keskiviikkona, syyskuuta 26, 2007

Nupun, Raisan ja Ticon treenailu senkun jatkuu

Aloitetaanpa eilisillasta ja palataan sitten hieman ajassa taaksepäin. Ensin kuitenkin muutama sana syksyn suunnitelmista. Raisaa olen yrittänyt ilmoittaa muutamaankin TOKO-kokeeseen hieman nihkeällä menestyksellä: pääkaupunkiseudulla kun pitäisi ilmoittaa marraskuun lopun kokeeseen koira jo ennen juhannusta ;) Mistä silloin saattoi vielä pienen 8-kuisen nassikan kanssa tietää, että olisimme todennäköisesti valmiita avoimeen luokkaan... Springerimestaruuteen on sentään etusija jäsenillä, joten 10.11 päästään ainakin kisaamaan, todennäköisesti kisataan siellä viimeistä kertaa alokasluokassa tuloksesta riippumatta. Seuraava häppeninki D-pentueen osalta on Hyvinkään näyttely 6.10, jonne on ilmoitettu Raisa ja Remu, 13.10 Haastajaan on ilmoitettu peräti 5 naperoa: Tico, Tarmo, Remu, Raisa ja Nuppu, jollei viimeksi mainittu kehitä juoksua tässä välissä.

Nupusta puheenollen, kävimme Nupun ja Riesan kanssa treenaamassa agilitya sunnuntaina. Nuppu on sisarustensa tavoin ihanan vauhdikas ja helposti motivoitava neiti, jolta löytyy teemisen meininkiä ja myös tarkkuutta. Riikan sisko Hanna joutui flunssaisena Nuppua ohjaamaan. Raisa tekee tuttuun tyyliin innokkaasti ja varsin varmasti esteitä. Alkeiskurssilla ollaan itse asiassa tehty aiempaa helpompia asioita, mutta näin ollaan saatu jo varsin hyvä estevarmuus.

Lyhyiden agilitytreenien jälkeen suuntasimme auton nokan kohti Vuosaarta ja napattiin Niina mukaan. Meren rannassa uitettiin sitten tyttöjä. Nuppu kun ei ole koko kesänä päässyt uimaan ja syynä oli pitkälti pahat palovammat ja suuri tulehdusriski. Nuppu on yhtä innostunut vedestä kuin muukin pentue, mutta pahaksi onneksi uimaan lähtiessä se haroo etutassuilla pintaa niin, että koko koira painui uppeluksiin. Totesimme, että neitokaista täytyisi tukea hieman alkuun. Ei muuta kuin housut pois ja hyiseen veteen kahlaamaan... Nuppu ui muutaman vedon tuettuna, mutta harjoituksia täytyy siis vielä jatkaa. Raisa ja Kati sen sijaan uivat ja noutivat innolla Nupulta jääneet dummyt :)

Maanantaina

oli taas agilityn alkeiskurssi ja nyt porukka oli jaettu kahtia.

Kepeillä olemme edistyneet siihen pisteeseen, että voin lähettää Raisulin kepeille oikeastaan mistä kohtaa keppejä vain, se osaa juosta kujan täysiä ja jää vaan katsomaan mihin se lelu oikein lentääkään. Keppikulmat on vielä suurelta osin harjoittelematta.

Pituus sujuu ongelmitta, samoin putki myös vinoista kulmista, eikä pöydälläkään ole ongelmia ainakaan taluttimessa kulkiessa. Muurin palikat olivat mystisesti hävinneet ja niinpä Raisa sai pari kertaa astuttua mini-muurin päälle, medi-muurin se suorittikin hyvin. Hieman harmittaa tuolle päälle astuminen.

Irtorengas harjoiteltiin luoksetulona, josta jatkeettiin aidalle ja eteen lähetyksenä aidan jälkeen. kumpikin onnistui tosi hyvin, Raisa osaa kyllä etsiä jo renkaan eikä mun tartte sitä yliohjata siitä läpi... Turhaan sörkin siellä käsineni.

Lopussa suoritettiin vielä kolmen esteen rata: aita - U-putki - aita. Raisa meni tosi hienosti, mutta itse sain taas kuulla myöhässä tulevista käskyistä. Vuodet ovat sentään tuoneet huomattavaa parannusta; enää en raportoi, että koira hyppää nyt, vaan käsky tuli sentään aavistuksen ennen estettä. Vaikka tiedänhän minä, että käsky pitäisi antaa oikeastaan jo edellisellä esteellä ollessa.

Ticon ja Sarin kanssa tehtiin samat harjoitukset ja he ovat kyllä ihan yhtä hyviä :)

Tiistain TOKOilua

Raisa ja Tico pääsivät taas Ojankoon, tällä kertaa lähinnä tokoilemaan, vaikka otettiin me muutama rengas-harjoituskin alkuun.

Ticon ja Sarin seuraamiset perusasennosta perusasentoon sujuvat jo tosi hyvin. Harjoittelimme vieressä kulkemista ja lelulla palkkaamista eteen ja se onnistuikin hyvin, sen jälkeen myös seisomisharjoitus lelun lentäessä taakse onnistui hyvin. Luoksetulo vasempan käteen ok ja hyppy eka kerralla ilman lelun heittoa, myöhemmillä kerroilla Tico hieman ihmetteli, miksei lelu lentänytkään... Eli vielä paljon palkkausta itse esteen suorittamisesta. Maahan Tico menee hyvin pelkästä käskystä vieressä ollessa, joten nyt sama harjoitus Sarin astellessa paikalla, pieni liike ei häirinnyt koiraa.

Raisan kanssa harjoiteltiin avo-luokan nouto kehujen kera eka kertaa häiriöllisessä paikassa. Hyvin meni kokonaisuudessaan, nätti perusento ja Raisa piti kapulaa tukevasti. Muutamassa asiassa olisi tosin vielä parantamisen varaa: se hyppää edelleen hieman kapulan päälle ja tulee ravia luokse. Alussa pidin vielä varmuuden vuoksi pannasta kiinni, mutta kokonaisuuteen olin tosi tyytyväinen, harjoitus onnistui.

Kauko-ohjaus toista kertaa takana seisovan liikkeenohjaajan kanssa (kiitos Laura!). Tällä kertaa jätin Raisan aika kauas takaa seisovasta ihmisestä ja siirryin vain noin 1-1,5 metrin päähän Raisan eteen. Raisa ei ottanut häiriötä, mutta oli niin innokas, etä meni maahan ihan noin niin kuin omaksi ilokseen. Se jumppasi varmaan 10 kertaan ennen kuin saatiin harjoitus onnistumaan vasta käskyn annon jälkeen... Ihana pieni yli-innokas nappula. Lisää matkaa siis jo!

Hyppy onnistui ihan hyvin. Harjoiteltiin myös ensi kertaa paikallaoloa minun häipyessäni piiloon häiriöllisessä ympäristössä. Raisa pysyi hyvin paikalla Rommin vieressä käydesäni 10 sekunnin ajan piilossa kääntymässä.

Kokonaisuutena tosi onnistuneet treenit. Kiitos kaikille osallistujille.


Ei kommentteja: