tiistaina, helmikuuta 05, 2008

Agilityä uuden viikon kunniaksi

Eilen maanantaina oli taas agilitytreenien vuoro. Koitan käydä Raisun kanssa kahdesti viikossa treenaamassa: kerran Ojangossa ja toisen kerran sitten maanantain springeritreeneissä Konalassa sisähallissa. Ulkona olemme viime aikoina lähinnä harjoitelleet yksittäisiä esteitä kuntoon. Ojankoon kun pääsee kätevästi lenkkeilemällä, joten treenit on vaan osa huvia.

Kujakepit alkaa sujua myös erilaisita kulmista ja omasta sijainnistani riippumatta. Nyt keppikuja on noin 5 cm levyinen, mutta matkaa tuntuu vielä olevan ennenkuin uskalletaan suorille kepeille. Tik tak... aikaa huhtikuuhun on vielä kaksi kuukautta. Kunnianhimoinen suunnitelmani kun on startata virallisissa kisoissa heti kun Raisa täyttää 18 kk. Vielä on kuitenkin hieman tekemistä.

Kontakteja on harjoiteltu uskollisesti namikipon kanssa. Nykyään kippo on läpinäkyvä raejuustopurkin kansi ja esteet suoritetaan jo ihan ilman kippoakin oikein. Joksus vauhtia on liikaa, eikä pysäytys esteelle onnistu, vaan Raisan takajalatkin putoavat esteeltä. Yleensä homma kuitenkin sujuu mallikkaasti ja Raisa osaa jäädä esteelle, vaikka itse liikkuisinkin eteenpäin. Keinulla yleensä edelleen hieman autan, mutta Raisuli on mennyt sen muutamaan kertaan ihan itsekseen eikä pelästy, vaikka pääsisikin karkaamaan ja suorittamaan sen itsenäisesti (tunnustan, että niin on käynyt pari kertaa, kun olen nostellut rimoja tms).

Eilen treeneissä harjoiteltiin pussia yksittäisenä esteenä pitkästä aikaa. Syksyllä sitä otettiin vain muutamalla kerralla ja nyt hallissa toistamiseen. Eipä tunnu olevan minkäänlainen ongelma pikkuneidille.

Treeneihin olin suunnitellut radan, jolla harjoiteltiin rengasta erilaisista kulmista. Ensin aidan jälkeen rengas oli suorassa linjassa ennen putkea, suoran putken jälkeen kaarrettiin takaa kiertäen toiselle aidalle, A:lle ja ja A:n jälkeen aidalle, jolta 90 asteen kulmassa olevalle renkaalle ja sieltä putkeen. Raisan kanssa harjoittelimme vielä irtorenkaalla varmuuden vuoksi, jottei se oppisikaan suorittamaan estettä väärin ja hyvin menikin. Rengas oli maxi-korkeudella ja Raisa irtosi esteelle hyvin ja kesti sen, että juoksin sen vieressä. Lopuksi tehtiin sama harjoitus toistapäin ja myös putkesta tullessa Raisa osasi hakea renkaan esimerkillisesti. Oli tosi kivat treenit Vilma Vilperin kanssa :) Kiitos Nana vielä renkaan pitämisestä.

Ei kommentteja: