torstaina, maaliskuuta 19, 2009

Pennut alkavat katsella maailmaa


Eilen pennut täyttivät 10 vuorokautta ja Esikoinen, Pisama sekä Hämäläinen alkoivat hieman jo nähdä maailmaa aavistuksen avautuneiden silmäluomiensa välistä. Muillakin näkyi tänään jo pienen pieni viiru silmänurkassa. Hämäläinen (joka ei näytäkään olevan kovin hidas) avasi jo toisen silmänsä lähes kokonaan. Kuva on varsin epäselvä, koska en halua käyttää salamaa, kun toisen silmät ovat vasta auenneet.

Paino ehti kaikilla kaksinkertaistua ja punnitseminen on lopetettu, kun pienet mönkiäiset kiipeävät nopeasti ja tehokkaasti pois vaa'asta... Muutenkin pennuista on tullut tehokkaita liikkujia viime päivinä. Välillä ne pysyvät jo kaikille neljällä jalalla ja kulkemista voisi lähestulkoon kutsua kävelyksi, vaikka maha kulkeekin vielä lähellä lattianrajaa.
Pallopojan ensiaskeleita

Raisa saattaa viettää useamman tunnin yhteen menoon pentulaatikossa ja sen jälkeen se saattaa olla yhtä kauan muualla touhuilemassa. Lenkkeily on edelleen hyvin lyhytaikaista ja kotiin tullaan nelivetoa - "kai vauvoilla on kaikki hyvin?" kysyy Raisun ilme.

Tänä aamuna Raisa sai viimeisen antibiootin ja poistin tikit sen mahasta. Haava on tosi siisti ja tänä aamuna pentujen kakattua laatikkoon ja pyörittyä siinä kakkavellissä, jouduin pesemään (= huuhtelemaan lämpimällä vedellä) kaikki pennut yksi kerrallaan, toivoin erittäin hartaasti, että kakka muuttuisi kovaksi jälleen lääkekuurin loputtua. Aloitin eilen myös pentujen kynsienleikkuun. Tänään jatketaan seuraavien pentujen kanssa ruljanssia.

Kotirutiinimme sisältää siis paljon pyykinpesua, bio sensor-ohjelmaa, pentujen ihastelua ja aina välillä otan yhden pennun kerrallaan mahalleni makailemaan lueskellessani tai katsoessani TV:tä. Raisa syö kolme kertaa päivässä ja saa käytännössä niin paljon ruokaa syödäkseen, kuin vaan jaksaa hotkia. Pennut kasvavat ja ovat tyytyväisiä.

Pentulaatikossa alkaa olla vipinää

2 kommenttia:

Sinttu kirjoitti...

Voi noita pieniä vipeltäjiä... ei niitä kohta voi kyllä enää marsuiksikaan kutsua ;)

Unknown kirjoitti...

Alkavat kieltämättä jo näyttää aivan koirilta, tosin vielä miniwaleseilta :D