torstaina, toukokuuta 12, 2016

Kesän treenejä kasvateille

Loppuviestissä on enemmän tietoa kesälle ajatelluista treeneistä. Eilen treenailimme kontaktia. perusasentoon tulemista ja luoksetuloa Netan (Jangas Kate Reddy) ja Korpun (Jangas knight of Can-A-Lot) kanssa. Lopuksi pennut saivat painia lähimetsässä, josta löytyi jo ihana mutainen ojanpohja, jossa oli hauska kylpeä.










Osataan me harjoitella katsekontaktia metsässäkin!



Vettä! Jee!
 Olen ajatellut kymmenen (tai yhdentoista) kerran harjoitusrupeamaa kesälle niin pennuille kuin vanhemmillekin kasvateille. Sekä pentutreenit että rally-tokoharjoitukset etenevät kurssimuotoisesti, mutta niihin voi osallistua myös yksittäisille kerroille. Lisäksi Niina ja Stigu ovat lupautuneet kouluttamaan näyttely- ja/tai metsäpuolen juttuja, joihin voi osallistua ihan vain pelkästäänkin. Ilmoitattehan kuitenkin aina etukäteen milloin olette tulossa, niin ettei rally-tokossa olisi viittä enempää ja pennut pääsisivät painimaan treenien jälkeen. Treenailemme siis keskiviikkoiltaisin kello 18-20 välillä. Paikkaa on tarkoitus kesällä hieman kierrättää teidänkin toiveidenne ja mahdollisten paikkojen mukaan.

Taippari- ja mejä-treenit siirtyvät loppukesään, kunhan löydetään kiva paikka niitä varten. 

Päivämäärä
pentutreenit
rally-toko

muuta

18.5
Vaarala
kontakti ja perusasento

seuraaminen ja perusasento
näyttelykoulutus (Niina)
25.5
Vaarala
istu, seiso, maahan

pysäyttävät kyltit
istuminen ja luoksetulo metsässä (Stigu?)
1.6
Vaarala
rentoutuminen

pujottelu ja spiraalit
näyttelykoulutus (Niina)
8.6

luoksetulo

eteentulot
taipparijälki
15.6
noutaminen

käännökset
näyttelykoulutus (Niina)
22.6
Kivistö/Sipoo?
paikallaolo

vauhdinmuutokset
MEJÄ
29.6
seuraaminen

pitkät seuraamiset

13.7
kauko-ohjaus

perusasennot osa 2.
istuminen kauempana ja damin lentäessä (Stigu?)
3.8
Vaarala
hyppy

hyppy ja paikallaolot
näyttelykoulutus + trimmaus pentunäyttelyyn (Niina)
17.8
Vaarala
toko

(ei treenejä)

31.8
Ojanko?

rally-toko (harjoitus palkiten kylteillä)

kisarata (alokasluokka)
näyttelykoulutus (Niina)

2 kommenttia:

Koplasoturit kirjoitti...

Jos miulla ei 22.6 ole töitä, päästäänkö Paven kanssa mejää reenailemaan?

Tiina kirjoitti...

Tottakai! Voidaan toki tehdä joskus muutenkin!