sunnuntaina, huhtikuuta 24, 2016

Näkemisiin Korppu!

Tänään oli vuoro sanoa heipat kuudennelle pennulle eli Knightille, josta tuli eräänlainen ritari edelleen saadessaan lempinimen Astrid Lindgrenin Veljeni Leijonanmielen Korpun mukaan. Poika lähti Sannan ja Jonnen perheeseen Helsinkiin eli kauas ei poika hävinnyt :)
Jangas Knight of Can-A-Lot

eli "Korppu"

Velipojan kanssa pihalla


Katsekontaktista on jo palkittu pihalla

Tänne meidän seuraksemme jäi enää Karlsson, joka lähtee omaan kotiinsa perjantaina. Tänään tämä pojannassikka sai vielä touhuilla ja painia veljen kanssa ja illalla pääsi eka kertaa remmiin ja autoilemaan Nurmijärvelle kyyditessämme näyttelylainassa ollutta Sandya takaisin oman emännän hoiviin. Reipas oli poika remmissä, vaikka välillä hieman harmitti mokoma kaulassa oleva narunpätkä. Lätäköt eivät olleet (vielä) pojan mieleen, mutta mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa on vuoden päästä toinen ääni kellossa. Autossa ei tullut varsinaisesti paha olo, mutta hieman pentu oli kuolannut.  Yksinoloharjoittelua tulee pakostikin aika paljon kuluvalla viikolla. Lempinimeäkin on alettu harjoitella.
Jangas Karlsson På Taket

Katsekontakti




Ei kommentteja: