Springerspanielit ry:n kuvakilpailu on käynnissä ja ilokseni kuvissa seikkailevat kasvateistani ainakin Täplä, Eppu, Elvis, Tarmo, Paavo, Lotte ja Ella. Käykäähän äänestämässä mielestänne parhaita kuvia :) Springerspanielit ry:n kuvakilpailu
Tara eli Jangas Enni-Menni tuli hoitoon maanantaina ja on asettunut taloksi todella helposti. Tara muistuttaa toisaalta äitiään niin ahneudessa, halussa toimia ihmisen kanssa kuin halussaan kantaa leluja kotosalla. Toisaalta erojakin on. Neitokainen tuntuu olevan hieman rauhallisempi kuin äitinsä, ei yhtä saalisviettinen, ja kooltaan hyvin pieni (noin 42 cm), kun Raisa-äiti on varmaan kuutisen senttiä tytärtään korkeampi. Taralla on walesille aika epätyypillinen pää, mutta suloinen tyttö on yhtä kaikki. Tarantella voi valitettavasti pahoin autossa, joten olemme ahkerasti kulkeneet lyhyitä automatkajo ja se on lisäksi saanut harjoitella istumista paikallaan olevassa autossa tottuakseen. Kuola alkaa valua heti autossa, vaikka mokomaa hyrysysyä ei edes käynnistettäisi. Agilityssa tyttönen on mennyt hienosti putkea, puomin alastuloa, hyppyjä ja keppikujaa, namit on ehdottomasti paras palkka sille. Hyvin tuo tuntuu kaiken kaikkiaan keskittyvän, vaikkei vielä kauhean pitkiä aikoja jaksakaan kerralla. Sitä on helppo kuljettaa vapaana ja se tottelee varsin kivasti. Hyvin on tavat opetettu kotona: niin remmissä kulkeminen, luoksetulo, istuminen kuin paikallaolokin. Raisa on suhtautunut tosi kiltisti tyttäreensä ja ainoat ongelmat ovat ruoka-aikaan, kun pieni ahmatti meinaa mennä varastamaan vähintään yhtä ahneen isomummo Katin aterioita. Selvästi tytöllä on hieman itsemurhakandidaatin elkeitä... Siinä kun omilla koirillani on ehdoton kielto tulla sänkyyn, saa pikku-Tara nukkua vieressä. On se vaan aika suloinen tyyppi :)
Tara on selvästi mörköiässä ja aluksi se vaikutti hieman epävarmalta. Nopeasti se tottui paikkoihin ja mennä viilettää jo vauhdilla. Eilen iltamyöhällä ulkoillessa se katsoi ihmeissään roskista kävelytien varressa ja sanoi "vuf". Heti kun lähdin puhuen katsomaan tuota ihmettä tuli Tarakin häntä heiluen mukana ja hypähti jo pian ihmeellistä laitetta vasten. Sitä ehtii jo ihan unohtaa nuo mörköiän ihmeellisyydet, kun aikuiset koirat eivät enää mokomia hömpötyksiä viitsi keksiä.
Tiistaina olivat Raisun pennut myös agiliitoharjoituksissa ja harjoittelimme radan osina rengasta ja pituutta ja suurimmalti osin pennut menivät kerrassaan hienosti. Ella oli ihan tulessa, kuten oppilaani Keravala olisivat aikanaan asian ilmaisseet, Dantella suurin ongelma oli malttaminen ja Lotellakin oli vähän liikaakin vauhtia. Essi oli taas tapansa mukaan todella vauhdikas ja innokas hakeutumaan esteille, kunhan Markus antaa sille vaan tarpeeksi tilaa suorittaa esteet itsenäisesti. Renkaalla huomasi, että viime perjantaina rengasta treenanneet Ella ja Essi suoriutuivat harjoituksesta selvästi helpommin kuin niistä treeneistä poissa olleet Dante ja Lotte. Nykyisin teemme jo 4-6 esteen ratoja ja pennut tekevät hienosti ja innostuneesti töitä. Noista pienistä tulee vielä hurjan hyviä ;)
Tänään illalla onkin trimmausilta meillä ja suurin osa pääkaupunkiseudun pikkuporukasta pääsee Niinan saksimaksi :) Illalla nähdään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti