lauantaina, heinäkuuta 26, 2014

J-pojat kahden viikon iässä

Essi ja Messi sekä Jackin jalat näkyvissä

 Nyt alkaa pentulaatikossa tapahtua! Pennut avasivat silmänsä alkuviikosta noin 10 päivän iässä. Jack ensin ja seuraavana päivänä Messi. Pojat harjoittelevat jo terhakkaasti kävelyä, vaikka jalat eivät vielä toimikaan ihan niin kuin ne itse haluaisivat. Maito maistuu ja Canex-matolääkekin upposi kahden viikon kunniaksi, vaikka pientä irvistelyä oli havaittavissa. Punnitseminen alkaa olla mahdotonta, kun vaa'alta vaan kävellään tai ryömitään pois. Pennut kuitenkin ihan silminnähden kasvavat, joten en ole jaksanut huolehtia puuttuvista painotaulukoista enempää. Niitä alkaa olla hauska seurata, kun haparoivat jalat vievät eteenpäin. Ne kovasti jo tutkivat Essiä ja toisiaan. Sebastiankin löytyy aina säännöllisin väliajoin pentulaatikon luota ja kysyessäni mitä hän tekee, tulee heti reipas vastaus: "Basti silittää myötäkarvaan" (tai oikeastaan "Batti tilittää myötäkalvaan"). 
 
 Essin leikkaushaavakin alkaa taas näyttää hyvältä. Naturopaatti Taina Lamminmäeltä sain hyvät ohjeet antaa Essille Arnicaa ja haava huuhdellaan kamomillateellä, jottei siitä ole haitata pennuille, vaikka sitä suuhun joutuisikin. 

Pentujen isä Zorro eli Standard-Bearer Captain Jack Pirate osallistui tiistaina spanielien vesityöhön suorittaen sen hyväksytysti ja saa niin ollen osallistua spanielien metsästyskokeeseen syksyllä :) Pätevä iskä! 

   Sanotaan, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, joten tässä tulee iso liuta kuvia pojista:
Jack
Totinen Jack
Jackin komea klyyvari
Messin soma naama
Messin komea ruttunenä
Messillä numeroa liian suuri nahka ja Jackilla kahta numeroa liian suuri nuttu
Jack ja Messi

Jack harjoittelee kävelyä

Omin jaloin pystyssä

Kuiskuttelen salaisuuksia äidin korvaan
Essi vaihtaa vielä vaipat

Ei kommentteja: