perjantaina, toukokuuta 24, 2013

Pikolle ERI näyttelystä

Siinä, kun olimme monen kasvatin ja heidän omistajiensa kanssa MH-luonnekuvauksessa viime viikonloppuna, ehtivät Jaana ja Piko Jangas Field Fennel  Jämsän näyttelyyn Wim Wellensin kehään. Tuloksena oli käyttöluokasta  ERI1. ja seuraava arvostelu:

"Compact typical male. Good size and proportions. Very typical in head. Dark hazelbrown eyes. Wineleafshaped ears. Narrow scissor bite. Nice pigmentation and rinse. Good neck and shoulders. Wellsprung ribs. Good tension on the loin. Shoud be better anglulated behind. Silky coat. Nice feathering. Moves with very short reach. Lovely temperament."

Tiistaina olimme taas agilitya treenailemassa ja olen ollut koko kevään hämmentynyt, kuinka suurin askelin kaikki ryhmäläiset ovat edistyneet kevään aikana ja eritoten verrattuna vuoden takaiseen aikaan. Pipsa ja Dante ovat olleet jo pitkään päteviä ohjaajineen, mutta estevarmuutta ja ohjausvarmuutta on tullut entisestään lisää. Tarmo, Nemo ja Ella ohjaajineen ovat saaneet kivasti lisää sekä vauhtia että varmuutta. Pihla, Hertta, Kamu, Piko ja Chili alkavat olla kisavalmiita, vaikka pujottelu vaatiikin vielä hieman lisää varmuutta, mutta toivottavasti kaikki nähdään möllikisoissa ensi keskiviikkona talkootyön lisäksi myös kisaamassa.

   H-pentueen Ronja ja Heta ovat aloittaneet agilityn alkeiden harjoittelun emäntineen ja ovat yllättäneet minut hyvin positiivisesti innollaan ja vauhdillaan: ihan mielettömät naperot. Tähän mennessä olemme harjoitteet aitojen hyppäämistä suoraan eteenpäin lähetyksenä, luoksetulona sekä viimeksi vinoja lähestymisiä. Olemme tehneet myös kahta aitaa peräkkäin: ensimmäistä luoksetulona ja toista eteen lähetyksenä. Suoria putkia on harjoiteltu niin luoksetulona kuin lähetyksenä ja myös aavistuksen vinoista kulmista. Puomin kontakteja tehdään two on- two off-tyylillä pysähtyen pitkäksi aikaa kontakteille ja hieman malttamista on yhdistetty näihin harjoituksiin. Keppikujan juokseminen on hurjan hauskaa ja nyt ohjaajat ovat päässeet kääntämään rintamasuunnan eteenpäin ja lähetneet liikkeelle vikojan keppien kohdalta ja kujaa on kavennettu. Irtorenkaan läpi pennut ovat jo juosseet ohjaajan luokse ja keinulla on edelleen keinuteltu. Ensi viikolla on siis möllikisojen työvuorot ja kisaamiset ja sen jälkeen alamme katsoa hiljalleen hyppyesteitä kuten pituutta ja jatkaa rengas-treenejä. Eiköhän mutkaputketkin oteta hiljalleen ohjelmistoon ja valssauksen kuivaharjoittelukin aloitettiin jo viime kerralla. Nyt täytyisi vaan muistaa ottaa kamera mukaan treeneihin ja saada videopätkiä otettua!

Ei kommentteja: