perjantaina, toukokuuta 13, 2016

Hukasti metsässä

Olimme eilen Essin (Jangas Enttententten) kanssa MEJÄ-kokeessa, jossa jäljellä oli hyvin plajon riistahavaintoja. Oikeastaan vain viimeiset 20 metriä jäljestä jäivät hampaankoloon, mutta...

Olin taas ärsyttävästi myöhässä kokeesta, kun aamulla selvisikin, että Stig pääseekin töistä kolmelta eikä kahdelta kuten aiemmin ja kuten olin muistavinani. Koepaikalla piti olla 15.30-16.00 ilmoittautumassa ja matkaan menee normaalisti 15-20 minuuttia, mutta ruuhkassa kaksinkertainen aika... Helppo lyhyen matikan laskutehtävä osoitti matkalla seisottuani 10 minuuttia ruuhkassa, että ei ehdi ei millään. Kokeessa meille arvottiin numero 1, joka sopi mainiosti. Essi lähti aikas hyvin jäljestämään, taisi mennä hieman jäljen sivussa tuulen mukana, kunnes Sari oli bongannut jänöjussin pellon reunassa eikä aikaakaan, kunh Essi lähti vetämään jussin jäljille. Tuomittiin hukka. Sitten jäljestettiin ihan rauhallisesti ja osan matkaa aivan jäljen päällä pitkiä aikoja, joskin kulmien makaukset ohitettiin. Lopussa kuitenkin ensin linnun jäljille ja sitten luulen Essin saaneen ilmavainun sorkasta, koska se pyöri ja pyöri, välissä jopa 20 metrin päässä sorkan luota. Tosin lähes sorkan vieressä oli myös ihan tuore peuran makaus, joten saattoihan se olla vuoron perään sorkan ja vuoron perään elävän peuran hajulla. Eli kolmas hukka tuli harmittavasti niin lähellä kaatoa. Jäimme siis ilman tulosta. Toisaalta nyt vaan treeniä riistarikkaassa maastossa, josta saa Essin heti komennettua takaisin oikeille jäljille, jotta saadaan jälkiuskollisuutta lisättyä. Kaksi muutakin avo-lyuokan walesilaista eksyi riistajäljille, joita oli kuulemma harvinaisen paljon. Ilta oli kuitenkin hauska Sarin luona ja Sinttu sekä Seelakin tulivat sinne ja hain meitin lapset illaksi, kun Stig joutuu jälkikasvuamme vahtimaan viikonloppuna pitkät päivät. Arvostelunkin laitan, kunahn kerkiän.

Nyt onkin MH-luonnekuvauksen juttuja koko viikonlopuksi: tänään radan rakennukseen, kunhan saan ensin lapset hereille ja tavarat autoon (niitä riittääkin monta kottikärryllistä), niin pääsemme Virpin ja Noelin kanssa rakennushommiin. Olemme varmaan äärimmäisen tehokkaita, kun meitä on kaksi aikuista ja kolme lasta ;) Illalla haen MH-kuvaajaksi tulevan Kerstinin lentokentältä meille ja viikonlopun kummatkin päivät kuluvat aamusta iltaan Hausjärvellä. Maanantaina kaipaan varmastikin vain lepoa, vaikka Stig onkin illan taas kokeuksessa ;)

Ei kommentteja: