lauantaina, lokakuuta 17, 2009

Hurjasti onnea 3-vuotiaille D-pennuille!

D-pentueeni koiruudet, nuo iäti lapsenmieliset wallattomat ja hurmaavat punavalkoiset pyörremyrskyt, täyttävät tänään kolme vuotta. Ja kaipa se on vaan pateettisesti todettava, että kylläpä se aika rientääkin!


Tässä kolme päivänsankaria: Raisa, Tico ja Remu

Tässä hieman wauhtiseitsikon kuulumisia kuluneelta vuodelta:

Remu eli Jangas Direct Action saavutti keväällä ensimmäisenä kasvattinani Suomen muotovalion arvon. Lisäksi Karkun PU4-tulos on varsin muistettava näyttelysaavutus. Agilityssa Remu teki debyyttinsä ja jatkoa seuraa... poika on loistava.

Raisa eli Jangas Duck Soup synnytti maaliskuussa yhdeksän pentua eli Jangas E-pentueen hurmaavan willikkolauman. Lisäksi Raisan kanssa ollaan ehditty saada niin agilityn SM-nolla kuin vara-SERTikin. Raisa on hieman rauhoittunut aiemmasta, mutta edelleen vauhtia piisaa enemmän kuin emännällä. Raisun kanssa päästiin myös agilityn teho-treeniryhmään.

Paavo eli Jangas Dirty Harry on menestynyt näyttelyissä vara-SERTin verran ja agilityssäkin eteenpäin mennään. Lisäksi Paavo on tehnyt hyvää työtä metsällä hakien ja ylösajaen lintuja.

Nuppu eli Jangas Dolce Vita sai juhlistaa isäntäväen paluuta Irlannista ja on saanut nauttia syksyn pitkistä metsästysreissusta isännän kanssa toimien hyvien linnustuksessa. Toivottavasti Nupusta tulee ensi vuonna uuden Jangas-pentueen emä.

Tarmo eli Jangas Da Vinci Code on myös tehnyt agilitydebyyttinsä ja jatkoa seuraa Tarmon kanssa silläkin saralla. Myös MEJÄssä Tarmo on kehittynyt hienosti, vaikka tuloksissa se ei ole vielä vaikeista koe-olosuhteista johtuen näkynytkään. Tarmo on toiminut myös tehokkaana remonttiapulaisena ;)

Tico eli Jangas Dirty Dancing sai vuoden aikana ekan tuloksensa agilitystä (5 vp), mutta suurin osa emännän ja Ticon ajasta on mennyt pienen Leevi-vauvan hoitamiseen :) Nyt on taas koirakon agilityharrastus saamassa jatkoa, joten innolla odottelen tulevaisuutta.

Manteli eli Jangas Dimples elelee Täplä- äidin huomissa ja nauttii koiran elämästä.

Suuren suuri kiitos kaikille omistajille kasvattien loistavasta hoidosta :) Teitä on aina ihana nähdä. Ja muistattehan varata 10.1.2010 jo allakkaan, josko silloin saataisiin koko jengi kokoon!

Tänään on tarkoitus viettää porukan synttäreitä agilityn merkeissä ainakin Remun, Ticon ja Raisan kanssa ja mahdollisesti Tarmokin pääsee mukaan huvinpitoon :)

Ei kommentteja: