lauantaina, marraskuuta 26, 2016

L-pentue vuorokauden iässä

Hiljalleen tässä varmaan uskaltaa jo hengähtää, koska pentulaatikossa on hiljaista ja pennut tyytyväisiä. Yöllä tosin heräsin kahteen kertaan pentujen metelöintiin, joten päiväunet olivat paikallaan. Sain kuitenkin iltapäivällä punnittua pennut eikä juurikaan paino ollut pudonnut, joten hyvältä näyttää. Yksi oli jopa saanut hieman lisää painoa eliseltä. Yleensä pentujen paino putoaa hieman ekana vuorokautena, kun ensimmäinen punnitus tehdään märälle vastasyntyneelle ja energiaa kuluu imemisen opetteluun runsaasti heti alkuunsa. Ihan vastaavasti käy vastasyntyneille ihmistaimille.
Ylpeä emo katraansa kanssa

 Pennuilla ei ole vielä pentulaatikkoanimiä, ne mietitään huomenissa hieman virkeämmillä aivoilla. Alan kuitenkin luottaa, että tämä porukka pärjää elämässä, ovat sen verran tarmokkaita tyyppejä. Uusien mahdollisten omistajien kanssa pitäisi olla yhteydessä, kunhan vähän hengähdetään.

Lauma pikkuisia laikullisia tyyppejä.
Tässä kuitenkin kuvat kustakin ja tämän päivän paino (syntymäpaino sulkeissa).

Pojat:
Link: 314 g (313 g)

Tämän pojan tunnistaa vasemmassa lavassa olevasta läikästä.
Legend: 196 g (195 g)

Tämä vauhtiveikko meinasi jäädä jumiin virheasentonsa takia.

Onneksi maito maistuu pienellekin.
Lemming: 308 g (303 g)

Tämä tyyppi on pojista valkovoittoisin.
Larry: 229 g (222 g)

Pentueen pienimpiä tämäkin pojankoltiainen.
Tytöt:
Lilla-Zelda: 266 g (280 g)

Pentueen tummin tyttönen.
Lightning: 248 g (228 g)

Valkovoittosin tyttö, jolla on Llanharran spot päälaella.

Lara: 258 g (256 g)

Kolmas tytöistä on myös aikamoinen ruttunaama.

Ei kommentteja: