tiistaina, elokuuta 13, 2019

O-pentueen veljekset SmartDog-pentutestissä

Jangas-päivillä lähes kaksi viikkoa sitten Ulla Ruistola suoritti SmartDog-pentutestin kahdelle O-pentueen veljeksistä (kaksi muuta olivat pitkästä matkasta niin poikki, etteivät ne jaksaneet testiä) ja neljälle P-pentueen naperolle. Tässä ensin O-pentueen tulosten yhteenveto. Tämä yhteenveto on siis vain pieni osa koko raportista, mutta kertoo kaikista tärkeimmän. Laitan huomenissa P-pentueen tulokset, joista eritoten näkyy pentujen erot - koska jokainen oli tosissaan hieman omanlaisensa :)

Osku eli Jangas Out of Print:
 

Osku on rauhallisesti käyttäytyvä pentu, joka vastaa testaajan kontaktiin ystävällisesti. Koira tutustuu testitilaan jonkin verran kaikessa rauhassa. Osku on pääosin motivoitunut tehtävistä ja ruuasta, mutta sosiaalisen oppimisen tehtävä ei vaikuta kiinnostavan sitä lainkaan. Koira keskittyy tehtäviin hyvin ja odottaa niitä pääosin hyvin. Sylinteritestissä Osku osoittaa kohtuullisen hyvää itsehillintää. Osku lukee ihmisen eleitä erittäin hyvin, ainoastaan katse tuotti sille haasteita (ei kuitenkaan vaikuttanut ahdistavan pentua lainkaan). Osku ratkaisi tilaan liittyvän ongelman pienen miettimisen ja avun pyytämisen jälkeen eikä kiihtynyt tehtävästä lainkaan. Osku kiinnostui leikkimisestä ja yritti varovaisesti ottaa lelua suuhunsa, mutta ei lainkaan vetänyt vastaan. Into leikkimiseen väheni leikin kestäessä. Osku on rauhallinen ja ihmiseen tukeutuva pentu, joka hyötyisi siitä, että sen kanssa tehtäisiin itsenäisyyteen kannustavia tehtäviä esim. nenän käyttöön ja etsimiseen liittyviä harjoituksia. Koiralla on hyvä kontakti, joka on hieno asia. Tämän yllä pitäminen olisi arvokasta. Leikkimisen vahvistaminen voisi tuoda lisää niin yhdessä tekemiseen kuin palkitsemiseenkin. 

suhtautuminen testaajaan: Osku hyväksyy testaajan kontaktin, kun testaaja kutsuu pentua luokseen 5/7, joista 1 = pelkää, torjuu kontaktia ja 7 = erittäin ystävällinen, riehakas

suhtautuminen testitilaan: Osku on rauhallinen ja hieman kävelee tilassa nuuskien paikkoja. 3/5, joista 1 = koira ohjaajan vieressä ja 5 = erittäin aktiivinen, tutustuu juosten


Jawa eli Jangas Old School

Jawa on ystävällinen koira, joka tutustuu aluksi vauhdikkaasti haistellen uuteen tilaan. Pentu on erittäin motivoitunut sekä tehtävistä että ruuasta ja keskittyy hyvin tehtäviin. Sylinteritestissä Jawa osoittaa kohtuullisen hyvää itsehillintää. V-aidassa koira jää kuitenkin jumiin nameihin, näin ollen koirassa saattaa hyvinkin olla impulsiivisuutta. Jawa lukee kohtuullisesti ihmisen elekieltä. Vaikein oli kädellä osoittaminen. Jawa ratkaisi tilaan liittyvän ongelman pienen miettimisen jälkeen. Koira jumittuu nameihin ja pyrkii ensin läpi aidasta. Sitten pyytää apua, mutta päätyy sitten kuitenkin itse ratkaisemaan tehtävän. Jawalla on mahdottomassa tehtävässä molemmat ongelmanratkaisustrategiat, niin itsenäinen kuin ihmiseen tukeutuva, käytössä hyvin tasaisesti. Pentu ei kuitenkaan jaksa keskittyä koko aikaa tehtävään ja touhuaa myös muuta. Tämä on usein tyypillistä pennuille. Jawa innostuu leikkimään ja pysyy leikissä mukana. Tarttuu viiveellä leluun eikä vedä vastaan irrottaen heti. Jawa ei paina nappia sosiaalisen oppimisen tehtävässä. Käy kuitenkin kaksi kertaa osoittamassa nappia. Tästä ei kuitenkaan voida vielä päätellä sosiaalista oppimista. Jawa on vauhdikas pentu, joka on kiinnostunut tekemään ja touhuamaan. Pennulle on hyvä tarjota sekä itsenäisyyttä ongelmanratkaisua tukevaa toimintaa (esim. jäljestämistä tai muuta nenän käyttöä vaativaa toimintaa) että kontaktia vahvistavia harjoituksia. Uroksilla on usein enemmän impulsiivisuutta, joten itsehillintää vahvistavia harjoituksia voisi olla hyvä tehdä.

suhtautuminen testaajaan: Jawa hyväksyy kontaktin ja vastaa siihen. On kuitenkin enemmän kiinnostunut tutkimaan huonetta. 5/7, joista 1 = pelkää, torjuu kontaktia ja 7 = erittäin ystävällinen, riehakas

suhtautuminen testitilaan: Jawa on erittäin aktiivinen, juoksee ympäri huonetta ja tutkii koko huoneen. 5/5 erittäin aktiivinen, tutustuu juosten



Jawa kolmas ja Osku neljäs vasemmalta

Ei kommentteja: