perjantaina, syyskuuta 21, 2012

Pentujen tuhinaa odotellaan jo

Eilen kävimme katsomatta Essin Jangas Enttententten pyöristyneitä muotoja. Eikä neitokaisen siunatusta tilasta voi erehtyä, masu on kasvanut ja nisät ovat isot jo. Vauhtia edelleen riittää, eikä maha tunnu vielä olevan ihan haitaksi asti. Essin Axilur-matokuurikin aloitettiin eilen. Odottelemme siis pentujen syntyvän noin kolmen viikon päästä, kun laskettu aika on 11.10. Uskoisin, että tälläkin kertaa on tulossa normaalin kokoinen tai peräti iso pentue. Aika näyttää :) 

Pentujen vanhemmista löytyy lisätietoja elokuun viestistä: http://jangas-kennel.blogspot.fi/2012/08/toivomme-saavamme-lullutella-pentuja.html
Sebastianin ja Essin iloinen jälleennäkeminen
Ihanaa pyöriä maassa!
Kasvaneet muodot näkyvät tässä parhaiten
Vielä näytetään aika sutkajalta kuitenkin

Kävimme eilen treenailemassa TOKOa Ellan ja Tiinan kanssa viikonlopun kokeita ajatellen. Ellan bravuurit ovat paikallaolo ja luoksetulo, hyppykin kuulemma menee hienosti, vaikka sitä ei nyt voitu tehdäkään. Ella osaa jo seuraamisetkin varsin hyvin, kunhan motivaatio säilyy ja emäntä liikkuu asiallisesti. On muuten oikeasti tosi vaikeata osata oikeata ja vasenta ja tehdä rauhalliset asialliset käännökset samalla, kun kävelee eteenpäin koira vasemmalla puolella!! Kuulostaa naurettavalta, mutta mielestäni se on kahdenkymmenen vuoden harjoittelunkin jälkeen haastavaa etenkin jos vähänkin jännittää. Raisa oli puolestaan erittäin vauhdikas ja mielestään erinomaisen pätevä. Lue: se teki kokonaisia liikkeitä, vaikkei jatkokäskyä aina kuullutkaan. Kun Raisa osaa, niin mokomat pikkuseikat ovat sen mielestä selvästi toisarvoisia. Miksi odottaa merkillä käskyä, kun kuitenkin tietää, kumpaa kapulaa haetaan?! Toisaalta Raisan kanssa treenaaminen on tosi hauskaa, kun se nauttii, kestää todella paljon toistoja ja tekee kovalla vauhdilla töitä. Saas nähdä, kuinka maltti riittää kokeessa, kun treenaaminen ennen koetta on ollut retuperällä pienen pojan vesirokon(kin) takia. Nyt on tarkoitus tosissaan alkaa tehdä töitä TOKOn eteen tämän syystalven aikana, vielä on paljon oppimista EVL:ä ajatellen. Olin jo perumassa sunnuntain osallistumista, mutta onhan se ainakin hyvä tilaisuus kisamaiseen treeniin. Merkille juoksu sujuu hyvin, mutta sekä ohjattu nouto että ruutu merkin kautta ovat vielä aika raakileita liikkeinä. Tunnari on ollut Raisan varmimpia liikkeitä, mutta meni eilen ihan pelleilyksi. Saas nähdä saanko sen palautettua mieleen (eipä sitä montaa kertaa tänä vuonna ole otettukaan) vielä ennen koetta. 

Ei kommentteja: