu niin perusasentoon tulemisesta kuin namipalan perässä seuraamisestakin.

Perusasentoon tuleminen harjoitellaan nykyisin edestä, jolloin kannattaa autaa liikettä jalalla, jotta saa pennun tulemaan oikeaan kohtaan. Pennun tulisi istua ohjaajan jalassa kiinni niin, että etujalat ovat kengän puolivälissä. Vain oikeista suorituksista palkataan, huonot jätetään huomioimatta.

Kun pentu saadaan tulemaan hyvin perusasentoon, aletaan harjoitella myös seuraamista "imuttamalla" eli pennun kulkiessa jalassa kiinni namin perässä. Ohjaaja ei saisi ottaa enempää kuin kaksi askelta ja pysähtyessä pentu ohjataan käden kanssa istumaan.

Noutaminen ja esineiden kantaminen:
Pentua tulisi aina kehua sen tuodessa tavaroita, vaikka suussa sitten sattuisi olemaan juhlakenkä. Noutamista kannattaa myös harjoitella päivittäin.Varsinaisia noutoharjoituksia kannattaa tehdä kotona päivittäin mukavan pehmeällä lelulla tai pentudummylla. Valitse paikaksi rauhallinen nurkkaus, jossa pennun on oikeastaan pakko tuoda lelu ohjaajan syliin. Heitä tai kieritä lelu/dummy hitaasti poispäin ja anna pennun juosta perään. Pennun tartuttua noutoesineen kutsu pentua ja kehu sitä heti sen lähtiessä tuomaan esinettä kohti. Ota pentu vastaan syliin, kehu sitä ja ihastele esinettä samalla kun pentu saa pitää esinettä suussaan ollessaan sylissä.
Video: pentunouto (Kamu)

Tapakasvatus ja malttaminen


Malttaminen ja odottaminen:
Alusta asti pennulle kannattaa opettaa paikallaoloa ja malttamista. Harjoittelu voidaan tehdä päivittäisten rutiinien yhteydessä: näin alussa pennun tulisi nopeasti istahtaa ennen ruokakupin saamista. Samaa voidaan harjoitella myös pennun päästessä ovesta sisään ja autosta ulos tullessa. Alussa harjoitukset ovat todella lyhyitä ja pentu vapautetaan nopeasti.



Käsittelyyn tottuminen ja rentoutuminen:
Pennun  kynnet tulee voida leikata, purenta, korvat ja silmät tarkistaa ja sen täytyisi osata seisoa kiltisti paikallaan (vaikkapa namipalaa syöden) "näyttelyasennossa".   Pennun tulee pysyä sylissä rimpuilematta ja purematta, eikä sitä saa päästää alas ennen kuin se rauhoittuu.

Rentoutumisharjoituksissa pentu rauhoitetaan ohjaajan syliin istumaan tai makaamaan ja toistellaan sille, että "siinä on hyvä rauhassa olla, ihan rauhassa" tms. Tällä viikolla nämä rentoutumisharjoitukset tehdään vielä kotosalla.
 Video: rauhoittuminen ja rentoutuminen (Kamu, velipojan karjuessa taustalla)


Kieltäminen: 
Pennulla on muutamia kiellettyjä asioita ja nyt on aika opettaa pennulle myös mitä EI-sana tarkoittaa. Kun pentu alkaa purra käsiä/varpaita sano EI selkeällä äänellä ja heti naperon lopetettua kielletyn asian tekeminen kutsu ja kehu sitä iloisesti. Näin opetellaan hiljalleen kehujen kautta, mitä kieltosana tarkoittaa. Muista, ettei pentua tule kieltää kuin ainoastaan aina kielletyistä asioista kuten sähköjohtojen ja käsien pureskelusta. Kieltäminen ei saisi koskaan mennä loputtomaksi Ei-sanan hokemiseksi, vaan pennun ollessa erittäin riehakas sille annetaan lelu suuhun tai pidetään pieni treenihetki nameilla palkiten.
Video: pennun kieltäminen (Remo)

Sosiaalistaminen:
Tällä viikolla pennun olisi tärkeää tutustua erilaisiin ihmisiin, kulkuneuvoihin ja paikkoihin. Esimerkiksi bussilla tehty vierailu rautatieasemalla olisi hyvä harjoitus tälle viikolle. Myös muutamaan uuteen koiratuttavuuteen tutustuminen tekisi erittäin hyvää.