tiistaina, syyskuuta 29, 2015

Nopeata toimintaa Kennelliitossa..

Ei voi muuta sanoa kuin Kennelliitossa on monessa asiassa sähköistymisen jälkeen päästy käsittämättömän nopeaan toimintaan. Viime keskiviikkona kuvattiin I-pentujen lonkat ja jo eilen tuli viesti, että lausunnon voi maksaa Omakoirassa. Tänään sen maksoin ja saman tien näkyi tieto, että Zeldan eli Jangas In Blossom lonkat oli lausuttu A/A-tuloksella :) Omakoirassa näkyy kaikkien omissa nimissä kuvattujen koirien lonkkakuvaustulokset ja aikamoinen tuuri sijoituskoirien kanssa on ollutkin, että koko rivi on A/A-tuloksia, vaikka kantakoirat Kati ja Harry ovat olleet C/C ja C/D-lonkkaisia. Kasvateissakaan ei ole kuin yksi D, yksi B/C ja C-lonkkainen.

    Lonkkia enemmän kieltämättä itseä huolestuttaa nuo selät, mutta onneksi välimuotoisia lanne-selkänikamiakaan ei ole toistaiseksi löytynyt kuin Mantelilta (Dimples) vakava, lisäksi Hemuli (Cubuic Butterfly) ja Milla (Beauty Or Beast) ovat aikanaan saaneet selkämuutos-lausunnon, joten niillä saattaa olla lievänä. Nuo viimeksi mainitut eivät ole koskaan oireilleet yli kymmenen vuoden iässäkään, joten niin lievällä ei liene merkitystä ;)

    Muista terveysuutisista hieman kurjempia ovat Ronjan (Hissun Kissun), kun sillä todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta kesällä. Oireina sillä on ollut ihottumaa kahtena kesänä, lähes karvaton kaula ja kylmänarkuus. Nyt pitäisi saada vielä todistus Kennelliittoon EJ-rekisteriin siirtämisestä, jotta neiti saa taas osallistua kokeisiin ja näyttelyihin sekä sairausilmoitus jalostustoimikunnalle ja verinäyte Hannes Lohen geenitutkimukseen.

   Autoimmuunisairaudet ovat yleistyneet viime vuosina niin koirilla, ihmisillä kuin kissoillakin monien tutkimusten mukaan. Osasyynä on varmasti aiempaa tehokkaampi diagnosointi, mutta se ei selitä kaikkea. Tämän hetkisen tiedon mukaan autoimmuunisairauden puhkeamiseen tarvitaan sekä perinnöllinen alttius (olettevasti monen geenin yhteisvaikutusta) että laukaiseva ympäristötekijä. Tuskin sekä kissojen, ihmisten että koirien perimä on radikaalisti muuttunut viime aikoina, joten suurin muutos täytyy olla ympäristössä.

   Useissa uusissa tutkimuksissa, joita on raportoitu tv:ssä ja lehdissä on autoimmuunisairauksien yleistyminen yhdistetty ruokaan (ja sitä kautta myös ympäristömyrkkyihin). Ronja tosin on aika nuorena siirtynyt raakaravinnolle, mikä on varmastikin nappuloita parempi ruokintavaihtoehto, tosin silloin etenkin kilpirauhasen hyvinvoinnin suhteen tulisi varmistaa tarpeeksi suuri jodin ja seleenin saanti. Suomessa onkin tehty suuri ihmiskoe, kun teolliseen ruokaan ja leipomotuotteisiin on alettu käyttää jodioimatonta suolaa ja sen myötä ihmisten jodin saanti on laskenut huomattavan alas. Ruotsissa on taas dokumentoitu, että koirien plaque off-tuotteen olisivat yhteydessä kilppariin.

   Ulkolinjan Suuri siemenbisnes-dokumentissä käytiin puolestaan läpi geenimanipuloitujen kasvien viljelyä. Ne kehitettiin alunperin, jotta voitaisiin vähentää kasvimyrkkyjen käyttöä, mutta totuus onkin ollut aivan toisenlainen ja nykyisin peltoja joudutaan myrkyttämään enemmän kuin tavallisia kasveja. Niillä seuduilla ovat autoimmuunisairaudet, allergiat ja syöpä yleistyneet räjähdysmäisesti ihmisillä. Koska omassakin suvussa kilppari on ajankohtainen, tulee jostain syystä seurattua uutisointia aika tarkkaan ;)

Ei kommentteja: