Mitä Raisa tiätää ruuan varastamisesta?

Kaikem mitä mää tiärän ruuan varastamisesta oon oppinu Kati-mummoltani. Siinä oli koira, joka oli viakas ku kettu ja nopee ku salama, jos vaa kyse oli ruuan nappaamisesta ja yleensä luvatta. Kati kehitteli siitä melkeen taiteenlajin ja oman tiäteen. Se osas huijata melkeen kaikkia tairoillaan! 

Kati varasti kaikkee syötäväks kelpaavaa ja hiuka kelpaamatontaki. Se ei ollu kauheen tarkka ja onnekseen sillä oli varsinaine teräsvatta, ettei se juur koskaa tullu ees kipeeks. Kerra matte leipo Turus sämpylöitä ja oli jättäny hetkeks taikina pöyrälle, ku kävi peseen käret sen itsemurhayksiö vessassa ja sillä aikaa raaka taikina oli jo hävinny parempii suihi. Useimmite Kati jäi kuitenki kiinni tihutöistää, kun Harri-vaari osu paikalle kantelupukiks. Harri olis meinaa halunnu osingoille ja alko huutaa morsmaikullee, joka veteli sapuskat aina vaa omaan napaan. Nuarisoleirillä Kati oli nii kiltti ja joviaali tyyppi, että sai usei kuljeskella vapaana. Mutta se teki paha virhee, kun kävi hotkasemassa pussillise sämpylöitä keittiöstä ja oli hyvä aikaa koki mustassa kirjassa. Söi se joskus joulusuklaat pöyrältä ihan papereinee kaikkinee ja varasti myäs ksylitoolipurkkaa, mutta ei se koskaa kummemi kärsiny tihutöistää, vaikka kuulemma noi vois olla tappavia herkkuja. Mikäs piru tappais, tuumas matte. 

Mulla on siis maailma paras opettaja tässä varastamise jalossa tairossa. Vaikka olem mää kuullu juttua, että huushollissa koirat enne meitä punavalkosiaki olis jo varastellu, mutta ne oli ehkä enemmä sellasia tilaisuus tekee varkaan-tyyppisiä tapauksia. Sakemanni Mira kuulemma kävi vetelee japanilaiste pisnesvieraitten jäljiltä lohet ja Etta-kultanenoutaja pellillise vastaleivottua pullaa. Ettaa kutsuttii myäs komposti ylitarkastajaks, ku se kävi aina kattomas ja syämäs, mitä naapuri Pekka oli kompostii tallettanu.

Kati ei kuitenkaa tarttenu sen paremmi enää tilaisuuksia, se hyäkkäs heti, ku matte kääs selkänsä ja nappas vaikka pöyrältä herkut ihan metri päästä. On sanonta, että ”ku veis tikkukaramellin lapselta”, ni ollaan me joskus oltu aika hyviä viemää ruakaa Sepastiani kärestä, mutta se ei onnistu enää, ku siitä o tullu jo liian viksu. Kati oli muutenkii nii ahne, että se ois syäny pentujensaki eli uun muassa mun äiteen ruuat ja sitte jälkkäriks niitte kakatki viälä.

Mua piretään tätä nykyä hirveessä nälässä ja olen sitte alkanu ihan omatoimise lihotuskuuri, josta matte ei oo tykänny iha hirveesti. Mu lihotuskuurii o kuulunu muuan muassa lakka-kermakakku (suaraa oli pöyrällä  melkee nenän eressä, vastusta siinä sitte). Matte pahotteli vieraille, että tarjolla o vaan kolmasosa, kun loput meni parempii suihi. Hyvää oli :) Maanantaina kävi syämää Oboi kaakaoo iha kuiviltaa suaraa purkista, vähä sotkin samalla kertaa olohuanee mattooki, mutta vahinkojaha ny sattuu parhailleki. Maten tullessa kotii katteli ihan viattomana, että miten toi purkki ny oli sillä lailla olohuanee matolle lentäny. Jäin vaa valitettavasti kiinni, ku jäljet johti sylttytehtaalle: en ollu huamannu nuolla mun varpaita ihan puhtaaks.  Vauvavaipatki kelpaa kylä mulle paremma puutteessa. 

Mun Nuppu-sisko on kans aika nälkäne kaveri. Sen isäntä vaan on vähä parempimuistine ku meirän matte, eikä jätä nii paljoo juttuja sillee kuanon etäisyyrelle. Nupun isäntä päätti laittaa varastelulle stopin ja laitto tabaskoo leivän sisää sillei tujulla kärellä. Siskolikka oli kuulemma irvistelly pahasti, mutta syäny leivät yhtä kaikki. 

Om mun Tarmo-veliki aika pätevä nappaa ruakaa pöyrältä. Se on kuulemma kehitelly hommaa vähä piremmälle ja siirtää varit vähä lähemmäks reunaa ihan omalla tassulla. On se vaan viksu kaveri! 

Ku mun tyttö Essi muutti meille, se oli iha epätyypilline spanieli: sille ei meinaa ruaka meinannu kelvata, vaikka hussen sisko laitto Ruattissa sellaset pöperöt, joista mää sai vaan unelmoira. Se vaa nyrpisti nenäänsä. Mää olen ny pari vuatta tyttöö koulinu ja nykyää se on ihan yhtä hyvä varas ja vähintää yhtä ahne kum määki olen. Oon kyä aika ylpee, että saaraan pirettyä raditiot henkissä. 

Meillä om muutama etu pualellamme tässä varastelu jalossa tairossa: me ollaan aina nälkäsii, meille kelpaa kaikki ja kaiken lisäks meillä on iha höttöpäine matte, joka ei opi yli kahressakymmenessä vuaressakaa siirtään ruakia pois meirän herkkusuiren armoilta…

   nälkäisi terveisi

   Raisa-Riesa