lauantaina, elokuuta 28, 2021

Seisotuskuvat neliviikkoisista T-pennuista

Tänään pennuilla kävikin kolme vierasta: Aino muuten vaan katsomassa pentuja sekä Atte ja Jessika, joille on menossa yksi pojista. Tissel Tassel simahti lopulta Ainon syliin. Pennut tykkäsivät hyvinkin vierailijoista :) Tänään tyypit pääsivät jo kahteen kertaan ulos, kun säätkin ovat meitä suosineet viikonlopun kunniaksi. Pennut ovat jo tulleet pillillä ruokakupille. Kaksi lyhyttä vihellystä pip-pip, muutaman kerran peräkkäin ja johan naperot yrittävät laukata paikalle. Pennut saavat pillit mukaansa uuteen kotiin ja luoksetulotreeniä kannattaa harjoitella aikanaan myös uudessa kodissa.  

Itsellä olo on kuin kuraan kuollut, joten saas nähdä onko flunssa iskemässä... Onneksi meillä koko perhe osallistuu pentujen hoitoon. Stigin kanssa ahkeroitiin ensimmäiset seisotuskuvatkin pienistä. 

Ensin tyttöset: 


Tirlittan

Tirlittan

Tingeling

Tättähäärä

Tättis haluaa ruokaa ja sassiin!

Sitten taas poijaat: 


Tiitiäinen


Tärpästikkeli


Tuulispää


Tissel Tassel on nälkäinen!



Tripp Trapp Trull

Pojalla on tällä hetkellä lievä alapurenta.


Totinen torvensoittaja?

Ei kommentteja: