lauantaina, heinäkuuta 06, 2013

Nollia(kin) satelee agirodussa

Kuluneella viikolla on kisattu ahkerasti agilityssä. Ensin ykkösten iltakisoissa Helsingissä keskiviikkona ja nyt eilen ja tänään agirodussa Ylöjärvellä. Tulokset ovat olleet varsin hyviä, jos ei suorastaan loistavia:

Keskiviikkona kisasivat Raisan tyttäret Essi Jangas Enttententten ja Lotte Jangas Elin Kelin Klot. Essin kanssa saimme virheettömän radan suurella yliajalla pysäytettyäni kontakteilla ja toiselta radalta harmittava viitonen riman pudottua vedätykseni takia. Lotten kanssa pääsimme tähän asti parhaaseen tulokseemme eli 10 vp.

Eilen perjantaina kisasin Maksi-1 luokassa kaksi kisaa Essin kanssa saaden hyppyradalta nollan, ekan LUVAn ja lisäksi sijoituimme kolmanneksi. Tuomarina toimi Minna Räsänen. Toiselta Vesa Sivosen agilityradalta tuli virhe keppien sisäänmenosta eli 5 vp ja sijoitus 4. (38 koirakon joukosta). Vettä satoi ja ukkosti sekä Essin toisen radan että Lotten hylkäykseen johtaneen radan aikana oikein kunnolla. Olimme oikein uitettuja koiria radan loputtua.

Tänään kisasin Raisan Jangas Duck Soup kanssa 3-luokan Anne Saviojan tuomaroimalla agilityradalla ja saimme nollan. Sijoitus oli 23.  148 koirakon joukosta.

P.S.Valitettavasti tajusin vasta viime tingassa, että olisimme tosissaan päässet Open SM-radalle Raisan kanssa. Nyt meni sivu suun, kun en sitten kiirehtänyt matkaan... Illan agilityradalla emme päässeet lähtöä pidemmälle, kun Raisa varasti lähdöstä ja poisuimme takavasemmalle. Tuli ihan deja vu Teivon 2008 agirodusta, jolloin hyllytimme 1-luokasta kaksi rataa samasta syystä ja kolmannelta tuli eka aginolla ja kolmas nollavoitto...

P.P.S. Pia ja Tuffsenia (Jangas Gotta Go) kerittiin tapaamaan pikaisesti Seinäjoen reissulla. Tässä muutamia kuvia pojasta: 

Anna herkkua!

Pia ja Tuffsen

Ei kommentteja: