tiistaina, huhtikuuta 29, 2014

Pentuhaaveita

 
Toivomme taas saavamme nauttia pienten walesipentujen touhuilusta kesällä. Essi eli virallisesti Fi Mva Jangas Enttententten aloitti juoksunsa viime viikolla ja uskoisin pääsevämme ensi viikolla miehelään. Neiti on menestynyt hyvin näyttelyissä, joista sillä on kolme VSP-sijoitusta, SERTit kasassa muotovalion arvoon sekä CACIB Suomesta. Taipumuskoe suoritettiin hyväksytysti ensi yrittämällä. Essi on MH-luonnekuvattu ja kuvauksessa se oli varsin sosiaalinen, jonkin verran leikkisä, saalisviettinen eikä välittänyt äänistä tai ampumisesta mitään. Neidin luonteeseen voi tutustua myös objektiivisten kuvausten eli pentutestin ja MH-luonnekuvauksen kautta kotisivuillani. Lähes koko Essin sisarusparvi on luonnekuvattu. 3-vuotias Essi harrastaa sisarustensa tavoin agilityä ja kisaa tällä hetkellä Maksi-2 luokassa, josta olemme saaneet jo kaksi kolmesta luokanvaihtoon oikeuttavasti nollatuloksesta, joista oli hienosti nollavoitto.


Velipoika Dante ja sisko Pipsa ovat jo hienosti ehtinyt nousta korkeimpaan Maxi3-luokkaan agilityssä Ellalla kisaa medi-2 luokassa ja Lottella on eka nolla maksi-1 luokasta. Sisaruksista yhteensä kuusi (Sakke, Dante, Lotte, Ella, Essi ja Pipsa) on suorittanut taipumuskokeen hyväksystysti. Sakke-veli ja Ella-sisko toimivat myös käytännön metsästyskoirina, eritoten sorsajahdin noutavina lintukoirina. Essikin on ollut lupaava metsästyskoulutuksen suhteen.


Essi vas. oltuaan VSP ja saatuaan SERTin ja CACIBin. (kuva: Aino Väyrynen)

Essi on perusterve walesilainen, jolla on A lonkat ja terveet silmät, lonkkien suhteen BLUP-indeksi on varsin korkea eli 112 (100 on siis rodun keskuarvo). Myös sisarukset ovat olleet hyvin terveitä ja kaikilla tutkituilla (8 kpl) on terveet silmät ja siskoilla A tai B-lonkat, kahdella veljellä BC ja C lonkat. Myös Essin suku on hyvin pitkäikäistä ja perustervettä: isomummu Kati eli melkein 15-vuotiaaksi, isovaari Harry 14 vuoden ikään, Veikka-vaari kuoli 11,5-vuotiaanam (kolme sen sisarusta on elänyt 14-vuotiaksi) ja Täplä-mummu tosin menehtyi jo 10-vuotiaana. Yli 10-vuotiaan Pooh-isän vanhemmat kuolivat 12-13 vuoden iässä. Essin isä Gravelfarm's Famouse Grouse on monen maan jälkivalion muotovalion arvojen ohella ja Essin emä Jangas Duck Soup on erittäin helposti koulutettava harrastauskaveri, kolmen maan muotovalio, Suomen ainoa agilityvalio ja kisaa erikoisvoittajaluokassa tottelevaisuuskokeissa. 

Tästä tulisi Essin toinen pentue. Lokakuussa 2012 syntynyt Jangas H-pentue on ollut erittäin lupaava toistaiseksi. Seitsemästä pennusta kaksi on palkittu ROP-pentuna ja kolme muutakin on palkittu KP:lla pentuluokissa, viimeiset kaksi eivät koskaan pentunäyttelyyn pääseetkään. Ruotsissa asuva Mimmi on palkittu siellä vara-SERTillä ja Ronja Suomessa SA:lla. Ronja on lisäksi suorittanut taipumuskokeen hyväksytysti, muut eivät vielä viime syksynä kerinneet osallistua. Lonkkakuvaustulokset ovat olleet suorastaan loistavat: 5x A/A, 1x A/B ja 1x B/B. Kuudelta on tarkistettu silmät ja kaikki on siltä osin terveeksi todettu.  Pennut ovat vaikuttaneet todella reippailta, helposti koulutettavilta ja mukavilta walesilaisilta, joskin yksi on hieman ujompi kuin muut sisarukset. Sisarusparvi  on osallistumassa keväällä  MH-luonnekuvaukseen.


Fi Mva Standard-Bearer Captain Jack Pirate
 Essi on tarkoitus astuttaa Zorrolla eli Fi Mva Standard-Bearer Captain Jack Pirate.  Zorro on vasta kaksivuotias uros, mutta se on napsinut useita SERTejä sekä CACIBin, myös pojan sisaruksista kolme on palkittu SERTillä ja kolme sisarusparvesta Zorro mukaanlukien on suorittanut spanieleiden taipumuskokeen. Zorron suvussa on niin näyttelyissä kuin metsästys- ja jäljestämiskokeissakin palkittuja koiria.

Pojalla on sisarustensa tavoin terveet lonkat (A/A, BLUP 110) ja silmät eikä se ole muutenkaan sairastellut.
Zorro ravaa (kuva: Aino Väyrynen)

  Pentue tulee täyttämään Springerspanielit ry:n jalostuksen toimintaohjeen. Pentueen sukusiitosaste tulee olemaan hyvin alhainen eli 0,75 % kahdeksalta polvelta.  

Ei kommentteja: