maanantaina, elokuuta 23, 2021

Tripp Trapp Trull mammas lilla hjärtegull

 Tänään pääsimme Pipin kanssa tekemään kisamaisen harjoituksen Anna Laulajaisen koiratanssikurssilla ja saimme Annan ja Ritvan tuomaroimaan tehdessämme esityksemme alusta loppuun kisamaisesti. Ekalla kerralla ilmeisesti oma jännitykseni häiritsi Pippiä sen verran, että se alkoi piehtaroida ja hieman rauhoitella minua, mutta toinen kerta meni jo varsin hyvin. Alussa tarttee itse hieman hidastaa vauhtia ja keskittyä sen sijaan ohjaamaan Pippi kunnolla hyppyihin. Pippi kuitenkin osaa selvästi jo tehtävät ja teki hyvän kokonaisuuden toisella kerralla. Onneksi saadaan treenata kisamaista esitystä jo harjoituksissa, niin toivottavasti pahin jännitys on sitten varsinaisissa kisoissa jo helpottanut :) 

Tässä kuvitukseksi lastenkammarin tunnelmia: 



Kuvaaja työssään

Tripp Trapp Trull




Tiitiäinen


Tuulispää


Tättähäärä

Äidin rankka osa


Väsy yllätti Tiitiäisen



Ei kommentteja: