lauantaina, lokakuuta 17, 2015

9-vuotiaat Veikan Vaikeet

Loppuviikkoon on tullut hieman melankolinen sävy, kun Remu jouduttiin päästämään ajasta ikuisuuteen juuri syntymäpäivän alla. Remusta (ja muusta D-pentueesta) tuli mieleen Aino Suholan runo, joka täytyi oikein kaivaa esiin. Se kuuluu näin:

"Sydän kantaa 
perhosta,
mieli taistelijaa, 
ja tuntijan lennossa
aina 
on toinen siipi tulessa."

Syntymäpäiväonnittelut kuitenkin lopulle kuudella "Veikan Vaikeelle" eli onnea 9-vuotiaille Tarmolle, Paavolle, Nupulle, Mantelille, Ticolle ja tietty meirän Raisalle!

Eläkeläisillä elämä on sujunut rauhallisesti, monella lasten tai vauvojen hoidon merkeissä.

Paavo eli Jangas Dirty Harry on tosin ehtinyt pariin näyttelyyn ja palkittu niissä ROP-veteraanina :) Tässä tuore kuva Pavesta, joka edelleen muistuttaa Harry-vaaria:
Jangas Dirty Harry eli paavo ruska-aikaan 2015
 Tico eli Jangas Dirty Dancing on viettänyt aikaa vauhdikkaasti perheen lasten kanssa, vauhtia harmaantuneessa mimmissä kuulemma edelleen riittää:
Jangas Dirty Dancing "Tico"
 Tarmo eli Jangas Da Vinci Code on ollut innoissaan perheen uudesta tulokkaasta, suloisesta tyttövauvasta, joka on jo 7 kuukauden ikäinen. Tässä Tarmo vielä mahaa palvomassa alkuvuodesta:
Jangas Da Vinci Code "Tarmo"

Raisa aka Jangas Duck Soup on päässyt taas syksyllä TOKO-treenaamisen makuun.Muuten vauhtia löytyy edelleen vanhaan malliin. Raisasta tuleekin toivottavasti jo toista kertaa isomummu vielä ennen joulua.
Raisa, Essi-tytär ja tyttärentytär Sandy


Harmaantunut Raisa-Riesa

Manteli eli Jangas Dimples oon voinut hyvin vuoden ajan ja ehdin  sitä ja Milla-tätiään pikaisesti nähdäkin huhtikuussa.
Manteli etualalla ja Milla-täti takana eli Niinan sanoin "pullero ja pallero"

Nupusta alias Jangas Dolce Vita on tulossa mummu kolmatta kertaa marraskuun aikana, kun Pikon pentujen on tarkoitus syntyä. Nupullekin kuului ainakin kesällä oikein hyvää, syksyllä oli vanhaan tapaan tarkoitus päästä tositoimiin metsälle.



Ei kommentteja: