lauantaina, elokuuta 21, 2021

Agilityn seuramestaruudet

Tänään kisattiin Ojangossa HSKH:n seuramestaruudet ja aamu alkoi kovalla ukkosen ryskeellä ja vesisateella, jota kuunneltiin aamu kotosalla muutaman kilometrin päässä kisapaikasta. Onneksi ukkonen helpotti kisojen lähestyessä.  Pippi (Jangas Pippi Långstrump) pääsi mölliluokkaan Outi Nuotion suunnittelemalle kivalle radalle ja alle 1-vuotiaat sisarukset Minni (Jangas Q-nlilja), Mickey (Jangas Q-hun Kurkottaa) ja Usva (Jangas Q-luisa Ensi Lempi) Olli Fredrikssonin tuomaroimaan perheluokkaan. 



Pipin kanssa ensimmäisellä yrittämällä vettä vielä vihmoi taivaalta ja kenttä muistutti lampea. Sain kuitenkin Pipin jätettyä alkuun ihan hienosti seisomaan (istumista en edes yrittänyt hienohelman kanssa), mutta heti ekan esteen jälkeen piti käydä moikkaamassa tuomarin ja tällä viikolla keksittyä tapaa kiertää putken ympäri harrastettiin myös tänään. Virhepisteitä ropisi varmaan niin, että rally-tokokisoja ajatellenkin olisi ollut ihan kiva tulos :D Toisella kertaa mentiinkin jo huimasti paremmin. Toisaalta ne meidän ihan oikeat tavoitteet täyttivät: Pippi kesti pientä jännitystäni, käyttäytyi hienosti kisapaikalla, jaksoi tsempata koko radan eikä karannut lähdöstä seisomaan jättämisestä huolimatta. Eikä olla aiemmin montaakaan kertaa vielä tehty 16 esteen rataa. Kyllä meistä vielä voi jotain tulla. Nyt tarttisi saada neitokainen mitattua, että päästäänkö jatkossa medeihin vai pikkumakseihin. Ja muitakin mölliepiksiä voisi vielä käydä, kun hiljalleen alkaa olla pakka jossain määrin kasassa, vaikka sieltä puuttuukin sellaiset kortit kuin pujottelu ja kontaktiesteet ja aika moni muukin kortti on vielä aikamoisen epäselvä. 

 Q-pentueen nuoriso puolestaan teki hienoa työtä perheradalla, vaikka muutama kielto tulikin matkalla, kun ne eivät vielä irronneet ihan kaikille esteille. Mickeyn suoritus oli mielestäni alun kunniakierroksen jälkeen koko porukan hienoin, vaikka tytöille ehdottomasti pisteet alun paikalla olemisesta ja koko ajan ohjaajan kanssa yhteistyössä pysymisestä. 



Ei kommentteja: