sunnuntaina, maaliskuuta 29, 2009

Kolmen viikon rajapyykki


Kylläpä aika rientää. Pennut täyttävät tänään 3 viikkoa :)

Eilen naperot saivat tavata kaksi tulevaa omistajaperhettä. Ensiksi saapuivat Hakalat Pirkkalasta, vanhemmat Janne ja Tiina sekä lapset Siiri, Valtteri ja Petteri. Pennut istuivat lasten sylissä ja urospennut pääsivät tutustumaan suureen maailmaan työhuoneen lattialle. Pennut saivat myös maiskutella uudelleen jauhelihaa ja hyvin se maistuikin. Pallopoika otti pitkät torkut sylissä.

Iltapäivällä kävivät myös yhden narttupennun tuleva perhe kahden tyttärensä kanssa pentuja katsomassa. Vierailun aikana huomasimme, että usealle pennulle oli jo puhjennut alakulmahammas tai kaksi.

Pennut pääsivät myös tutkimaan työhuonetta Raisan niitä imettäessä. Takajalat eivät meinaa aina ihan kantaa, mutta yritys on jo kova.

Esikoinen tutkimusmatkalla

Tänä aamuna pentulaatikkoa siivotessani pennut levisivät jo lahjakkaasti koko huoneeseen. Pentulaatikossa oli uskomattoman siistiä, koska melkeinpä kaikki pissat ja kakat oli oikeasti tehty vessaosan sanomalehdille. Pennut tykkäävät sen sijaan nukkua puhtaalla vetpedillä.


Viime päivinä noista naperoista on kehittynyt syötävän suloisia pieniä yksilöitä. Tekisi mieli vaan koko ajan paijailla niitä ja pitää pieniä sylissä. Etenkään, kun niillä ei vielä ole kunnon naskalihampaita ;) On jo vaikea saada itseään otettua niskasta kiinni ja lähteä pois pentulaatikon luota natiaisten ollessa hereillä. Onneksi ne sentään nukkuvat vielä suurimman osan ajasta...

Tänään iltapäivästä ystäväni Taru poikkesi meille kyläilemään ja samalla otettiin pennuista esnimmäiset seisotuskuvat. nauroimme Tarun kanssa, että pitää olla tosi nopea, jos meinaa naperoista saada jonkinlaiset kuvat: mitä kauemmin ne saivat syödä jauhelihaa, sitä innokkaammiksi ne tulivat ja sen vaikeampi oli saada pidettyä jalat paikallaan. Pennut otettiin laatikosta työhuoneen lattialle ja pian ne löysivätkin tiensä Raisan luo maitobaariin. Ja sen jälkeen kakattiinkin ihan urakalla. Muutenkin on ollut jännä seurata, kuinka noin pienillä on selkeä halu "laatikko"siisteyteen, koska ne hoipertelevat heti herätessään sanomalehtipapareille pissalle. Uskomattomia taaperoita :)

Huovisen Reetta soitteli Paavon Jangas Dirty Harry kuulumisia ja he olivat saaneet EH1. Korpilahden näyttelystä. Paavo oli kuulemma porukan ainoa EH:n saanut, muille oli jaettu H:ta. Eli ei yhtään hullummin. Tuomarina toimi Matti Tuominen. Trimmauskin oli jäänyt kuulemma viimeiseen iltaan...

2 kommenttia:

Kaisa kirjoitti...

Raisa-parkahan jää kohta pentulauman jalkoihin :D oikein odotan, että pääsen itsekin ensi viikolla pentuja paijailemaan. Tosin sitten niillä taitaa kyllä jo olla hampaat :S

Sinttu kirjoitti...

Ihanaa päästä vihdoin lapsukaisia katsomaan! Joudut varmaan potkimaan minut illalla pihalle kun en varmaan millään malttaisi pois lähteä... ;-)