maanantaina, huhtikuuta 21, 2014

Pääsiäisen touhua

Pääsiäisen ajan ohjelma sisälsi Jaanan ja Pikon Jangas Field Fennel osalta Laitilan näyttelyn, jossa Riitta Niemelä tuomaroi. Piko palkittiin käyttöluokassa ERI1. tuloksella ja sai seuraavan arvostelun: 
"Hyvät mittasuhteet. Hyvä pään pituus. Miellyttävä ilme. Hyvä kaula ja ylälinja. Hyvin kehittynyt eturinta ja runko. Hieman lyhyt ja jynkkäasentoinen lantio. Riittävästi kulmautunut. Sopiva raajaluusto. Hieman sidotut liikkeet, eikä päästä esittäjäänsä helpolla. Liikkeessä parempi kuin seistessä, kunhan rentoutuu."

Sunnuntaina kisasimme Essin Jangas Enttententten kanssa agilitykisoissa 2-luokassa, mutta tällä kertaa ajatukset tuntuivat olevan vähän muualla Arto Laitisen radoilla ja alun hyppy-rengas yhdistelmä aiheutti ongelmia kahdella radalla ja lopulta hylkäännyimme niillä. Kolmannella radalla Essi tuli kesken pois kepeiltä ja saimme pujottelusta 10 vp ja reippasti yliaikaa kaikesta siihen liittyvästä pohdinnasta... 

Hessu ilta-auringossa
  Lisäksi sain ihania kuvia Hessusta eli Jangas In The Mood. Kiitos taas Sunnalle ja Villelle upeista ja humoristisista otoksista! Hessu oli jo ehtinyt hyppäämään laiturilta suoraan järveen ja uimaan sieltä kutsuttaessa rantaan. Reipas poika :)
 
Hessu katsoo auringon siltaa

Laituri, jolta Hessu hyppäsi uimaan
Nyt mennään eikä meinata!
Poseerausta
Puun takaa pilkistää pentu
Tutkimusmatkalla

Ei kommentteja: