Vuoden viimeistä päivää juhlistettiin lenkkeilemällä T-pentujen Toton, Toffen ja Topin sekä Pipin kanssa koirametsässä. Onneksi yksittäiset kauempaa kuuluvat raketit eivät tänäkään vuonna aiheuta Topissa tai Pipissä mitään reaktioita.
Taas näin vuoden viimeisen päivän kunniaksi on aika muistella kulunutta vuotta. Paljon on tapahtunut ja ehditty, mutta tietenkään vuosi ei ole ollut yhtä auvoa. Suru ja ilo kun kuuluvat kummatkin elämään. Ja joskus se vitutuskin, etenkin jos köhitään syksyllä flunssassa seitsemän loputonta viikkoa putkeen ja sen jälkeen peruskunto on nollissa ja lihakset juntturassa. Mutta onneksi ollaan päästy Pipin kanssa kehonhuoltoon näin vuoden lopussa ja Topille on varattu aika maanantaille :)
Yhdistystouhua on vuoteen kuulunut enemmän laki sallii: HSKH:n puheenjohtajuus, useat kenttätalkoot, kisat ja muut tapahtumat ovat olleet mieleenpainuvia ja etenkin kesällä pihassamme kokoustaminen grillauksen merkeissä oli tosi mukavaa. Springeri-lehteä toimitamme edelleen Marjukan kanssa ja vaikka välillä tulee kiirus, niin kokonaisuutena pursuamme vielä kahdeksan vuoden jälkeenkin ideoita. Lisäksi olen osallistunut walesien jalostustoimikunnan ja MH-toimikunnan toimintaan ja saimme järjestettyä MH-luonnekuvauksen sprinkuille syyskuussa.
Lisäksi kasvatit omistajineen ovat olleet hirmuisen päteviä:
Spanieleitten taipumuskokeen suorittivat Jangas Rapunzel, Jangas Rämäpää Penny, Jangas Risto Reipas, Jangas Rapa-Ripa, Jangas Raya and the Dragon, Jangas Tripp Trapp Trull, Jangas Tiitiäinen, Jangas Tingeling, Jangas Tissel och Tassel ja Jangas Tärpästikkeli. Eli yhteensä 10 kasvattia!
MEJÄ-kokeissa kävi vain kaksi kasvattia ja yhteensä kolme koetta, mutta herranjestas millaisin tuloksin: Jangas Q-lemma Komia palkittiin ekalla pitkällä jäljellään Avo1-tuloksella (lahjattomat treenaa!) ja Jangas Rämäpää Penny napsi kaksi ykköstulosta Avo1 (49 p) ja Voi1 (48 p) ja Tonjalla ja Windyllä on nyt kolme ykköstulosta kolmesta kokeesta!
Näyttelyissäkin käytiin alkukesästä ja Jangas Tissel och Tassel sai SERTin ja junSERTin, Jangas Tirlittan junSERTin sekä veljekset J. Q-lemma Komia ja Q-hun Kurkottaa palkittiin vara-SERTillä. Jangas Tättähäärä ja Jangas Tirlittan olivat ROP-pentuja ja J. Tärpästikkeli VSP-pentu. Myös moni muu sai tarvittavat tulokset näyttelyistä.
Rally-tokossa moni koirakko teki debyyttinsä: J. Q-ppa Punaisena sai kolme hyväksyttyä tulosta alokasluokasta ja RTK1, J. Q-hun Kurkottaa alosta hyväksytty tulos, huimat 99 pistettä ja HSKH:n seuramestaruus, J. Q-luisa Ensi Lempi 2x Alokasluokan hyväksyttyä tulosta ja samoin emänsä J. Legend of Zelda ja Iinekselle lisäksi RTK1, kun viime vuodelta oli jo eka tulos. Näiden lisäksi myös N-pentueen emä ja T-pentueen mummu Doniol High Five to Jangas kisasi kolme Alo-tulosta ja sai RTK1-koulutustunnuksen sekä agilitystä kakkosluokasta LUVA-tuloksen, Femma palkittiin myös SA:lla näyttelyssä.
Agilityssäkin on muutaman tauon jälkeen ollut muutama kasvatti kisaamassa: "Mickey" eli J. Q-hun Kurkottaa ja Mette saivat ekan nollaradan ja LUVAn sekä tittelin springereiden agility-tulokas(!!) ja siskolleen Minnille eli J. Q-nlilja ja Isabellalle 5 vp ratoja, samoin Oskun eli J. Out of Print ja Inka saivat ekasta kisastaan 5 vp.
MH-luonnekuvauksen suorittivat J. Osmosis Jones, J. Pippi Långstrump, J. Powder And Patch, J. Q-ppa Punaisena, J. Q-hun Kurkottaa, J. Q-nlilja, J. Q-lemma Komia, Jangas Rapunzel, Jangas Rämäpää Penny, Jangas Risto Reipas, Jangas Rapa-Ripa, Jangas Raya and the Dragon ja Jangas Strong Shrek.
Luonnetestissä kävi ensimmäisenä kasvattinani Lalle eli J. One Man Band saaden kivat tulokset ja kokonaispisteet 145 p.
SmartDog-testissä kävivät Jangas Tirlittan, J. Tingeling ja J. Q-luisa Ensi Lempi.
Ihan uutena lajina korkattiin vesipelastuksen soveltuvuusluokka hyväksytyn tuloksena kanssa Pipin eli J. Pippi Långstrump ja Päivin kanssa. Myös koiratanssista saimme H-tuloksen Pipin kanssa alkuvuodesta.
Tästä on hyvä jatkaa ensi vuodelle ja tavoitteena on selättää taas kilpailujännitys Pipin kanssa ja päästä kisaamaan muutamassa lajissa. Odotamme myös punavalkoisia pentuja syntyväksi noin neljän viikon päästä. Toivottavasti koemenestys jatkuu yhtä hienona ja saamme nauttia pennuista ensi vuonna :)
Mutta tärkeimpänä ne kliseiset usko, toivo ja rakkaus.