Harva harrastus on näin opettavainen ja omalla tavallaan raadollinen kuin koiraharrastus, etenkin jos koirien kanssa harrastaa, osallistuu yhdistystoimintaan ja kasvattaa koiria. Monet asiat ovat nuorempana tuntuneet todella vaikeilta koirien kohdalla ja sitten niiden osuessa omalle tai oman perheen kohdalle, on niistä selvinnytkin yllättävän helposti. Mummuni on monesti todennut, että jos elämä on liian helppoa, niin voi hankkia koiran. Kyllähän elämän ruuhkavuodet ovat ääriään myöten täynnä, mutta ne ovat myös täynnä iloa ja elämää.
Tässäpä muutama esimerkki:
- Lapsettomuus. Jo teinityttönä ennen ensimmäisen koiran hankintaa luin kirjaston kaikki koirakirjat ja lainasin muun muassa Ester Kofodin kirjan "Koirani saa pentuja". Kirjastonhoitaja oli cairnikasvattaja, joka ystävällisesti kysyi, että meinaammeko teettää koirallamme pennut. Tähän totesin kirkkaalla lapsen äänellä, ettei meillä ole vielä koiraakaan. Ensimmäinen oma pentue syntyi noin viidentoista vuoden päästä tuosta ja siihen matkaan mahtui paljon menetettyjä unelmia (kolmea ensimmäistä koiraa emme voineet syystä tai toisesta pennuttaa ja Kati jäi ensin kahdesti tyhjäksi). Sebastianin jälkeen haaveilin toisesta lapsesta tietoisena siitä, että poikamme oli syntyessään jo itsessään ihme. Päätin nauttia elämästä yhden lapsen kanssa ja iloita, jos toinen saadaan. Voin rehellisesti sanoa, etten surrut toisen lapsen pitkää odotusaikaa, vaikka toki toisinaan oli menkkojen alkaessa hieman apeana, mutta kaipa siitä voi syyttää PMS-oireitakin. Lapsillä on ikää noin 4,5 vuotta joka näin ajatellen on varmasti meidän perheeseen hyvä ikäero. Uskon vahvasti siihen, että kaikella on tarkoituksensa.
- Synnytys. Koiranpentujen syntymä on yksi maailman suurista ihmeistä aivan samoin kuin vauvan syntymä. Synnytyksiä seuranneena on oppinut tunnistamaan synnytyksen eri vaiheet ja luonnollisuuden, kuinka pennut syntyvät ja miten kaikki tapahtuu. Oma eka synnytys oli helppo, koska oma olo rauhallinen ja seesteinen, ymmärsin, että vatsan tyhjentyminen kuuluu asiaan, liikkeessä olo auttaa eikä sairaalaan kannata kiirehtiä. Sairaalassa ehdittiin olla puolisen toista tuntia ennen pojan syntymää.
- Keisarinleikkaus. Koirien kohdalla keisarinleikkaukseen joutuminen on tuntunut pettymykseltä ja epäonnistumiselta. Tuntunut, että on epäonnistunut kasvattajana tai koiran omistajana, kun on jouduttu leikkauspöydälle siinä asiassa, mikä pitäisi sujua luonnostaan ja helposti. Toisen lapsemme synnytys oli kamalista kamalin, kun jouduin makaamaan aivan paikallani toksemian eli raskausmyrkytyksen takia magnesium-tipassa (jotten tärisisi hervottomasti), päänsäryssä oksentaen supistusten keskellä eivätkä kipulääkkeet auttaneet. Sektion hyväksyminen fyysisesti tuskaisen päivän jälkeen oli helppoa, kun epäonnistumisen tunteet oli käynyt läpi aiemmin koirien kanssa. Annoin synnytyksestä pisteitä 4 ja lääkäri totesi, että minut pitäisi oikeastaan passittaa psykologin puheille (ts. kaikki jotka pisteyttävät synnytyksen alle viiteen), mutta se ei tunnu tarpeelliselta, kun vastasyntyneen äiti nauraa, että synnytys oli kamala, mutta turvallinen, ja lopputulos ihana.
- Kuolema. Koirien kohdalla kuoleman joutuu pakostikin hyväksymään
toisella tapaa, kun koirien elinikä parhaimmillaankin on noin 15 vuotta.
Kuolema toki aina surettaa, mutta se on pakko hyväksyä osana elämää.
Näitä asioita on puitu ahkerasti meitin 5-vuotiaan filosofinkin kanssa.
- Vakava tai krooninen sairaus. Koiria kasvattaessaan sitä yrittää parhaansa, jotta saisi kasvattettua mahdollisimman terveitä koiria. Silti sairauksia ilmenee, vaikka kuinka yrittäisi. Samalla tavoin se on myös lasten kanssa. Pojallamme puhkesi 1-tyypin diabetes, vaikka käytännössä kellään suvussa ei kyseistä sairautta ilmene. Onhan hoidossa paljon opettelua, mutta voisi sitä käydä pahemminkin. Jo aiemmin olen kuunnellut useita luentoja siitä, kuinka etenkin Suomessa autoimmuunisairaudet ja allergiat ovat linjäärisesti lisääntyneet niin ihmisten, koirien kuin kissojenkin osalta. Tiedetään, että perintötekijöiden lisäksi ympäristö vaikuttaa, mutta vielä ei tiedetä mikä ympäristössämme sairastuttaa. Ympäristöllä on suuri vaikutus mm. juuri 1-tyypin diabeteksen puhkeamiseen, koskapa lähikansat (ruotsalaiset, virolaiset, karjalaiset) eivät sairastu läheskään yhtä useasti tuohon sairauteen eikä silloin voi olla kyse vain perimästä.
- Konfliktit. Koirayhdistystoiminnassa kokee pakostakin erilaisia vastakohtatilanteita, kun ihmisten mielipiteet eroavat toisistaan. Monesti nämä konfliktit valitettavasti menevät henkilökohtaisuuksiin, vaikka pitäisi osata nähdä asioiden tappelevan, ei ihmisten. Ei toisen mielipide yleensä ole sen oikeampi tai väärempi kuin omakaan, vain erilainen. Absoluuttisia totuuksia tässä hassunkurisessa maailmassamme tuskin onkaan. Taatani aikanaan nauroi, että kun yhdelle kumartaa, niin toiselle pyllistää. Niinhän se menee, kukaan ei voi miellyttää kaikkia, mutta kaikille voi olla ystävällinen ja asiallinen. Vaikka välillä hävettää, kun suusta pääsee sammakoita, mutta minkäs teet - sieltä ne vaan joskus hyppäävät ihan huomaamatta. Kirjoitettaessa sitä helposti kärjistää ja loukkaa tahtomattaan ja toisinaan lukija myös lukee rivien välistä jotain sellaista, mitä sinne ei ole tarkoitettu.
- Nöyryys. Äitini aina sanoo, että nöyrä olla pitää ja olen itsekin sitä mieltä, että tietty nöyryys auttaa oppimaan ja näkemään asioita uudella tapaa. Monesti uusi katsontokanta todellakin tekee ongelmista haasteita, jotka on tehty voitettavaksi.
Opettavainen harrastus, eikö vain? Teetä ja sympatiaa toivotellen jokaiseen päivään :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti