torstaina, tammikuuta 05, 2017

Pentuja - taasko uusia?

Meillä näköjään uusi vuosi on alkanut aika vauhdikkaalla tavalla. On saatu niin itkeä Wilmaa kuin nauraa pentujen touhuille.

Eilen kävimme myös kyläilemässä "tositarkoituksella" niin kuin sitä tavataan sanoa. Sandy aloitti juoksunsa yllättäen runsas viikko sitten ja eilen oli jo 11. juoksupäivä ja alkoi vaikuttaa otolliselta. Yleensä Sandyn juoksuvälit ovat ollet noin 7-9 kuukautta, joten puolen vuoden väli tuli hieman yllättäen ja hieman teki mieli jättää astutus myöhemmäksi. Tosiasia kuitenkin on, että Sandy on jo yli neljävuotias ja se on jäänyt kahdesti tyhjäksi, joten enää ei ole oikein varaa jättää juoksuja väliin, jos neidistä haluaisi pentuja. Ja jollei niitä alkuvuodesta tule, niin sitten Sandyn ei selvästikään ole tarkoitus tulla emoksi. Astutus ainakin sujui todella vauhdikkaasti.

Sandy ja Billy

  Tällä kertaa vaihdettiin sulhasta ja pentujen isäksi valikoitui Nakni Billy The Kid eli "Billy", joka on minulle tuttu agilitytreeneistä. Billy on perusterve neljävuotias uros, jonka ensimmäinen pentue tämä olisi. Olen kovasti pitänyt Billyn emästä Elleninstä (C.I.B Bejamac Second To None), joka on Englannin tuonti ja Billy on hauska walesiuros. Pojalla on A-lonkat, silmät ok (tosin lievä distiachis eli ripsiä silmään päin), se on palkittu näyttelyissä SA:lla, MH-luonnekuvattu ja suorittanut spanieleiden taipumuskokeen. Billy on perheensä ensimmäinen koira ja sen myötä perhe on myös ihastunut rotuun. Billy oli MH-luonnekuvauksessa kohtuullisen sosiaalinen ja leikkisä, ei välittänyt räminästä juurikaan, pelästyi muissa osioissa päästen kuitenkin peloistaan yli ja leikki samalla tavallaa niin kuvauksen alussa kuin lopussakin, joten pelotteet eivät jääneet pojalle mieleen. Ei siis lainkaan hullumpi tyyppi!

Billy nuorena poikana (kuva: Aino Väyrynen)

Sandy eli Jangas Huller om Buller on iloinen ja vauhdikas walesineitonen, joka asuu sijoituksessa Lopella. Kiva tyttönen on suorittanut taipumuskokeen ja MH-luonnekuvauksen ollen leikkisä, sosiaalinen ja varsin rohkea tyttönen. Lopussa laukaus pelotti, mutta normaalisti neiti ei laukauksestakaan piittaa - kuten ei myöskään taipumuskokeessa. Näyttelyissä Sandy on menestynyt kivasti ja sillä onkin kaksi vara-SERTiä.Sandy on hauska pieni hurrikaani, jolla häntä heiluu alati ja vauhtia riittää. Onneksi neiti on kuitenkin hyvin keskittyvä ja rauhoittuu nopeasti, jos mitään ei tapahdu.

 Sandy on ollut ikänsä perusterve. Sillä on A/A-lonkat, terveet silmät ja MyDogDna-geenitestissä Genetic Health Index 100 eli  koirien keskitasoa ja monimuotoisuus hieman rodun mediaania parempi (32,9 mediaanin eli 31,7 sijaan). Sandyn isä ja emänisä ovat ruotsalaisia uroksia, jotka on valittu lähinnä erilaisen suvun, luonteen, käyttötulosten (MH ja MEJÄ), terveyden ja osin myös näyttelytulosten perusteella. Sandyn emä ja emänemä ovat omia koiriani, jotka on menestyneet niin agilityssä, rally-tokossa, tokossa kuin näyttelyissäkin.

Yhdistelmän sukusiitosaste olisi vain 0,37 % kahdeksalta polvelta, mikä kertoo siitä, että vanhemmat eivät ole juuri lainkaan sukua keskenään.

Laitetaan vielä loppuun muutama kuva L-pentueesta, joka ulkoili eilen paukkupakkasessa. Nyt ollaan pari päivää sisällä - on siellä niin peevelin kylmä!
Isot pojat Link ja Lemming

Lilla-Zelda

Link





Ei kommentteja: