keskiviikkona, elokuuta 08, 2018

Kesä pentujen ja remontin keskellä

Toukokuussa pääsimme aloittamaan remontin uudessa omakotitalossamme ja aika pitkälti kesän on kulunutkin remontin ja pentujen parissa. Pennuista on ollut paljon kuvia blogissakin, mutta laitetaan nyt aiheesta poiketen muutama kuva myös remontista. Syy remonttiin kävi ilmi jo vuosi sitten, kun ostotarjousta tehtiin ehdollisena niin, että suoritetaan kuntotarkastus ja tarkastus homekoirien avulla.Lamminmäen Tainan ja Jounin  toimesta. Koirat merkkasivat uudella puolella lattian ja seinän reunat ja mm. makkarista myös seiniä. Matti Kaijonmaan, Raksystems, suorittamassa kuntotarkastuksessa avattiin seinää ja alajuoksupuu oli värjäytynyt ja selvästi homeen hajuinen ja villat märkiä. Näytteitä ei lähetetty mihinkään, kun vauriot olivat niin selkeitä. Tänä kesänä päästiin aloittamaan remontti ja saatiin Östra Skärgårdens Stugservice remonttia tekemään. Olettekos kuulleet remontista, joka alkaa ennen kuin oli alun perin sovittu ja loppuu ennen kuin uskallettiin toivoakaan ja työn jälkeen on voinut koko ajan vaikuttaa ja olla tyytyväinen? Oltiin siis todella iloisia :)

Tältä näytti talo keväällä ennen remontin alkua

ja tältä.

Talon seinustat kaivettiin auki, jotta voitiin laittaa salaojat ja sadevesiputket.

Täällä on jo soraa ja putket paikallaan ja betoni suojattu levyllä..
Jätettä tuli reippaasti: styroxia, läpimärkää villaa jne.

Piha muistutti jossain vaiheessa aikamoista katastrofialuetta
Laudoituksesta irrotettiin itse naulat ja siinähän sitä vierähtikin tovi jos toinenkin.

Salaojat ovat jo jotakuin valmiina ja villat poistettu alhaalta. Tämän jälkeen vaihdettiin alajuoksulauta.
Täällä kiinnitetään jo uutta ulkolaudoitusta

Enää vanhat ratapölkyt odottavat hakijaansa. Etsi pentu kuvasta.



Kesä alkaa olla lopuillaan, pennut yhtä lukuun ottamatta kodeissaan ja remonttikin jo aika pitkälti valmis. Sisälläkin tehtiin remonttia, mutta siitä sitten toisen kerran.

Ei kommentteja: