tiistaina, tammikuuta 03, 2017

Onnea kolmetoistavuotiaalle Aksulle!

Ajatellea, että nuoren opiskelijan Ylioppilaskylän yksiössä syntyi päivälleen 13 vuotta sitten Katin toinen pentue eli neljä reippaan kokoista urospentua. Aika on jättänyt 10-12 vuoden iässä Hemulista, Pyrystä ja Elviksestä, mutta Aksu eli Jangas Cordon Bleu viettää syntymäpäiviään Harjavallassa.

Liisa ja Mäenrannan perhe on pitänyt pojasta hyvää huolta ja Aksu on elänyt varsin tervettä elämään, vaikka nyt viime vuoden aikana on tullut kremppoja: kaksi korvatulehdusta, verikorva ja pissatulehdus. Niveletkin ovat alkaneet hieman vaivata, vaikka edelleen vauhtia piisaisi, koirakavereita pitäisi päästä lenkillä moikkaamaan ja edelleen tarttee vetää taluttimessakin, jos jotain kiinnostavaa näkyy. Liisan lapsenlapsesta Aksu on mennyt ihan sekaisin ja on innolla ja antaumuksella hoitamassa vauvaa heidän vierailujensa aikana. Hauska Aksu!

  Hyvää syntymäpäivää herralle ja hidalgolle :)

Aksu viime kesänä

Ei kommentteja: