Mitä Raisa tiätää kasvattaja vastuusta?

Mää tiärän aika paljo kasvattaja vastuusta, ku toi meiräm matte o ollu musta vastuussa mu koko eliniä. Onneks se o välillä saanu apua husselta ja muilta tutuilta, sillo ku o ollu huanossa hapessa.  

Oon kuullu monesti juttua, kuinka matte kerto, että se o tavannu mu Kati-mummo kasvattaja eka kertaa ollessaa kasvattaja peruskurssilla (kävi se jatkokurssinki siitä viiko päästä) ja Marjukka oli siälä puhumassa. Marjukka o hauskane ja suarasukane täti ja se oli kertonu, että se kasvateissa o ollu kaikki mahrolliset viat (o niitä kyl satoja, niitä kasvattaje siis), mutta kumma kyl niitten koirie kasvattajie koirissa ei ollu ikinä mitää vikoja. Se oli jääny maten miälee ja ku walesinsprinkeri hankinta tuli ajankohtaseks, otti se mielellään käyttövalioisän tyttären juur tuolta. Ja se sama rehellisyys ja Marjuka antamat neuvot on auttanu meirän mattee kaikkina näinä vuasina meirä punavalkoste kanssa. 

Monesti höristeli luppakorviani, ku matte aloitti taas kerra puhelu Marjukalle, että "Et kyllä arvaa mitä kasvattis ny keksi...". Keksihä se mummu hianoja ja vähemmä hienoja juttuja. Matte puhu kuitenki vitsiä ja Marjukka oli juanessa mukana; ihan niinku se olis ollu Marjuka vika, mitä kaikkee se Kati-kettu ikänä keksikää...  

Matte aikanaa miätti urosta meirän Täplä-äiteelle ja pääty Veikkaa. Koska Veikka on niin vaikee, se osas jo arvata, että meistä tulee jotain iha speciaalia. Me ollaanki melkei kaikki saatu iha omat lempinimet ja ollaa me niiren etee tehty töitäki: Paavo Peekele, Remu-Eemeli, Tarmo Termiitti, Raisa-Riasa ja Tico-Tuhmeliini. Manteli ja Nuppu on ehkä ollu hiuka kiltimpiä. Isältä me saatiin paljo vaikeus-keenejä: me ollaa vauhrikkaita, leikkisiä, rakastetaan riehumisleikkejä esimerkiks räsy kaa, hypätää kaikkie syliin  ja ollaa rohkeita. Äitee pualelta on saatu rakkaus ruakaa ja sellaista kivaa nöyryyttä.  

Sitä aina nauretaa, että kaikki paha tulee iskän pualelta. Meirän Vaikee Veikka-isä omistaja Niina o kyä aina nauranu, että Veikka kantaa vastuunsa ja o ottanu kontollee aika paljo meirän hianoja ominaisuuksia. Onneks meirä luanteenpiirteet ei ny tullu iha kauhee suurena yllätyksenä matelle, joka meirät kasvatti ja se osas kertoo pennuottajille, mitä o orotettavissa. Veikka o kyä jo manan mail, jote ei se ny enää voi meistä vanhuksista ottaa mitää vastuuta.  

Tuski ykskää kasvattaja haluaa kasvattaa sairaita koiria. Tai huanoluanteisia. Tai rumia. Tai muute vaa outoja. Jokaisella o toki oma katsantokantansa ja yhre miälestä ruma o toise miälestä kaunis, yhre mielestä hyvä luanne o toise miälestä rasittava tai arka. Mutta mää oo aika varma, ettei kukaa halua ehron tahron kasvattaa sairaita koiria. Silti niitä syntyy, vaikka kuinka yrittäis sitä välttää. Kaikkie suvussa o riskejä eikä täyrellistä ookkaa (paitti siis omasta miälestä tietty iha ite, ainaki melkeen).  Jos ihmise kattois omaa sukua, ni ei se sen terveempää oo, vaikka ihmisiä ei jalostetakaa. Paitti kuulemma Hitlerin Saksassa aikanaa, mutta sekää ei tainnu olla iha hirvee hyvä juttu.  

Oom mää nähny, että matte o monet itkut tillittäny, ku kasvateilla ei oo kaikki hyvi: johtu se sitte sairastamisesta tai muista olosuhteista. Ja kyä sitä surettaa jokase poismeno, vaikka ne o yleensä vanhuksia ja  saanu elää hyvä, pitkä elämä. On se iha tosiasia, ettei elämästä selviä henkissä, mutta ei se kuulemma helpota, paitti sitte myähemmi ku surut o surtu.

Osa krempoista ja hankalasta käytöksestä johtuu osaltaa ympäristöstä, mutta ei sekää mihinkää johra, jos kasvattajat syyttää omistajia ja omistajat kasvattajia! Onneks ne tuntuu yleensä koittava ratkaista niitä juttuja yhressä, jotta kaikilla olis hyvä olla. Mu sukulaisilla o hirmu kivoja omistajia: ne jaksaa monesti muaki rapsuttaa korva takaa ja Jaana sekä Viivi o ottanu joskus hoitoonki. 

Mää toivo, että mum matte, joka on myäs mu kasvattajatäti, jaksaa kantaa musta vastuunsa loppuu asti ja antaa mu päästä pois siinä vaiheessa, ku oon kipiä. Just nym mää vaa toivo, että mulle annetaa vastuullisesti paljo ruakaa, ulkoilutetaa reippaasti ja mu kans treenaata kivasti, jotta saan käyttää noita harmaita aivosolujaki, jottei ne valla rapistuis. Tänää pääse pitkästä aikaa oikei ohjattuihi tokoreeineihi ja ens viikolla osteopaatille. Kliffaa hei! 

   syksysi terveisi, 

   Raisa-Riesa            

Mää ja mu tytär eletää iha pellossa