perjantaina, elokuuta 01, 2014

J-poikien ekat seisotuskuvat

Jackin tarkkavainen katse
Jackin pää
 Pennut ovat kehittyneet hurjasti viikon aikana. Nille on puhjennut rivi pieniä riisiryynejä suuhun, ne alkavat lyödä leikkiä keskenään ja hataroilla askeleilla kipittää luokse, kun pentulaatikkoon laittaa kätensä. Ne reagoivat ääniin: niin ihmisen lässytykseen, koiran haukuntaan kuin muihinkin juttuihin. Pentulaatikon väliseinä poistettiin ja niin pojat saivat vessan (sanomalehtiä alla ja sanomalehtisilppua päällä) käyttöönsä ja sinne yritetään ansiokkaasti mennä asioille. Olen joka kerta yhtä ihmeissäni, kuinka hienosti pennut tuntuvat tajuavan tuon lisäosan tarkoituksen. 
Messi mietiskelee
Messi vakavana

  Eilen pojat saivat maistella eka kertaa naudan mahaa harjoitellessaan samalla kertaa seisomaan pöydällä. Jack ihastui uuteen sapuskaan niin ikihyviksi, ettei seisomisesta meinannut tulla yhtään mitään. Messi ihmetteli aluksi kummallista mössöä, mutta totesi lopuksi, että tämän voimalla voi seistä kuin vanha tekijä. 
Messi seisoo 3-viikkkoisena
Jackin kanssa seisottaminen ei ollutkaan ihan niin helppo nakki...

kun ruoka oli niiiin hyvää!

  Essin haava ei ole meinannut parantua ja syykin selvisi muutama päivä sitten, kun haavasta törötti ompelulangan pätkä. Kun aloin sitä vetää, oli sitä ihon alla yli 10 cm pätkä!! Eläinlääkärissä ei sanallakaan sanottu tikeistä (ei myöskään kirjallisissa ohjeissa), joten oletin niiden olevan itsestään sulavia tikkejä kuten Hertalla. Etenkin kun 6 päivää leikkauksesta ne olivat hävinneet (ilmeisesti Essi oli ne itse repinyt). No, josko vihdoin haava paranisi kunnolla...
Poski vasten poskea (Messi ja Jack)

1 kommentti:

Luckystone's wss kirjoitti...

Heippa Tiina! Onnea pentusista, on ne vaan suloisia :)

Tuohon tikki-asiaan pakko sanoa omakohtainen kokemus: meillä tuon nuorimman koiran leikkaushaavan kanssa kävi samoin. Se tulehtui yms. ja parani tosi vaikeesti. Jouduttiin eläinlääkärilläkin sen takia käymään, kun se haava ikäänkuin repesi uudestaan auki. Tikkejä tuollakin törrötti sieltä ja oltiin itse ihmeissään, kun ne piti olla itsestään sulavia. Eläinlääkäri totesi, että niin ne olikin mutta jostain syystä vaan meidän koiralla ei elimistö noiden tikkien kanssa vaan toiminut niinkuin olla pitäisi. Tämä on kuulemma asia, mikä tulee jatkossa aina itse muistaa, jos tulee uusia operaatioita.
Joskus tulee tälläisiä yksilöitä, joiden elimistö jotenkin hylkii tikkejä, vaikkakin itsestään sulavia.
Kun tuolla meidän hauvalta poistettiin itsestään sulavat tikit, haava parani muutamassa päivässä ja sen koommin ei ole ongelmia ollut :)

Paranemista Essille ja ihania hetkiä suloisten pikkusten kanssa!

T. Jonna