sunnuntaina, tammikuuta 08, 2017

Uusia kokemuksia

Tänä viikonloppuja pennuille on ollut tarjolla paljon uusia kokemuksia. Perjantaina pääsi ensin yhden urospennun tulevan perheen 9-kuista vauvaa moikkaamaan lattialle, eilen meillä oli melkein parikymmentä henkeä kotosalla pentujen painaltaessa hurjaa vauhtia pitkin olohuonetta ja tänään päästiin Zeldan omistajien Jannen ja Jan´in luo vierailemaan. Heidän luonaan pennut pääsivät moikkaamaan niin kissaa kuin toistakymmentä ihmistäkin. Eikä siinä kaikki: samalla saatiin myös ulkoilla isossa maailmassa oman pihan ulkopuolella ja autoilla eka kertaa. Kukaan pennuista ei voinut huonosti tai kuolannut näin lyhyellä matkalla ja etenkin paluumatkalla kuului vain rauhallista tuhinaa.

Pennut ovat niin suloisia nukkuessaan

Lilla-Zelda on oppinut kiipeämään koiran pedille

Tosrtai ja perjantai jouduttiin viettämään neljän seinän sisällä paukkupakkasten takia ja senpä ansiosta pennut herättivät 3-4 aikaan yöllä. Eilen vieraiden täyteisen päivän jälkeen pennut nukkuivat taas kiltisti seitsemään.

Autossa matkustetaan kahdessa erillisessä lentoboksissa.
Lemming on varsinainen paksukainen


Ihanaa - pissapyyhe!

Salama

Lilla-Zelda syleilyssä

Tepi-kissa uskaltautui katsomaan pentuja



Ei kommentteja: