keskiviikkona, elokuuta 25, 2021

Neliviikkoiset T-naperot

 Tänään pennut täyttivät neljä viikkoa, jonka kunniaksi maisteltiin Canex-tahnaa. Ruokaa on naposteltu jo pari kertaa päivässä, toistaiseksi naudan jauhelihaa. Eilen pennut pääisivät eka kertaa pihalle, jossa ne tapasivat myös Niinan. Nyt pennut alkavat olla siinä iässä, että voisimme ottaa vierailijoita vastaan, mutta Sebastian joutui koulun puolesta karanteeniin aina maanantaihin saakka, joten vierailut siirtynevät ensi viikkoon... Hyvällä ilmalla toki naperot viihtyvät jo hetken ulkona, mutta sisälle ei nyt voi kutsua ketään :/ 

  Tässä kuvia eilisestä ulkoiluhetkestä. Aluksi vähän kitistiin ja pian innostuttiin kitinästä huolimatta tutkimaan paikkoja. Tämä on ollut tavallista äänekkäämpi porukka ja välillä kuulostavat aivan papukaijoilta kitistessään. Yöt nukutaan kuitenkin hyvin eikä varsinaisia huutokuoroja ole juuri pidetty: enempi kitinää, joka ei mitenkään estä rohkeaa tutustumista uusiin paikkoihin. 

Tripp Trapp Trull tutkii

Tiitiäinen hortonomina


Pippi vartioi laumaa ihan sfinksinä.

Kuka sä oot?


Tirlittan

Törmäyskurssilla

Ihan näppärä ohitus se oli!

Kuin kaksi marjaa?

 
Kukkia haistelemassa Tirlittan

Tärpästikkeli

TisselTassel

Tripp Trapp Trull

Tingeling


Tineling kiipeilee


Tättä hääräilee

Tiitiäinen etualalla







Ulkoilun aluksi oltiin hieman hämmentyneitä kirkkaassa auringonpaisteessa...



   

Ei kommentteja: