perjantaina, huhtikuuta 22, 2016

Sydän Toivoa täynnä ;)

Tänään lähti jo viides pennuista uuteen kotiin Hämeenlinnaan Millan ja Jorman perheeseen. Jangas Komisario Palmu sai hauskasti Palmu-filmien kertojaäänen Toivo Virran mukaan lempinimeksi Toivo :)  Hyvin on kuulemma alkanut, pissat on tehty ulos, mutta on jo tullut uudessakin kodissa selväksi, että poika on hyvin voimakastahtoinen kaveri.

Komisario vielä täällä viime päivinä

Toivo (Komisario) ja Kaneli (Kamelia)
   Meillä onkin enää kaksi pentua aitauksessa reiehumassa ja on samaan aikaan haikea ja helpottunut olo. Tuntuu haikealta, että pienet suloiset nappisilmät lähetvät maailmalle, mutta samalla sitä huomaa väsyvänsä hunnilauman vaatimuksiin ;)  Tänään oli valitettavasti niin sateista, etteivät pojat päässeet iltapäivästä ulos. Saas nähdä nukutaanko ensi yönä, kun tänäkin aamuna herätys oli jo viideltä.


Ollaan me ihan vähän ehditty treenatakin, vaikka taas on viimeinen viikko mennyt sellaisena tuulitukkana tai vaihtoehtoisesti lyhyiden yöunien takia koomassa, että paljon ei voi treenaamisella retostella. Raisa kävi viime viikolla osteopaatilla Maare Kaiperlalla ja oli taas paremmassa kunnossa, kuten olin ounastellutkin. Oikea takajalka oli jumissa, mikä selittää osaltaan oikean puolen käännösten vaikeutta, kun tukijalka ei ole ollut kunnossa, ja lisäksi kauko-ohjauksen vaikeutta (jonka takia jätimme ne treenit ihan sikseen). Viime viikon torstain treenit oli pakko jättää välistä ja rally-tokoon pääsi Essi höntsäilemään. Eilen oltiin tokoilemassa ja kivaa oli! Häiriötreenit onnistuivat jo tuhat kertaa paremmin kuin viime syksynä eikä Raisa näyttävän häiriintyvän tai paineistuvan :D Tehtiin samaa settiä kuin syksyllä eli ensin luoksetulo pysähdyksineen ja samaan aikaan toinen koirakko vieressä ohjattua noutoa. Sitten parina zetaa, jolloin keskimmäinen pysähdys koirat vierekkäin eri asentoihin tullessamme muuten vastakkaisessa järjestyksessä. Sitten kauko-ohajus koirat kyljet vastakkaisn ohjaajat eri suuntiin (Raisa oli tosi pätevä, tosin matkaa oli vain 3-5 metriä varmuuden vuoksi). Viimeiseksi vielä todella häiritty ryhmässä istuminen, jossa Raisu tsemppasi upeasti.

Tänään trimmasin Essin ja Sandy tuli meille illalla huomista näyttelyä ajatellen. Vielä menee pesu iltapuhteiksi ja aamulla aikaisin lähdetään ajamaan... 

Ei kommentteja: