keskiviikkona, elokuuta 14, 2019

P-pentueen SmartDog-pentutestin tulokset


 Jangas-päivillä lähes kaksi viikkoa sitten Ulla Ruistola suoritti SmartDog-pentutestin kahdelle O-pentueen veljeksistä ja neljälle P-pentueen naperolle. Tässä P-pentueen tulosten yhteenveto, kun taas O-pentueen tulokset löytyvät edellisestä viestistä. Tämä yhteenveto on siis vain pieni osa koko raportista, mutta kertoo kaikista tärkeimmän.

Jangas Prince And The Pauper eli Redi:

Redi ei ole erityisemmin kiinnostunut vieraista ihmisistä, mutta se tutustuu aktiivisesti uuteen tilaan. Pentu käyttäytyy rauhallisesti koko testin ajan. Koira on pääosin motivoitunut ruuasta ja tehtävistä. Redi keskittyy tehtäviin välillä hyvin, välillä kuuntelee ja katsoo muualle ja huomiota joutuu hakemaan uudelleen. Sylinteritestissä Redi osoittaa kohtuullisen hyvää itsehillintää. Ihmisen eleiden lukukyky ei ole Redin vahvuus. Katseella osoittaminen vaikuttaa ahdistavan koiraa ja pyrkii pois tilanteesta. Redi ratkaisi tilaan liittyvän ongelman pienen miettimisen jälkeen. Aluksi oli hieman vaikeaa lähteä pois namien luota. Redi kokeilee myös avunpyytämistä, mutta todettuaan, ettei apua ole tulossa, toimii itse. Redi on mahdottomassa tehtävässä enemmän itsenäinen ongelmanratkaisija. Ihmistä koira ei vilkaise kuin kerran tehtävän aikana. Lopun aikaa pentu tutkii huonetta. Redi ei aloita leikkimistä testaajan kanssa, vaikka onkin siitä kiinnostunut. Sosiaalisen oppimisen tehtävässä Redi painaa kerran nappulaa, mutta ilmeisesti tehtävä ei motivoi koiraa, sillä käy sen jälkeen lattialle makaamaan, eikä innostu kokeilemaan uudelleen. Redi on rauhallisesti ja itsenäisesti käyttäytyvä pentu, jolle voisi olla eduksi kaikenlainen kontaktin vahvistaminen. Myös leikkimistä voisi vahvistaa, sillä se tarjoaa erinomaisen keinon mukavaan yhteiseen tekemiseen ja siten vahvistaa kontaktia. Koira vaikuttaa pitävän haistelemista, joten kaikenlainen ohjattu nenän käyttö voisi olla mieleistä. Samalla se vahvistaisi sitkeyttä.

suhtautuminen testaajaan: Redi suhtautuu testaajaan suhteellisen välinpitämättömästi ja on enemmän kiinnostunut haistelusta. 4/7, joista 1 = pelkää, torjuu kontaktia ja 7 = erittäin ystävällinen, riehakas

suhtautuminen testitilaan: Redi on aktiivinen ja tutustuu rauhassa koko huoneeseen haistellen. 4/5, joista 1 = koira ohjaajan vieressä ja 5 = erittäin aktiivinen, tutustuu juosten

Testin jälkeen ja sitä ennen pojat ehtivät liehittelemään ihanaa Nuolta. Vasemmalla Wilmer, oikealla Redi ja keskellä Nuoli.


Jangas Pride And Prejudice eli Wilmer: 

Wilmer on erittäin vauhdikas ja ystävällinen pentu, joka tutustuu vauhdikkaasti uuteen tilaan. Koira on hyvin motivoitunut ja tehtävistä ja keskittyy niihin hyvin, vaikka kiihtyykin paikoin reilusti. Wilmer käyttäytyy sylinteritestissä impulsiivisesti. Pentu lukee erittäin hyvin ihmisen eleitä. Tilaan liittyvä ongelman (V-aita) jäi Wilmeriltä ratkaisematta, sillä kiihtyy tehtävästä. Wilmer on mahdottomassa tehtävässä ehdottomasti enemmän itsenäinen ongelmanratkaisija. Koira on myös työssään hyvin sinnikäs. Koira innostuu leikkimisestä, mutta ote on hyvin pehmeä ja koira ei vedä vastaan, vaan irrottaa heti. Sosiaalisen oppimisen tehtävässä Wilmer ei paina nappulaa. Ympäristö kiinnostaa pentua enemmän. Energinen Wilmer kiihtyy herkästi ja se haittaa paikoin koiran suoriutumista. Energisyys on kuitenkin hyvä ominaisuus harrastuskoiralle. Erilaiset viretilaan ja itsehillintään liittyvät harjoitukset voisivat olla hyväksi. Pentu käyttäytyy paikoin hyvin itsenäisesti, joten kontaktin vahvistamiseen kannattaa ottaa mukaan harjoituksiin. Wilmer on kiinnostunut leikkimisestä, sitä voisi vahvistaa. Leikkiminen vahvistaa yhteistyötä ja lisää koiran kiinnostusta ohjaajaan. 

suhtautuminen testaajaan: Wilmer hyväksyy kontaktin vastaamalla. Pentua kiinnostaa kuitenkin huoneen tutkiminen enemmän kuin ihmisen kanssa seurustelu. 5/7, joista 1 = pelkää, torjuu kontaktia ja 7 = erittäin ystävällinen, riehakas 

suhtautuminen testitilaan: Wilmer on erittäin aktiivinen, juoksee ja tutkii koko huoneen vauhdilla. 5/5 erittäin aktiivinen, tutustuu juosten



Jangas Plättä Kiljunen eli Martta:

Martta on erittäin avoin ja ystävällinen koira, joka tutustuu vauhdikkaasti uuteen tilaan. Suhtautuminen testaajaan on suorastaan ylitsepursuava. Martta on erittäin hyvin motivoitunut ruuasta ja keskittyy erittäin hyvin tehtäviin. Martalla näkyy sylinteritestissä jonkin verran impulsiivisuutta. Sama näkyy myös V-aidassa. Martta lukee hyvin ihmisen elekieltä. Parhaiten koira ymmärsi vartalonkiertoa ja vaikeimpia olivat katse ja käsiele. Tilaan liittyvä ongelman (V-aita) jäi Martalta ratkaisematta, koska jää jumiin nameihin ja alkaa sitten tuijottamaan ja haukkumaan. Martta on mahdottomassa tehtävässä ehdottomasti enemmän itsenäinen ongelmanratkaisija, koira on myös työssään hyvin sinnikäs. Martta näyttää namikonetta sosiaalisen oppimisen tehtävässä. Voi olla, että koira katsoi mallia, mutta ei kuitenkaan opi koneen toimintaa, koska ei lähde painamaan nappia. Martta on hyvin reipas, sitkeä ja vauhdikas pentu, joka hyötyisi erilaisista itsehillintään ja odottamiseen liittyvistä harjoituksista. Pennulla on myös taipumista itsenäiseen työskentelyyn, joten kontaktiharjoitukset ovat eduksi. Pentu on kiinnostunut leikkimisestä, joten sitä kannattaa vahvistaa. Se on vahvistaa yhdessä tekemisen riemua, mikä parantaa kontaktia.

suhtautuminen testaajaan: Martalla on ylitsepursuava kontakti ja hyppii vasten 7/7 erittäin ystävällinen, riehakas

suhtautuminen testitilaan: Martta on erittäin aktiivinen, juoksee, tutustuu vauhdilla koko huoneeseen. 5/5 erittäin aktiivinen, tutustuu juosten
Martta mahdottoman tehtävän parissa


Jangas Pippi Långstrump eli Pippi:

Pippi on ystävällinen koira, joka tutustuu aluksi vauhdikkaasti uuteen tilaan, mutta rauhoittuu paljon testin myötä. Pippi on erittäin hyvin motivoitunut ruuasta ja tehtävissä. Pentu keskittyy tehtäviin erittäin hyvin ja odottaa niitä. Sylinteritestissä Pippi osoittaa erittäin hyvää itsehillintää. Pippi lukee erittäin hyvin ihmisen eleitä, mutta katseen kokee haastavana ja ei halua katsoa silmiin. Tilaan liittyvän ongelman Pippi ratkaisee nopeasti, mutta rauhallisesti. Pipillä on mahdottomassa tehtävässä molemmat ongelmanratkaisustrategiat, niin itsenäinen kuin ihmiseen tukeutuva, käytössä hyvin tasaisesti. Pentu myös vaihtelee strategioita, mikä kertoo joustavuudesta. Pennuille tyypillisesti Pippi touhuaa tehtävässä myös hieman muuta. Sosiaalisen oppimisen tehtävässä Pippiä hieman hirvittää laite, joten ei lähde painelemaan sitä. Leikkimisestä Pippi innostuu ja vetää hieman vastaan. Irrottaa otteensa ja tarttuu siihen kuitenkin uudelleen. Pippi on aktiivinen, mutta samalla rauhoittumaan kykenevä pentu, jolle tehtävien tekeminen on selkeästi mieleistä. Pippillä on paljon hyviä ominaisuuksia, joita kannattaa lähteä vahvistamaan. Pennulle saataisi olla hyväksi tutustua uusiin paikkoihin, esineisiin ja ääniin. Kontaktin vahvistaminen on eduksi tässä mielessä.

suhtautuminen testaajaan: Pippi ottaa testaajaan itse kontaktia. 6/7, joista 1 = pelkää, torjuu kontaktia ja 7 = erittäin ystävällinen, riehakas

suhtautuminen testitilaan: Pippi on erittäin aktiivinen ja tutustuu huoneeseen juosten. Testin jälkeen pentua haluaa uudelleen ja uudelleen tilaan. 5/5 erittäin aktiivinen, tutustuu juosten

Ei kommentteja: