lauantaina, elokuuta 30, 2014

Kamun ja Roosan agilitydebyytti: eka LUVA-tulos!

Olen koittanut saada Kamua Jangas Four-Leaf Clover ja Roosa Hovikorpea jo vuoden verran agilitykisoihin, koska he ovat olleet jo pitkään osaava pari. Viime kesänä he osallistuivat muutamiin epiksiin vaihtelevalla menestyksellä: parhaimmillaan nollan arvoisesti, huonoimmillaan muutamaa ratahenkilöä iloisesti moikaten. Tänään Roosa uskaltautui Kamun kanssa ekaa kertaa virallisiin kisoihin ja millaisin tuloksin! Agilityradalta keppien sisäänmenon korjaus käskytyksen ollessa myöhässä ja siitä 5 vp kuitenkin ihanneajan sisällä. Hyppyradalta vielä hienommin tuloksin eli nollalla maaliin ja samalla 2. sijoitus koko Maksi-1 luokassa!! Näin koirakko sai heti ensimmäisissä kisoissaan ensimmäisen luokanvaihtoon oikeuttavan nollatuloksensa :D

Ykkösluokat Hakunilan seudun koirakerhon mestaruuskisoissa tuomaroi Marjo Heino ja radat olivat mukavan sujuvat. Myös Sinttu Immonen ja Lotte eli Jangas Elin Kelin Klot saivat 10 vp tuloksen hyppyradalta ja Lotte otti todella tunnollisesti agilityratojen kontaktit ja pysyi hyvin käsissä. Yllättäen pitkästä aikaa pujottelu osoittautui hankalaksi, vaikka Lotte on jo keväästä asti ollut treeneissä tosi varma pujottelija ja viime kesäna kepit alkoivat sujua jo jollain tavalla kisoissakin, vaikka edes treenivarmuus ei ollut lähelläkään nykyistä. Tällä kertaa virhe tuli joka kerta keskellä estettä eikä suinkaan sisäänmenoissa. 

Onneksi olkoon kummallekin koirakolle tuloksista!

Pikku Jackit pentutestissä

Pennut pentutestattiin 28.8.2014  tasan 7 viikon  iässä. Testin suoritti ongelmakoiraterapeutti Kirsi Liikanen. Iltapäivä aloitettiin Malmskogenin autotallitestillä ja sen jälkeen pennuille suoritettiin PAT eli Volhardin pentutesti. 

Matkalla Orimattilaan Messi (Jack-A-Dandy) voi pahoin autossa ja koko pentutestin ajan oma poikaseni piti taas varsinaista älämölöä pitkän tarhapäivän jälkeen, mutta onneksi pennut eivät pienistä äänistä säiky. Pennut olivat tosi reippasita ja mukavia peruspentuja myös pentutestissä :)

Tässä pentujen tulokset:

Malmskogenin pentutesti

1. Uteliaisuus halu tutkia testiympäristöä ja sen esineistöä

Jangas Jack-A-Dandy
4 Tutkii koko ajan tai suurimman osan ajasta (intensiivisemmin alussa)
Jangas Jack of All Trades 2 Tutkii hiukan testin alkupuoliskolla (karkasi alueelta noin 3 min testin alkamisesta)

2. Yleinen pelokkuus epävarmuuden aste uudessa tilanteessa

Jangas Jack-A-Dandy 2 Reagoi jonkin verran, mutta jatkaa ongelmitta. Mahd. kiukku.
Jangas Jack of All Trades 1 Täysin välinpitämätön. Ei reagoi ympäristöön pelokkaasti

3. Ympäristön vaikutus eteenpäinpyrkivyys / rohkeus erilaisilla pinnoilla / esteillä

Jangas Jack-A-Dandy 2 Jonkin verran epävarmuutta hankalilla "esteillä". Jatkaa ongelmitta.
Jangas Jack of All Trades 1 Etenee ilman vaikeuksia. Ei epävarmuuden merkkejä.


4. Keskittymiskyky kyky ylläpitää kiinnostusta

Jangas Jack-A-Dandy
Jangas Jack of All Trades


5. Leikkihalu halu purra lelua tai leikkiä sillä

Jangas Jack-A-Dandy 2 (3) Haistelee useampia esineitä
Jangas Jack of All Trades 2 (3) Haistelee useampia esineitä

6. Tutkittu ala kuinka pitkiä "tutkimusmatkoja" pentu tekee

Jangas Jack-A-Dandy 5 Tutkii lähes koko alueen  3 loppuosan ajan pysyttelee noin 1/3 alueesta
Jangas Jack of All Trades 4 Tutkii noin 2/3 alasta ja selvittää useampia esteitä

7. Mieliala ääntely testin aikana

Jangas Jack-A-Dandy 2 Lievää huolestunutta ääntelyä, mutta jatkaa tutkimista
Jangas Jack of All Trades 1 Ei osoita mielialaansa ääntelemällä.


8. Kontakti kontaktinotto testaajaan tämän "löydyttyä" testin lopussa

Jangas Jack-A-Dandy 4 Iloinen kontakti. Heiluttaa häntäänsä. Tulee heti luo.
Jangas Jack of All Trades karkasi jo aiemmin alueelta


PAT Volhards puppy Personality Profile

Sosiaalisuus Kuinka pentu tulee tapaamaan testaajaa

Jangas Jack-A-Dandy 2 Tulee innokkaasti, korkea häntä, "lyö" tassuillaan, nuolee käsiä.Suoraan kohti/syliin
Jangas Jack of All Trades 3 Tulee innokkaasti, korkea häntä

Seuraaminen Kuinka pentu lähtee kulkemaan testaajan perässä

Jangas Jack-A-Dandy 3 Seuraa innokkaasti, korkea häntä.
Jangas Jack of All Trades 3 Seuraa innokkaasti, korkea häntä.Ympäristö kiinnostaa.

Kiinnipitäminen Kuinka pentu reagoi, kun se laitetaan selälleen maahan ja pidetään kättä rinnalla

Jangas Jack-A-Dandy 3 Rentoutuu, ei taistele. Hiukan yrittää, antaa periksi.
Jangas Jack of All Trades 3 Rentoutuu, ei taistele

Sosiaalinen dominanssi Testaaja sivelee pennun selkää koko kädellään

Jangas Jack-A-Dandy 2 Kiipeää syliin suoraan edestä
Jangas Jack of All Trades 3 pysyy lähellä, rento

Nostaminen Testaajaa nostaa pennun mahan alta ilmaan

Jangas Jack-A-Dandy 3 Rentoutuu, ei taistele, hiukan pyörimistä
Jangas Jack of All Trades 3 Rentoutuu, ei taistele (2 Taistelee)

Noutotaipumus (Kiinnostuminen esineestä) Testaaja heittää paperitollon noin metrin päähän itsestään pennun katsellessa

Jangas Jack-A-Dandy 3 Ajaa takaa esinettä ja tuo sen testaajalle
Jangas Jack of All Trades 3 Ajaa takaa esinettä ja tuo sen testaajalle

Kivunsietokyky Painetaan ihoa polkuanturoiden välissä

Jangas Jack-A-Dandy 1 Pääset laskuissa 8-10 asti, ilman reaktiota
Jangas Jack of All Trades 3 Pääset laskuissa 5-6 asti, ilman reaktiota

Ääniherkkyys Avainta ja metallikuppia kalautetaan yhteen

Jangas Jack-A-Dandy 3 Kuuntelee, paikallistaa äänen, osoittaa uteliaisuutta, menee ääntä kohti Jangas Jack of All Trades 3 Kuuntelee, paikallistaa äänen, osoittaa uteliaisuutta, menee ääntä kohti


Uteliaisuus, Saalisvietti Testaaja innostaa pentua rievulla ja antaa sen repiä riepua

Jangas Jack-A-Dandy 1 Katsoo, hyökkäilee, puree
9b) Seuraa saalista vauhdikkaasti ja kiinnostuneena, tarttuu kevyellä otteella etuhampailla, vetää, tarttuu, vetää, ravistelee
Jangas Jack of All Trades 2 Katsoo, tarttuu kiinni
9b) Seuraa saalista vauhdikkaasti ja kiinnostuneena, ei tartu; tarttuu saaliiseen, laskee irti (testaajan pitäessä lelua kädessään), tarttuu, vetää ravistelee, tarttuu syvällä otteella


Loppukommentit sekä saavutetut pisteet ja lopussa niiden selitykset

Jangas Jack-A-Dandy
Vilkas, mukava pentu. Viihtyy testaajan lähellä, jonkin verran ns. "ystävällistä dominanssia". Tasapainoinen, vaikka energinen. Syttyy hyvin saalisärsykkeestä, ei vaikuta häiriöherkältä.
1) 2 kpl 2) 2 kpl 3) 5 kpl
Jangas Jack of All Trades
Erittäin kiva, itsevarman oloinen pentu. Viihtyy testaajan läheisyydessä, vaikka kiinnostunut myös ympäsristöstä. Syttyy hitaasti saalisärsykkeestä, mutta leikkii hyvin.
2) 1 kpl 3) 8 kpl



Mitä pisteet sitten kertovat?

Pentu, joka saa eniten kolmosia:

Tämä koira hyväksyy helposti ihmisen johtajakseen. Paras valinta tavalliselle koiranomistajalle; sopeutuu hyvin uusiin tilnateisiin ja on tavallisesti sopiva vaihtoehto myös vanhemmille ihmisille tai lapsiperheisiin. Voi olla liian aktiivinen tietyissä tilanteissa. Hyvä koulutettavuus ja omaa tavallisesti terveen asennoitumisen elämään.

Pentu, joka saa eniten kakkosia
Tämä koira on dominoiva. Vaatii selkeää, johdonmukaista ja oikeudenmukaista kohtelua aikuisten kodissa. Uskollinen koira, kun oppii kunnioittamaan omistajaa johtajanaan. Usein eloisa, ulospäin suuntautunut luonne ja voi olla liian aktiivinen vanhemmille ihmisille ja liian dominoiva lapsille.


Sitten vielä 7-viikkoiskuvat pojista:
Jangas Jack-a-Dandy 7 vk
 

tiistaina, elokuuta 26, 2014

Mimmille eka CACIB!!

H-pentueesta ensimmäinen tyttönen seurasi viikonloppuna vanhempiensa jalanjäljillä ja palkittiin CACIBilla! Mimmi eli Jangas Hopsansaa osallistui viikonloppuna kahteen näyttelyyn Saksan Leipzigissä hienoin tuloksin: 
lauantaina 23.8 Paras narttu 2, VDH sert, vara Club-sert ja vara-CACIB.
sunnuntaina 24.8 paras narttu, VDH-sert Club-sert ja CACIB!! 


Jangas Hopsansaa 22 kk (c) kennel Smörsoppens


Hurjan suuret onnittelut Ruotsiin kennel Smörsoppens Siwille Mimmin menestyksestä! Ihan mahtavia uutisia :) Lisää kuvia Mimmistä ja isästään näyttelyreissulta löytyy kennel Smörsoppens sivuilta Nyheter-kohdasta. H-pentueen isän puoliveli Smörsoppens In The Woods saavutti neljännen CACIBinsa samassa näyttelyssä tullen näin kansainväliseksi muotovalioksi (C.I.E). Kerrastaan hienosti mennyt näyttely!

sunnuntai, elokuuta 24, 2014

Synttärionnittelut G-pentueen vauhtiveikoille!

Tänään tulee kuluneeksi kolme vuotta siitä kun Wilma eli Jangas Ees-Taas saattoi maailmaan kuusi walesin alkua. Onnea kolmevuotiaille Samille, Toivolle, Tuffsenille, Kanulle, Pihlalle ja Viimalle!

Tämän pentueen varsinainen agilitytähti on medi-luokkaan mitattu Pihla eli Jangas Gale Wind, joka meneekin puhurin lailla kisoissa ja on jo kesällä päässyt agilityn korkeimpaan kolmosluokkaan :)

Tässä vielä ihania kuvia päivänsankari Samista Jangas Go Ahead. Hurjan suuri kiitos Samin kuvista ja eritoten pojan hyvästä hoidosta Törnblomin perheelle :)




H-pentueesta Eppu  eli Jangas Heppuli Keppuli osallistui taippariin ja silläkin se jäi harmittavan pienestä kiinni. Poika teki ihan hyvää hakua, ei pelästynyt laukausta, mutta haku ei ollut enää loppuvaiheessa laukauksen jälkeen tarpeeksi innokasta ja niin tulos oli hylätty. Kaikista muista osasuorituksiesta tuli kuitenkin heinosti hyväksytty suoritus. Ei muuta kuin paremmalla onnella uudestaan. Espoon taipparissa tuomaroi Meerit Kuparinen. 
Tässä vielä Epun arvostelu:

 

Sosiaalinen  käyttäytyminen:
Nuori, utelias ja eloisa uros. Suhtautuu ystävällisen kiinnostuneesti toisiin koiriin ja ihmisiin. (Hyväksytty)

Haku ja laukaus:
Riittävän laajaa ja innokasta pomppimista pitkin metsää. Laukausta ei pelkää, mutta innokkuus loppuu siihen ja Eppu siirtyy kävelemään ohjaajan jalkoihin. (Hylätty)

Jäljestys:
Hosuvaa, pyörivää jäljestystä koko jäljen ajan. Kulmaa etsittiin hetki ja sitten jatkettiin kaadolle asti. Hyvä jäljestys. (Hyväksytty)

Vesityö:
Ui reippaasti ja tuo pukin rantaan. (Hyväksytty)

Tottelevaisuus:
Tottelevainen nuori koira. (Hyväksytty)

Yhteistyö ja yleisvaikutelma:
Hyvää yhteistyötä. Mukava pari.

Kokonaisarvostelu: Hylätty.

perjantaina, elokuuta 22, 2014

J-poikien nimiäiset

Tänään J-pentueen kaksi poikasta saivat viralliset nimensä, kun Arja kävi nappulat mikrosiruttamassa. 

   Kummankin nimen alkuperäinen tarkoitus on hyvin positiivinen, vaikka myöhemmin niihin on tullut myös osaltaan negatiivinen sävy. Vanhan hyvän ajan tarkoitukset alla:

Messi sai nimen Jangas Jack-a-Dandy eli suomeksi jotakuin Keikari (vanha versio Dandystä), josta löytyy myös englanniksi lastenkammariloru seuraavasti:

Handy spandy Jack-a-dandy
Loves plum cake and sugar candy,
He bought some at the grocers shop
And out he came, hop, hop, hop.

Jangas Jack-A-Dandy
Messi tässäkin

Jackista tuli Jangas Jack of All Trades eli jokapaikan höylä tai englanniksi seuraavasti: 
 
"The earliest recorded versions of the phrase do not contain the second part (Jack of All Trades, master of none). Indeed they are broadly positive in tone. Such a Jack of all trades may be a master of integration, as such an individual knows enough from many learned trades and skills to be able to bring his or her disciplines together in a practical manner. This person is a generalist rather than an expert. "

Jangas Jack of All Trades

Jack

Kuvat ovat lauantailta 23.8 Hennan käydessä pentuja katsomassa. Kiitos Hennalle kuvaamisesta!

Nimiäisten kunniaksi maisteltiin matolääkettä. Sain viimein hankittua uuden pillin aiempien ollessa hakoteillä. Aiemmin olen vain viheltänyt onnettomasti itse. Eka kerralla pillin kova ääni vähän ihmetytti poikia, toisella kertaa ne jo hyökkäsivät ruokakupille täyttä päätä.  

torstaina, elokuuta 21, 2014

Essi kyyhkys"jahdissa"

Essi eli Jangas Enttententten se tänään yllätti lenkitellessämme. Meillä oli Saija, Satu ja Kukka käymässä iltapäivästä ja sen jälkeen lähdimme lenkittelemään Saijan ja koirien kanssa. Yhtäkkiä Essi äkkäsi metsätien varressa olevassa ojassa jotain ja tuli sieltä ylpeästi kuollutta kyyhkyä kantaen. Neiti oli siis remmissä ja löysi jo aiemmin menehtyneen linnun ja kantoi sitä kotiin parin kilometrin matkan hyvällä otteella ja pureskelematta. Ehkä Essiä pitäisi sittenkin metsästyskouluttaa, kun se tuntuu olevan noin helppo noudon suhteen... Saijalla oli puhelin mukana, joten saatiin todisteaineistoakin. Istuminenkin lintu suussa sujui ongelmitta.
Itseensä hyvin tyytyväinen Essi

Essin pojat sen kuin kasvavat ja jaksavat ulkoilla jo entistä enemmän. Ne juoksevat ja leikkivät pihalla innoissaan. Tänään Saija leikkasi poikien kynnetkin ja illalla on tarjolla taas Canex-matolääkettä. Jack on pojista selvästi isompi ja raskaampi, Messi pienempi ja kevyempi. Toisaalta Messi on myös se, joka kiipeää pentuaitauksessa olevalle koiran sängylle kevyesti ja nukkuu sitten yläsängyssä Jackin jäädessä alasänkyyn. Koitan huomenna jaksaa työstää uusia seisotuskuvia ja Arja on tulossa myös pentuja siruttamaan. Ensi viikon torstaille on tarjolla pentutestausta Orimattilassa Liikasen Kirsin luona ja sitä ennen tarttis hieman totutella autoiluun.

sunnuntai, elokuuta 17, 2014

Ada PN4 Valkeakoskella

Tänään osallistuimme varsin isolla joukolla Valkeakosken näyttelyyn Hannele Jokisillan tuomaroidessa. J-poikien mummu Standard-Bearer Urban Legend voitti koko lauman ollen sekä Rotunsa paras että ROP-veteraani.
VSP LLawen Tuff ENuff ROP Standard-Bearer Urban Legend

Parhaiten omasta joukosta pärjäsi Ada eli Jangas Flower Power emäntänsä Idan esittämänä. Ada voitti avoimen luokan, palkittiin SA:lla ja oli lisäksi PN4. Onneksi olkoon! 
"Vankka narttu. Oikealinjainen pää. Hieman lyhyt kaula. Voimakas eturinta. Rittävät kulmaukset edessä ja takana. Vahva luusto. Voimakas runko. Lyhyt taka-askel ja leveä edestä."

Velipoika Kamu eli Jangas Four-leaf Clover sai avoimesta luokasta Eri1. 

Serkkupoika Sakke eli Jangas Eager-Beaver puolestaan oli käyttöluokan ERI2. 
"Erittäin vankka uros. Hyvä pituus päässä, turhan syvä kallo. Kaula saisi olla kuivempi. Tyypillinen selkälinja. Sopivat kulmaukset. Vahva luusto. Erittäin syvä runko ja voimakkaasti kaartuneet kylkikaaret. Runsas turkki. Pitäisi liikkua joustavammalla ja pidemmällä askeleella, erityisesti takaa"

Ja Saken sisko Lotte eli Jangas Elin Kelin Klot palkittiin käyttöluokassa EH3. 
 "Suurikokoinen narttu, joka antaa hieman urosmaisen vaikutelman. Voimakas pää. Turhan pyöreät silmät. Voimakkaat kulmaukset. Erittäin voimakas runko. Tänään ei parhaassa karvassa. Liikkuu kinnerahtaasti takaa, hieman leveä edestä."

Hyvin epätasainen kasvattajaluokka ei saanut KP:ta ja kyllä se olikin sekalaista sakkia ;)

Kamerassa on yhä edelleen kuvia niin näyttelyistä kuin pennuistakin. Koitan saada aikaiseksi niitä blogiinkin. Iltapäivällä lähdettiin heti näyttelystä suoraan Ninan 3-vuotispäiville ja sen jälkeen ulkoiltiin ensin pentujen kanssa omalla pihalla ja aikuisten kanssa remmilenkillä, joten niin taas kului tämäkin aurinkoinen päivä :)

Pikkupojista potretit 5,5 viikon kunniaksi tulee tässä:
Jack

sama jätkä tässäkin, melkein asiallisesti jopa

Messi
Jack laukkaa
Jack leikkii pallolla
Ja sama jätkä touhuilee
Messi etsii jotain
Messi valitettavasti tykkää myös napata kiviä suuhunsa...

lauantaina, elokuuta 16, 2014

Hektinen viikko

 
Epun vesinouto: vauhdilla kohti pukkia

reipas tarttuminen ja kääntyminen rantaa kohti

Eppu ui riistapukki suussa


Ja sitten rannalle pukkia luovuttamaan

Onpas ollut taas sellainen viikko, etten ole kerinnyt edes koneelle istua. Työt alkoivat ja se tiesi näin aluksi tavallista pidempiä päiviä ja lisäksi illoiksi osui paljon menoja. Tiistaina oli taas springeritreenit, joissa tehtiin aika kiemuraista rataa takaakiertoineen, mutta hienosti siitä koirakot selvisivät. Keskiviikkona oli Railan treenit, jonne osallistuin Hetan Jangas Heikun Keikun ja Sebastianin kanssa, kun isänsä ei ollut vielä kerinnyt töistä kotiin hieman ennen seitsemää. Rata meni ihan kivasti, kunhan muistin ohjata kunnolla, myös keinu sujui autettuna, puomikin hyvin, mutta tällä kertaa musta mutkaputki oli hieman hurja. Torstaina käytiin Espoossa Essin poikien Epun Jangas Heppuli Keppuli  ja Lennin Jangas Horse Feathers kanssa treenaamassa riistapukin noutamista vedestä, joka onnistui todella hienosti! Eka kerralla niiden kesti hetken tajuta jutun juju, mutta olisi se viidessä minuutissa onnistunut ihan treenaamattakin ;) Tuovin ja Matin kuukauden ikäinen Lukas-poikakin jaksoi hiensoti rintarepussa mukana. Valitettavasti saatiin kulkea viimeiset pari sataa metriä aikamoisessa vesisateessa. Raisakin pääsi mukaan nauttimaan metsälenkistä. 

Lenni noutaa
Lenni tuo kapulaa


 Tänään käytiin taas toivottomassa tokossa (taas istuminen nollille ja oma fiiliskin siinä vaiheessa nollissa, yksilöliikkeissä saatiin kaatosade niskaan ja sitä rataa). Illalla vielä Kamu kävi trimmissä ja pikkupoikia moikkaamassa isäntäväen leikittäessä Messiä ja Jackia. Berit otti tiistaina pojista uduet seisotuskuvat ja muitakin kuvia on runsaasti kamerassa, mutta aika ei riitä vielä niiden purkamiseen. Josko huomenissa sitten. Pikkupoikien kivesten laskeutumista vielä odotellaan, mutta muuten ovat reippaat ja kivat pennut. Ulkona ne ovat alkaneet repiä kasveja, syödä pikkukiviä, pentulaatikossa kanatvat innolla tavaroita ja nauttivat ulkoilusta toden teolla. Joka päivä ne ovatkin saaneet olla ulkoilemassa aidatulla pihallamme, kun ollaan saatu nauttia näin kauniista ilmoista. 
Jack

Pojat sylikkäin
Essin maitobaarissa
Tahdissa mars!
Mitäs jos napaa veljeä hännästä?
Yhdessä tuumin

  Jottei aikaa vain jäisi ylimääräiseen pursuavat omenapuut satoaan ja olemme viikon aikana työstäneet kolme kattilallista omenahilloa ja maijallisen mehua. 

tiistaina, elokuuta 12, 2014

Maailman voittajaa, symposiumia ja metästyksen aloitusta

Töiden aloitus tapahtuinen rytinällä, kun juuri ennen sitä piti kiirettä Maailmanvoittajanäyttelyssä (torstaina rakennustalkoissa, perjantaina walesikehällä) ja Symposiumissa lauantaina. Sukutaulukirjakin ilmestyi viime viikolla ja niitä saan edelleen jakaa kirjoista maksaneille. Näistä asioista tarkemmin paremmalla ajalla. 

Metsästyskausikin alkoi 10.8 ja Suviannalta tuli jo kuvia J-poikien isästä Zorrosta veljineen kyyhkyssaaliin kanssa: 



perjantaina, elokuuta 08, 2014

J-pentueen naperot 4 viikon iässä

 
Jack ja Messi


pistetään painien

J-pentueen pojannaskalit kasvavat ihan kohisten. Ja elämänpiirikin sen kuin kasvaa. Valveilla ollessaan ne saavat olla suurimman osan ajasta vapaana pentuhuoneessa tutkien kaikkia mielenkiintoisia nurkkauksia ja tavaroita, korkeat aidatkin on tarkoitus laittaa koko lattiatilaan lähipäivinä. Vielä toistaiseksi olemme lomalla ja sen takia pennut ovat saaneet valvottua vapautta omien voimiensa mukaan. 
Halu on jo kova Suureen Maailmaan
  Berit, Mika ja Sinttu kävivät keskiviikkona vierailulla ja silloin koitettiin saada pennuista seisotuskuviakin. Messi on kuin vanha tekijä, mutta ahmatti Jack ei millään malttaisi seisoa asiallisesti - edelleenkään.
Messi 4 viikkoa
 
Jack ulkoilee


seisottaminen ei tuota edelleenkään julkaisukelpoisia otoksia...

Eilen koitti  Suuri Päivä pentujen elämässä, kun ne pääsivät ensimmäistä kertaa ulkoilemaan ja hyvällä tuurilla ehdittiin juuri ennen ukkoskuuroa. Pennut tutkivat pihaa innolla, mutta suostuivat myös poseeraamaan (vauhdissa ei tahdo kamerani pysyä mukana). Välillä huikattiin taas maitohörpyt kävelevästä maitobaarista ja sitten jaksettiin taas  jatkaa menoa. 
Ensin hörpättiin hieman kurkun kostuketta seisovasta pöydästä

Ja sitten divaanilta

  Ruokailun suhteen ainoastaan eilen iskenyt Canex-matokuuri on pistänyt suut irvistykseen, muuten pennuille on maittanut naudan jauheliha, nauhan maha ja maha sekoitettuna kasvisoseeseen. Eilen pennut saivat eka kertaa ruokailla oikein ruokakupista ja sitten kaksi pentua käänsi kupin kyljelleen ja ruokailivat mukavasti makoillen. Valitettavasti en ehtinyt huvitukseen mukaan kameran kanssa, se kun oli aika vinhan näköistä. 
Essi ja Messi

Messi miettii syntyjä syviä
Jack filosofoi
Pikkupoikien isosisko Sandy eli Jangas Huller om Buller osallitsui taipumuskokeeseen Marttilassa 6.8. tuomarina toimi Jarkko Wiklund. Hyväksytty tulos jäi niin harmittavan pienestä kiinni, kun Sandy oli vaan käynyt haistamassa riistapukkia uidessaan! 
Tässä neidin muuten hieno arvostelu: 
Sosiaalinen käyttäytyminen : Oloinen, sosiaalinen suhtautuminen muihin koiriin ja ihmisiin. Hyväksytty.
Haku ja laukaus: haku on riittävän laaja ja innokas, käyttää haussa maa ja ilmavainua, hyvä yhteistyö ja jatkaa laukauksesta. Hyväksytty.

Jäljestys: jäljestää maa ja ilmavainua käyttäen, varmaa jäljestystä, mutta toisella osuudella pientä pyörimistä, kaato kiinnosti, tarkasti kulman. Hyväksytty.
Vesityö: koira ui mutta ei tuonut pukkia. Hylätty.
Tottelevaisuus : erittäin hyvä. Hyväksytty.

Yhteistyö: rauhallinen ja mukava pari
Kokonaisarvostelu: Hylätty.